Ulkoilma 4.12.2019

Vuoden retkikohde 2020 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kuusi kohdetta. Kilpailun voittaja valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi. Tänä vuonna kilpailun teemana on ympäristömyönteisyys.


Mainos


Kilpailussa on esillä ympärivuotisia luontoretkikohteita, jotka ovat viime vuosina kiinnittäneet erityistä huomiota ympäristömyönteisyyteen. Tämä voi näkyä esimerkiksi jätehuollon ja lajittelun kehittämisenä, julkisten liikenneyhteyksien parantamisena, energian ja raaka-aineiden valintana ja säästämisenä, luonnon kulumisen vähentämisenä tai retkeilijöiden ohjeistamisena ympäristömyönteisiksi. Kilpailun raati on valinnut finaalin kuusikon, joista yleisö voi äänestää omaa suosikkiaan.

Vuoden retkikohde 2020 -finalistit:

  • Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualue
  • Kotkan kansallinen kaupunkipuisto
  • Kurjenrahkan kansallispuisto
  • Lähimetsä
  • Vallisaari
  • Ärjänsaari

Vaikka retkeily mielletään luontoystävälliseksi harrastukseksi, halusi raati nostaa esiin luonnossa liikkujien vastuun siitä, että retkeilykohteet säilyvät hyvinä myös tulevaisuudessa.

  • Jokamiehen oikeuksien rinnalla haluamme kiinnittää ihmisten huomion myös velvollisuuksiin, eli siihen, miten luonnossa käyttäydytään. Luonnossa ei esimerkiksi ole jäteastioita, ja jokaisen retkeilijän velvollisuus on tuoda omat roskansa pois. Retkeilyn suurimmat ympäristörasitukset tulevat matkustamisesta kohteeseen, ja siksi lähimetsä on tänä vuonna mukana finaalissa, kertoo kilpailun raadin puheenjohtaja Mikko Lamminpää.

Äänestys avoinna netissä

Nettisivuilta  www.goexpo.fi löytyy jokaisen finaaliin päässeen luontokohteen esittelyt sekä linkki äänestyslomakkeelle. Omaa suosikkiaan voi äänestää sunnuntaihin 2.2.2020 asti. Vuoden retkikohde 2020 julkistetaan GoExpo-messujen avajaispäivänä 28.2.2020. Yleisöäänestyksen voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön 5000 euron stipendillä. Palkinto annetaan retkikohdetta hallinnoivalle organisaatiolle, jonka tehtävänä alueen retkeily- ja virkistyskäytön kehittäminen. Voittaja palkitaan lisäksi omalla osastopaikalla kevään GoExpossa Messukeskuksessa 28.2.-1.3.2020.

Äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten palkintostipendi käytetään voittajakohteessa. Omia kehitysehdotuksiaan voi kirjata äänestyslomakkeelle. Lisäksi he voivat ehdottaa, mikä valtakunnallinen toimija, hanke tai sovellus tai muu retkeilyä edistävä taho olisi sopiva taho palkinnon saajaksi, joslähimetsä voittaa kilpailun.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kuka tahansa retkeilystä ja ulkoilusta kiinnostunut sai lähettää oman ehdokkaansa Vuoden retkikohde -kilpailuun. Näistä ehdotuksista retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi kuusi finalistia. Raati huomioi valinnassa ympäristöasioiden lisäksi kohteen saavutettavuutta, palveluita ja monipuolisuutta.

Kilpailun raadin muodostavat puheenjohtajana retkeilytoimittaja Mikko Lamminpää sekä muina jäseninä viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen (Suomen Latu ry), erikoissuunnittelija Tapani Mikkola(Metsähallitus, Luontopalvelut), vapaaehtoistyön koordinaattori Päivi Anttonen (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry) ja päätoimittaja Petri Laine (Retki-lehti).

Kilpailu kannustaa retkeilemään ja liikkumaan luonnossa

Vuoden Retkikohde -kilpailu järjestetään nyt kuudennentoista kerran. Kilpailulla pyritään edistämään retkeilyn ja retkeilykohteiden tunnettuutta sekä löytämään uusia, kiinnostavia kohteita. Lisäksi tänä vuonna haluttiin tuoda esiin ympäristömyönteisyyden tärkeyttä myös luonnossa liikkumisen yhteydessä.

Viime vuoden teemana oli maastopyöräily, ja silloin tittelin voitti Ylläs.

Messukeskus
Visit Tampere


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Raahen saaristo on Vuoden Retkikohde 2016 Vuoden Retkikohde 2016 yleisöäänestyksen on voittanut Raahen saaristo. Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää aluetta edelleen. Voittajaan voi tutustua tarkemmin käynnissä olevilla Go...
Mäntyharju-Repovesi reitit on Vuoden Retkikohde 2015 Vuoden Retkikohde 2015 yleisöäänestyksen on voittanut Mikkelin ja Kouvolan välillä sijaitseva Mäntyharju-Repovesi-reitistö. Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää aluetta edelleen. Vo...
Vuoden retkikohde 2018 -yleisöäänestys on käynnissä Vuoden retkikohde 2018 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Vuoden retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi/vuodenretkikohde. Tämän vuoden kilpailun teemana on geolo...
Vuoden retkikohde 2020 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla Vuoden retkikohde 2020 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Tämänkertaisen kilpailun teemana on ympäristömyönteisyys. Ehdotuksia Suomen parhaaksi retkikohteeksi voivat jättää kaikki retkeilystä kiinnostuneet osoitteessa  www.goexpo.fi. Voittajak...
Mistä löytyy Vuoden Retkikohde 2017? Vuoden Retkikohde 2017 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi tämänkertaisen kilpailun teemana on historiakohteet. Ehdotuksia Suomen parhaaksi retkikohteeksi voivat jättää kaikki retkeilystä ja ulkoilusta kiinnostunee...
Vuoden retkikohde 2019 – yleisöäänestys on käynnissä Vuoden retkikohde 2019 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Vuoden retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa  www.goexpo.fi. Tänä vuonna kilpailun teemana on maastopyöräilyreitit. ...
Vuoden Retkikohde 2016 -finalistit valittu, yleisöäänestys alkaa Vuoden Retkikohde 2016 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Vuoden Retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä osoitteessa www.goexpo.fi/vuodenretkikohde. Tämän vuoden kilpailun teemana on retke...
Mistä löytyy Vuoden retkikohde 2018? Vuoden retkikohde 2018 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Tämänkertaisen kilpailun teemana on geologiset kohteet. Ehdotuksia Suomen parhaaksi retkikohteeksi voivat jättää kaikki retkeilystä ja ulkoilusta kiinnostuneet osoitteessa www.goexpo.fi/...
Mistä löytyy Vuoden retkikohde 2019? Vuoden retkikohde 2019 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Tämänkertaisen kilpailun teemana on maastopyöräilyreitit. Kilpailussa haetaan reittikokonaisuutta, joka koostuu metsäpoluista, ulkoilureiteistä ja hiekkateistä, joilla pyöräily on...
Rokuanvaara on Vuoden Retkikohde 2018 Vuoden Retkikohde 2018 yleisöäänestyksen on voittanut Rokuanvaara. Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää alueen retkeilypalveluita. Voittajaan voi tutustua tarkemmin käynnissä olevil...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika