Ulkoilma 16.11.2013

Puuskat voivat yltää maan keskiosassa jopa 25 metriin sekunnissa. Perämerellä myrskyää ja meriveden ennustetaan nousevan korkealle Merenkurkusta pohjoiseen.

Ilmatieteen laitoksen lauantaina 16. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan tuuli voimistuu sunnuntaina erittäin puuskaiseksi. Maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa puuskat voivat yltää 20 – 25 metriin sekunnissa. Pohjanlahden rannikkoalueella, Keski-Suomen, Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan alueella puuskat voivat paikoin ylittää jopa 25 metriä sekunnissa. Maan ollessa roudaton tuulet aiheuttavat todennäköisesti vahinkoja. Pohjanlahdella keskituuli voi kohota noin 25 metriin sekunnissa eli myrskylukemiin. Ilmatieteen laitos ei ole vielä tänä vuonna antanut näin korkean vaaratason varoituksia maa- ja merialueiden tuulista.

Ennuste on tarkentunut eilisestä ja nyt näyttää hyvin todennäköiseltä, että erityisesti maan keskiosia riepottelee huomenna Eino-myrsky ja tämän vuoden toistaiseksi voimakkaimmat tuulet. Myrskypuuskat ja tuulivahingot ovat siis todennäköisimpiä maan keskiosassa”, toteaa Ilmatieteen laitoksen turvallisuussääpäivystyksen päällikkö Ari-Juhani Punkka. ”Lappi näyttää säästyvän kaikkein rajuimmilta puuskilta.

Ilmatieteen laitos seuraa tilannetta ja tarkentaa ennustetta tarvittaessa. Ennusteita ja voimassa olevia varoituksia kannattaa seurata.
Lisätietoja:

Voimassa olevat varoitukset www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Ilmatieteen laitos

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Vuoden vaihtuminen tuo mukanaan kiristyviä pakkasia Ilmatieteen laitoksen 29.12. tekemän ennusteen mukaan uudenvuodenaattona Suomessa vallitsee vielä lauha läntinen ilmavirtaus. Pilvisyys on vaihtelevaa ja paikoin tulee vesi- tai lumikuuroja. Lämpötila on etelässä useita asteita plussan puolella, maan...
Kesäinen toukokuu päätti poikkeuksellisen lämpimän kevään Sekä toukokuun että koko kevään keskilämpötilat olivat paikoin ennätyksellisen korkeita. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan toukokuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 3-5 astetta tavanomaista korkeampi. Poikkeama oli maan länsiosa...
Merijäät erittäin petollisia Ilmatieteen laitos varoittaa merijäiden petollisuudesta. Leutojen säiden ansiosta varsinkin eteläisessä Suomessa merijäälle meneminen on monin paikoin vaarallista. "Tällä hetkellä ei voi tietää,  missä jää pettää ja missä se kantaa, sillä leudon sää...
Metsähallitus on huolissaan puutteellisesta retken suunnittelusta Pikaiseksi suunniteltu ulkoiluretki saattaa venähtää, jos sää muuttuu äkillisesti huonommaksi tai jos eksyy eivätkä retkeilyn perustaidot ole hallussa. Hyvällä varustautumisella ja tärkeimmät retkeilyn perussäännöt opettelemalla saa jokaisesta retkes...
Maaliskuun alku poikkeuksellisen leuto Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden alkupuoliskon lämpötilapoikkeamat keskiarvoon nähden ovat maan eteläosan noin kuudesta asteesta Keski-Lapin noin kymmeneen asteeseen.  Tilannetta voidaan pitää poikkeuksellisena lukuun ottamatta aivan eteläranni...
Voimakas UV-säteily näkyy Ilmatieteen laitoksen varoituskartalta UV-säteilyn voimakkuudesta varoitetaan tänä kesänä erikseen vain, kun säteily on voimakasta eli kun UV-indeksi on vähintään 6. Varoitus on nähtävissä muiden varoitusten yhteydessä varoituskartalla. UV-indeksiennuste löytyy Ilmatieteen laitoksen verkk...
Talvi tuli takaisin – Ota nämä asiat huomioon, kun liikut jäällä Viime vuoden lopulla ja heti uuden vuoden alussa on saatu nauttia isossa osassa Suomea peilijäistä. Erityisesti retkiluistelijiat ovat herättäneet huomiota lumettomassa maisemassa. Kauhisteluista huolimatta retkiluistelu on turvallinen jäällä liikkum...
Vuosi 2014 oli Suomen mittaushistorian toiseksi lämpimin Koko maan keskilämpötila oli alustavien laskelmien mukaan noin 0,15 astetta alhaisempi kuin ennätysvuonna 1938. Vuodet 1989, 2011 ja 2000 täydentävät viiden lämpimimmän vuoden listan. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi oli alueellisesti ka...
Heinäkuu oli paikoin reilusti keskimääräistä sateisempi Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden keskilämpötila vaihteli heinäkuussa maan eteläosan runsaasta 17 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 12 asteeseen. Lukemat ovat suurimmassa osassa maata lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Ainoastaan Pohjois-Lapissa o...
Hiihtolomat alkavat poutaisessa säässä Hiihtolomakausi alkaa melko leudossa säässä. Ajokeli on perjantaina hyvä, lauantaina maan keskivaiheilla sataa lunta. Ensi viikoksi Suomeen virtaa lauhaa ilmaa. Perjantaina sää on enimmäkseen sateeton ja maan pohjoisosassa myös monin paikoin selkeä....

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika