Ulkoilma 23.9.2013

Kiipeilijöiden suosima Hollolan Havukallio saa kaverin aivan lähistöltä. Uusi koulutuskäyttöön rakennettu Harmiokallio on saanut tarvittavat kiinnitykset kallioon. Kalliolla kiinnityksiä pulttaillut Jarkko Henttonen on silmäillyt kalliota jo monta vuotta sitten. Mutta Dynact Oy:n Jonne Salosen kanssa kiipeilykallion perustaminen nytkähti eteenpäin. Irtolohkareiden ja muiden irto-osien poistaminen on vienyt myös aikansa ja työhön on tarvittu monen kiipeilijän talkootyötä. Lisäksi aluetta on siistitty helppokulkuiseksi ja kalliolle vievälle reitille on tehty kävelysilta. Eritasoisia kiipeilyreittejä kalliolla on kymmenkunta ja paikka laskeutumiselle kalliota pitkin alas maahaan. Ilman maanomistajan Ilkka Sipilän tukea toimet eivät olisi olleet mahdollisia. Ilkka isännöi läheistä Hollolan Hirvi maaseuturavintolaa. Ilkan kanssa on luotu myös kiipeilykallion järjestyssäännöt ja kiipeilytoimintaa kalliolla toteuttaa ja hallinnoi Dynact Oy:n ohjaajat.

Kallion avajaisissa perjantaina 27.9. klo 15-18 pääsee kokeilemaan kalliokiipeilyä. Kalliokiipeilytyksen järjestävät koulutuskeskus Salpauksen köysitoimintaohjaajaopiskelijat ja Dynact Oy:n ohjaajat. Kiipeilyn varustaa Dynact Oy ja kiipeilykokeilusta peritään 5 € korvaus. Yleisökiipeilytys jatkuu lauantaina klo 15-17. Rajallisen pysäköintitilan vuoksi on syytä tulla vaikka pyörällä, jottei Hirven parkkipaikka täyty kokonaan kiipeilijöistä. Kiipeilytyksessä on turvallisuuden vuoksi säävaraus. Kallion pysäköintipaikan osoite on Aikkalantie 37, Hollola.

Samalla avataan samassa paikassa Hollolan ensimmäinen 9 -väyläinen frisbeegolfkenttä, jota yleisö pääsee myös kokeilemaan. Ja iltaa voi molempina iltoina jatkaa Hollolan Hirvessä suomalais- itävaltalaisissa Oktoberfest- olutjuhlissa. Letkeästi alppiolutmuusikista vastaa Volkmusik Klagenfurt Itävallasta.

Lisätietoa

Kiipeily www.dynact.fi
Frisbeegolf www.hollolanhirvi.fi

UlkoilunMaailma.fi / Lähde ja kuva: Dynact

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika