Ulkoilma 1.5.2016

Lokakuussa Kolin kansallispuistossa juostava Vaarojen Maraton uudistaa reittejään. Reitti muuttuu entistä polkuvoittoisemmaksi, kun Pielisen Rantatiellä juostavat osuudet vähenevät ja reitti kulkee jatkossa Mäkränvaaran ja Kolinuuron poluilla.


Mainos


Uusi reitti on suunniteltu yhdessä Metsähallituksen kanssa. Muutos vastaa osallistujien toiveeseen siirtää reitin loppuosia enemmän poluille”, sanoo Heikki Hamunen tapahtumaa järjestävän Karelian Seikkailu-urheilijat ry:n puolesta.

Järjestäjinä olemme uudesta reitistä innoissamme. Lähtökohtana muutokselle on luottamus siihen, että uusi reitti pysyy tapahtumasta huolimatta siistinä ja hyväkuntoisena, eivätkä käytön jäljet näy maastossa.

Duo-sarja pois, lisää paikkoja ultrasarjoihin

Muutoksen myötä reittien pituudet tulevat hieman muuttumaan. Eri sarjojen tarkat pituudet mitataan lumien sulamisen jälkeen. Sarjajakoon tulee muutoksia siten, että duo-sarja jää kokonaan pois. Duo-sarjassa kahden hengen joukkueella oli käytössään yksi polkupyörä, jolla joukkueen jäsenet ajoivat vuoron perään itse tekemänsä etukäteissuunnitelman mukaan.

Duo-sarjassa kysyntä ei ole kasvanut vuosien mittaan kuten muissa sarjoissa. Nyt voimme vastaavasti hieman lisätä paikkoja muissa sarjoissa”, Hamunen sanoo.

Lisää paikkoja tulee 43 km sarjaan ja ultramatkoille.

43 km sarjassa on paikat 500 juoksijalle, 86 km sarjassa 150 juoksijalle ja 130 km sarjassa 50 juoksijalle”.

Ilmoittautuminen 10.5. alkaen: paikat arvotaan

Tapahtumaan voi ilmoittautua tiistaista 10.5. alkaen. Osallistumispaikat arvotaan kaikissa sarjoissa.

Arvontaan voi jättää tietonsa 24.5. asti. Jos ilmoittautuneita tulee johonkin sarjaan vähemmän kuin paikkoja on tarjolla, kaikki siihen sarjaan ilmoittautuneet mahtuvat mukaan ja ylimääräiset paikat voidaan siirtää toisiin sarjoihin”, Hamunen sanoo.

Muutoksena viime vuoden arvontaan on kimppa-arpa.

Osa juoksijoista haluaa osallistua nimenomaan yhdessä kavereidensa tai puolisonsa kanssa. Kimppa-arvan avulla koko kaveriporukka saa kerralla osallistumisoikeuden tai vaihtoehtoisesti kukaan ei saa. Yhteen kimppa-arpaan voi osallistua kuuden hengen porukka”.

Ilmoittautuminen hoidetaan tänä vuonna yhdessä Monesko-palvelun kanssa. Arvontaa varten voi omat tietonsa jättää aikavälillä 10.5.-24.5. Paikan saaneille ilmoitetaan asiasta, ja näillä on aikaa 30.5. asti mahdollisuus lunastaa paikkansa maksamalla osallistumismaksu.

Vaarojen Maraton on finaalikisa Buff Trail Tour Finland – ja Ultra Trail Tour Finland -kiertueilla. Viime vuoden tapaan kiertueen kärkijuoksijoille sekä edellisen vuoden Vaarojen Maratonilla kärkeen sijoittuneille varataan mahdollisuus ilmoittautua tapahtumaan arvonnan ohi.

Trail Tourin kymmenen kärki ja Ultra Trail Tourin viiden kärki ennen Vaarojen Maratonia sekä viime vuoden Ultra Trail Tour Finisher -statuksen saaneet”, luettelee Hamunen juoksijat, jotka viime vuoden suorituksen pohjalta ovat lunastaneet osallistumismahdollisuuden ilman arvontaa.

Lisätietoa www.vaarojenmaraton.fi

Lähde: Karelian Seikkailu-urheilijat ry Karsu
Kuva: Vaarojen Maraton / Aapo Laiho


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Haku suosituille lammaspaimenviikoille päättyy maanantaina Lammaspaimenia haetaan jälleen Kolin, Isojärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistojen sekä Närängän luonnonmetsän ja Hiidenmaan perinnetilan upeisiin maisemiin huolehtimaan lampaiden päivittäisistä tarpeista. Kesällä 2015 tarjolla on jo kuusi erilaista la...
Suomen polkujuoksuvaltiaat kruunataan Kolin kansallispuistossa Uudistunut Vaarojen Maraton juostaan Kolin kansallispuistossa ja sen tuntumassa ensi viikonloppuna. Tapahtuman reitit muuttuvat aiempaa haastavammiksi, kun aiempia soratieosuuksia korvataan paikoin jyrkillä polkuosuuksilla. Vaarojen Maraton on...
Suositut paikat luontokohteiden lammaspaimenina hakuun 13.1. Kesän 2014 lammaspaimenia haetaan nyt Kolin, Isojärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistojen sekä Närängän maisemiin huolehtimaan lampaiden päivittäisistä tarpeista. Lammaspaimennus on loman ja luonnon hyväksi tehtävän vapaaehtoistyön yhdistelmä parhaimmi...
NUTS Pallas juostiin viikonloppuna Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston tuntureilla NUTS Pallas juostiin viikonloppuna Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston tuntureilla. Sekä 125 että 55 km matkoilla kärki piti hyvää vauhtia yllä alusta alkaen. 125 km:n sarja lähti matkaan puoliltaöin kauniissa kesäsäässä, josta saatiin nauttia vii...
Vuoden luontokuvat 2015 -näyttely avautui Kolin luontokeskus Ukossa Lokakuun puolivälissä ratkenneen, vuosittain järjestettävän Vuoden luontokuva -kisan parhaimmistosta koottu valokuvanäyttely on esillä heti tuoreeltaan Kolin luontokeskus Ukossa. Näyttely avattiin yleisölle eilen maanantaina 16.11.2015 ja se on esill...
Mennään metsään -polkujuoksu Teijon kansallispuistossa 21.4. Mennään metsään on YLEn huhtikuusta lokakuuhun kestävä kampanja, joka innostaa ihmisiä lähtemään metsään ja tutustumaan luontoon yhteisöllisellä tavalla. Kampanjassa polkujuostaan tai kävellään kaikissa Suomen 40 kansallispuistossa. Kiertueen toinen ...
Kansallispuistojen vetovoima kasvanut – 60-vuotias Oulanka ylsi ennätykseen Kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat vuonna 2015 peräti 15 % verrattuna edellisvuoteen, ja kävijät toivat lähiseudulle yli 12 % edellisvuotta enemmän rahaa. Seitsemässä kansallispuistossa käyntimäärä ylitti 100 000 käynnin rajan. Kasvun taustall...
Lammaspaimenviikoille villaterapiaan yli 900 hakemusta Kansallispuistot ja suojelualueet eri puolilla Suomea etsivät tammikuussa lammaspaimenia vuokraamaan upean kohteen sekä nauttimaan samalla rajattomasta määrästä villaterapiaa ja luonnon terveysvaikutuksia suojelualueella tai kansallispuistossa. Onne...
Kolin kansallispuistossa retkeilykauden avajaiset perjantaina 15.5. Kolin kansallispuistossa vietetään Herajärven kierroksen vaelluskauden avajaisia helatorstain jälkeisenä perjantaina 15.5. klo 13–15. Tikkupullan paiston ja retkeilyvinkkien ohella tutustutaan riippumatossa yöpymiseen ja testataan retkeilyyn soveltuv...
Vaelluskausi on alkanut Kolilla tavallista aikaisemmin Lämmin ja sateeton kevät on aikaistanut vaelluskauden alkamista Pohjois-Karjalassa. Herajärven kierroksen lautta. Kolin kansallispuiston vaaramaisemissa kulkeva Herajärven kierros on ollut kuljettavissa kokonaisuudessaan vapusta saakka, jo...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika