Ulkoilma 16.9.2011

Kuvat kertovat meistä, ajasta, tunteista, retkistä ja arjesta. Ne sytyttävät, järkyttävät, herättävät ja saavat meidät unelmoimaan. Mikäli sanonta 1 kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, on tarinan kertominen kuvin huomattavasti helpompaa kuin kirjoitetuin sanoin. Kuitenkin kuvat vaativat vierelleen sanoja jotta mielikuvat kuvan ympärillä tarkentuisivat. Kuten tälläkin kertaa.

Valokuvaaminen on ollut minulle aina tärkeää, ja kamera on pitänyt raahata mukana kaikkialle missä olen liikkunut. Tämä on tietty johtanut siihen että ”ihan vain pari” kameraa on hävinnyt, uinut tai rikkoontunut.

Eräs ystäväni joskus sanoi kerran minulle että ”Teillä taitaa olla aika komea perhe-albumi.”, selailtuaan kuviani jonkin aikaa. Tiedä siitä sitten. Ainakin kuvia on paljon.
Kamera kulkee mukana sieniretkellä lasten kanssa, se kulkee mukana treeneissä ja se kulkee mukana kisoissa sekä vuorilla.

Dokumentoinnin merkitys valokuvaamisen keinoin on muodostunut vuosien saatossa minulle keinoksi jakaa kokemaani, missä sitten liikunkin. Usein laitan sähköpostilla kuvan tai pari ihmiselle kenen päivää haluan piristää.

Minulle valokuvaaminen edustaa parhaimmillaan onnellisuutta ja sen jakamista. Tällä kertaa ajattelin että jaan muutamia kuvia ja ajatuksia kuvaamiseni takana.


Ulkoilemassa tyttären kanssa kirpeässä syyssäässä kotinurkilla. Oikealla:Toisinaan kuvat edustavat rakkautta arjessa. Pelto, tytär ja lämmin kesäpäivä.


Toisinaan kuvat innostavat asettamaan tavoitteita jotka vievät ihmistä lähemmäs haaveiden toteutumista.

Yksi ystäväni jäi kirjaimellisesti rekan alle ja loukkaantui erittäin vakavasti onnettomuudessa. Henkiin jääminen oli ihme. 1½ vuotta sen jälkeen poljimme yhdessä 202km matkan Päijänteen itäpuolta Lahdesta Jämsänkoskelle. Tämän jälkeen istuimme kanootissa pohtien asiaa kuinka hienoa vain olla olemassa ja nauttia itselle asettamien tavoitteiden saavuttamisesta.


Toisinaan kuvat edustavat kohtaamisia. Tässä kuvassa on 2 sukupolvea välissä.

Tämän kaltaisten kuvien myötä pysähtyy, kun sanat avaavat kuvan merkitystä. – miksi meillä on niin vähän aikaa nyky-yhteiskunnassa lapsillemme sekä vanhuksillemme?


Toisinaan kuvat edustavat perinteitä. Tässä kuvassa sisko sininen on viettämässä perinteikästä juhannustamme keskisuomessa.


Toisinaan kuvat muistuttavat luonnon koskemattomuudesta.

Kuvaamisesta on tullut merkityksellisempää minulle mitä vanhemmaksi olen tullut. En edes tiedä miksi mutta kuviani selatessa huomaan mitä kaikkea olen unohtanut.
Jos muistan tänään näin vähän, mitä muistaisin ilman kuvia 20 tai 30 vuoden päästä?

Pohdin usein että olisi mukavaa järjestää ihan oikea näyttely mutta en lopulta saa sitä kuitenkaan aikaiseksi, vedoten milloin mihinkin – aikaan, rahaan ja mitä se lopulta pohdintaan siitä mitä se antaisi mahdolliselle ohi kulkijalle vai antaisiko se lopulta mitään? Monenlaisia kollaaseja on tätä varten tullut rakennettua. Tässä muutamasta esimerkki.


3 kuvaa Vuosaaresta. Kaikki paikat ovat Vuosaarelaisille hyvin tuttuja. Kanava, Mustakiven puisto ja Uutela.


3 kuvaa mistä vain. Vanajanlinnan kattoholvit, Autolla alikulun ali, Kukka omalla parvekkeella.

En edes lopulta osaa sanoa että harrastan valokuvausta. En ajattele asiaa niin – kamera kulkee mukana ja se kuuluu elämän kaikkiin osa-alueisiin. Se on valittu sen mukaan mikä palvelee tarkoitusta parhaalla mahdollisella tavalla. Riittävän pieni jotta se ei häiritse itse tekemistä ja riittävän tasokas jotta kuvien laatu on itselle miellyttävä.

Mitä itse valokuvaamiseen teknisesti tulee, en ymmärrä asiasta teknisesti hölkäsen pöläystä.
Kaikki mitä tiedän valokuvaamisesta, on tullut sen kautta että olen väännellyt kaikki mahdolliset vivut ja vempaimet kameroistani kaikenlaisiin asentoihin ja opetellut sen kautta miten kamera käyttäytyy eri tilanteissa. Kamera on kuin lelu, sillä pitää leikkiä jotta se opettaa mitään.

Kuitenkin jotain olen oppinut kuvaamisen liittyen. Tämä ”oppi” on kyky nähdä niitä pieniä hetkiä jolloin onnistuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja olemaan sen verran hereillä että onnistuu kopioimaan hetken herkän tunnelman ruudulle. Alla muutama oma suosikki.


Kuva on otettu Sveitsissä käydyn 4 päivää kestäneen seikkailu-urheilukilpailun jälkeen. Kuvassa on Daniel Mallory, sukua George Mallorylle. Hän oli kisan vanhin osanottaja. Mies joka on kiivennyt lastensa kanssa Everestin, nauttii hetken rauhasta kisan jälkeisessä seesteisessä olotilassa.


Yksi päivä muiden joukossa – lasten kanssa metrossa.

En osaa nostaa mitään yksittäistä kuvaa kuvistani henkilökohtaiseksi suosikiksi. Kuviin ja kuvaamiseen liittyy paljon tunnetta. Ja koska olen kykenemätön arvioimaan kuviani teknisesti, on ”parhaiden” kuvien poimiminen minulle hyvin haastavaa. Olen kuitenkin vuosien ajan koettanut poimia kuluneelta vuodelta omasta mielestä merkityksellisimmät kuvat yhteen albumiin. 2011 vuoden osalta se on vielä aivan liian aikaista, laittelen sitten linkin kun alkaa olla tämä vuosi paketissa.

Tässä otoksia vuodelta 2010.
https://picasaweb.google.com/105701123296808421745/BestOf2010
Tässä koonti vuosilta 2007-2009 vuosilta.
https://picasaweb.google.com/105701123296808421745/Year#

Mutta, loppukaneettina tällä kertaa, minne menetkin ja missä kuljetkaan, ota kamera mukaan ja leiki sillä.

Tuomas

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika