Ulkoilma 12.10.2016

Ylen Luontovuosi huipentuu toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtosen kuusiosaiseen dokumenttisarjaan Katoava Pohjola. Avaran luonnon ohjelmapaikalla 12. marraskuuta alkaen nähtävässä sarjassa pohditaan ihmisen ja pohjoisen luonnon monimutkaista suhdetta. Sarja kertoo tämän päivän ihmisten kyvystä elää rintarinnan villin arktisen luonnon kanssa.


Mainos


Kuvausmatkat veivät Kimmon uskomattomalle seikkailulle Pohjoismaiden syrjäisimpiin kolkkiin; jäätiköille, tuntureille, aarniometsiin ja Jäämeren rannoille. Matkansa myötä Kimmolle paljastui, kuinka kuusi avainlajia on joutunut ahtaalle ihmisen toiminnan ja asenteiden takia. Susien, ahman, valaiden, jääkarhun, norppien ja myskihärkien tulevaisuus näyttää synkältä, jos ihmisen toimintaa alueilla ei saada muutettua.

Ymmärrykseni asioiden monimutkaisuudesta, ihmisten syistä ja motiiveista, kasvatuksemme ja kulttuurin merkityksestä parani. Katson nykyään sarjan kaikkia kuutta aihetta paljon monitahoisemmin eri näkökulmista punniten”, Kimmo kertoo.

Kimmo uskoo, että pelastamalla nämä lajit, voimme muuttaa koko pohjoisen luonnon tulevaisuuden. Muutosten aikaansaaminen ei ole kuitenkaan helppoa, sillä reviirikiistat repivät myös paikallisia ihmisiä kahteen eri leiriin.

Jokaisessa jaksossa koetukselle joutuvat myös Kimmon omat näkemykset.

”Jo sarjaa ideoidessani päätin, että ohjelman ytimessä on se, että keskustelen asioista ennen kaikkea niiden kanssa, joiden kanssa en ole välttämättä samaa mieltä.

Jo sarjaa ideoidessani päätin, että ohjelman ytimessä on se, että keskustelen asioista ennen kaikkea niiden kanssa, joiden kanssa en ole välttämättä samaa mieltä. Onneksi kukaan ei ujostellut esittää mielipiteitään minulle suoraan, sillä haluan ymmärtää, miksi ajattelemme asioista niin eri tavalla, ja miten erimielisyyksiin voisi löytyä yhteistä säveltä.

Katoava Pohjola on Ylen, Arten ja DR:n yhteistuotanto, joka esitetään tänä vuonna Suomen lisäksi myös Ranskassa, Saksassa ja Tanskassa.

TV-sarjan lisäksi Kimmo keskustelee asiantuntijavieraiden kanssa luontokysymyksistä myös kuusiosaisessa Katoava Pohjola -radiosarjassa sunnuntaisin Yle Radio Suomessa.

Katoava Pohjola Yle TV1 ja Yle Areena lauantaisin klo 18.45 alkaen 12.11.2016.

katoava_pohjola_kimmo_ohtonen_jaakarhu
Kuva: Kimmo Ohtonen

Turistien taivas la 12.11. klo 18.45
Arktisen matkailun suosio on kasvanut ja rahalla pääsee maailman pohjoisimpiin kolkkiin. Jääkarhut ovat Huippuvuorten saariryhmän turistivetonaula. Kimmo selvittää millainen uhka turistimassat ovat hauraalle luonnolle.

Poromiesten valtakunta la 19.11. klo 18.45
Poronhoitoalueella on pitkään kiistelty petojen asemasta. Nyt uhanalaisille ahmoille vaaditaan tappolupia. Kimmo matkaa Kilpisjärvelle ottamaan selvää tunturissa piileskelevästä vihatusta aaveesta.

Salametsästäjän reviiri la 26.11. klo 18.45
Uhanalaisen suden kanta on romahtanut Suomessa salametsästyksen takia. Tästä huolimatta susialueiden ihmiset vaativat laillisen metsästyksen aloittamista. Itärajan korpimetsissä Kimmoa on vastassa korpilaki ja petoviha.

Valaanpyytäjien valtio la 3.12. klo 18.45
Valaanpyyntiä vastustetaan maailmanlaajuisesti. Islanti jatkaa kuitenkin edelleen suurten merinisäkkäiden pyyntiä. Pyyntikauden alkua seuraava Kimmo törmää yhteiskunnassa luikertelevaan valasbisnekseen.

Kalastajien kotikenttä la 10.12. klo 18.45
Erittäin uhanalaista saimaannorppaa on yritetty pitää hengissä jo 60 vuotta. Suunnitelmat suojelutoimien lisäämisestä saavat paikalliset kalamiehet sotajalalle. Kimmo seuraa kuinka norppa joutuu erimielisyyksien syntipukiksi.

Pilattu paratiisi la 17.12. klo 18.45
Erikoiset sairaudet aiheuttavat ongelmia Norjan myskihärille. Vasikkakuolemien taustalta paljastuu laajempi arktista luontoa uhkaava asia. Kimmo joutuu kohtaamaan synkän tulevaisuuskuvan Grönlannin syrjäseudulla.

Lähde: Yle / Kuva: Yle/Edward Kojonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Yle kutsuu rovaniemeläiset revontulielokuvan ensi-iltaan ja luennolle Arktikumiin 2.12.2019 Revontulien armoilla -dokumenttielokuvan ensi-ilta järjestetään Rovaniemellä Arktikumissa maanantaina 2.12.2019. Elokuva kertoo, millä eri tavoin revontulet vaikuttavat elämään maapallolla. Elokuvan jälkeen Sodankylän geofysiikan observatorion entine...
Nuorten Merentutkijamestari-ohjelmassa opitaan uutta Itämeren tilasta Yle TV2 -kanavalla alkaa maanantaina 20.10. uusi nuorille suunnattu koko perheen televisio-ohjelma, joka kertoo nuorista merentutkijoista ja suomalaisten kotimeren salaisuuksista. Kuusiosaisessa Merentutkijamestarissa nuoret tutkijakokelaat sukeltava...
OutdoorErä-messut 21.–23.4.2017 Tampereella Riihimäen Messut Oy järjestää yhteistyössä Tampereen Messujen kanssa OutdoorErä-messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messut järjestetään nyt toisen kerran Supermessujen yhteydessä. Supermessujen muut teemat ovat Puutarha, Kotimaan Matkailu,...
TV: Ulos luontoon palaa lokakuun alusta takaisin ruutuun Yle TV1:n suosittu Ulos luontoon palaa syyskaudella uusilla jaksoilla esittelemään kotimaisen luonnon ihmeitä. Uudella esityspaikalla, lauantaisin ennen Avaraa luontoa, esitettävää sarjaa juontavat tuttuun tapaan Kimmo Ohtonen ja Minna Pyykkö. Syysk...
TV: Ulos luontoon Kevätseuranta Ulos luontoon TV1 sunnuntaisin 19.4. - 17.5.2015 klo 18.15 - 18.45, uusinta maanantaisin n. klo 1.05 ja keskiviikkoisin klo 16.20. Yle Areenassa vuoden ajan. Suosikkisarja Ulos luontoon seuraa kevään etenemistä kansallispuistoissa ympäri maata, tutk...
Maikkarin uusi Huippujengi-ohjelma kuljettaa katsojat Tocllaraju-vuoren huipulle Mtv3-kanavalla 6.3.2016 alkava Huippujengi on uusi kotimainen viihdeohjelma, jossa kahdeksan julkisuudesta tunnettua henkilöä lähtee tavoittelemaan Etelä-Amerikassa sijaitsevan vuoren huippua. Kyseessä on uudenlainen seikkailureality, jossa rohkeat e...
Julkkisselviytyjät vie suomalaistähdet äärirajoille – tehtävänä selviytyä karuissa oloissa ilman ruo... Kolme päivää, kaksi yötä. 40 suomalaista huippujulkkista repäistään irti modernin elämän mukavuuksista ja pudotetaan keskelle villiä Nuuksion luontoa. Jokaisessa jaksossa seurataan kahta paria, jotka saavat retkelle mukaansa vain kartan, kompassin ja...
TV: Metsien Kätkemä vie katsojat syvälle Suomen luontoon YLE TV 1:ssä kesällä 2016 alkava Metsien Kätkemä –on vahvasti visuaalinen tv-sarja Suomen luonnosta sekä luontoon liittyvästä mytologiasta. Ohjelman oppaina toimivat Retkipaikka –median isäntä Antti Huttunen sekä mytologian harrastaja Reetta R...
TV: Lars Monsenin Erämaan armoilla starttaa tänään YLE FEMalla YLE FEMalta alkaa tänään viisiosainen sarja Erämaan armoilla, jossa norjalainen Lars Monsen seikkailee yllättävissä olosuhteissa. Ensimmäisessä jaksossa Lars viedään helikopterilla silmät peitettynä hyisen veden ympäröimälle saarelle. Hänellä on viis...
Vongoivan kammi ”Kekkospuiston” sydämessä – Jouni Ohtamaan videodokumentti-ilta Aurorassa Saar... Urho Kekkosen kansallispuiston sydämessä sijaitseva Vongoivan kammi on nähnyt paljon. Kammi on ollut monen suunnistustaitoisen retkeilijän yöpymispaikka monen vuosikymmenen ajan. Useampaan kertaan se on rakennettu uudelleen samoille sijoilleen. Auror...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika