Ulkoilma 26.8.2011

Katmandussa, viikko ennen aikaa ennen seuraavan asiakasryhmän saapumista.

Olin onnistunut ruikuttamaan maastopyörän lainaan yhteistyökumppaniltamme jolla oli toimisto entisen kuninkaan palatsin kupeessa. Ei se kaunis ollut mutta enpä ole minäkään, saatikka Katmandun liikenne missä piti ensin polkea ennen kuin pääsi ympäröiville vuorille, poluille ja kansallispuistoihin. Luonto sen sijaan oli sen arvoinen että karvaisen ukkelin kannatti ulkoiluttaa vanhaa romua käsittämättömältä tuntuvassa sekamelskassa useampaan kertaan.

Arki kuitenkin koitti ja asiakkaat tulivat hieman väsyneinä lennoltaan. Mikä parasta, Katmandu oli totaalisen täynnä turisteja sekä paikallisia jotka tulivat maaseudulta valmistautumaan tulevaan, vuoden suurimpaan juhlaan. Meille oli hotelli hoidettu hyvissä ajoin tarvittavaksi kahdeksi yöksi ennen kuin suunniteltu lento oli lähdössä kohti Luklaa josta perinteisesti lähdetään kohti Everestin eteläpuolen perusleiriä. Pari päivää meni varusteita hankkiessa ja tutustuessa Katmanduun nähtävyyksiin.

Sinä aamuna kun ajoimme lentokentälle, oli tiedossa että edellisen päivän lennot olivat peruttu huonon sään vuoksi. Ja niin kävi myös tuona päivänä. Tilanne oli muutoin normaali, joskus sää on yksinkertaisesti liian huono laskeutumiseen Luklan kentälle joka on 170m ”pitkä” pätkä vuoren seinässä.

Oikealla: Laskeutuva kone Luklan kentälle. Kuva: Samuli Mansikka, 2005

Tilanteen muutti epänormaaliksi se että Katmandussa ei ollut yksinkertaisesti tilaa majoittua.
Usean tunnin puhelimella soittelun jälkeen löysimme meille riittävästi majoitustilaa. Seuraavana päivänä sään jatkumisesta edelleen epävakaana oli monenlaista tietoa ja aika asiakkaiden kannalta alkoi käydä vähiin. Esimerkiksi korkeaan ilmanalaan sopeutumisen kannalta. Teimme nopean päätöksen lähteä Annapurna Circuitille joka on yksi maailman hienoimmista trekeistä joilla niin sanotusti huolto pelaa. Lyhytkestoisen vastaanhangoittelun jälkeen olimme bussissa, matkalla Besi Shaharin kylään. Vaihtoehdot olivat yksinkertaiset, joko riskeerata koko trekki taikka lähteä paikkaan minne lähestyminen varmuudella onnistuisi.

Aamulla heräsimme kirkkaaseen mutta kuumaan ja kosteaan aamuun. Pitkä matka Annapurnan massiivin ympäri oli alkanut. Kun ensimmäiset maisemat avautuivat laaksosta lumihuipuille, olivat kaikki iloisia ja hyvinvoivia retkueen jäseniä. Alun seikkailut olivat muuttuneet rauhalliseen kulkemiseen Marsyangdi Nadi joen vartta kohti Manangia, joka on alueen keskus.


Kantajamme palkkasimme mukaan jo Katmandusta varmistaaksemme että meillä sellaiset on.

Reitistä todella unohtumattoman tekee sen monimuotoisuus. Lähtöpaikka sijaitsee alle 800m korkeudessa mikä tuolla tarkoittaa korkeita lämpötiloja ja viidakkomaista aluskasvillisuutta. Tästä vähitellen noustaan kaikkien kasvillisuusvyöhykkeiden halki aina 5416 metriin, Thorung La Pass nimiseen paikkaan.


Paikallinen tapa keittää vettä.


Koska edistys lopulta ennättää kaikkialle niin tässä Nokian tyylinäyte ensimmäisestä yöpaikasta.


Kaikki oli ruoka oli aina tuoretta.


Yksi erittäin lukuisista hienoista vesiputouksista.


Manaslu.

Manaslun tullessa näkyviin oli hetki juhlallinen. Samaan aikaan maiseman käydessä yhä jylhemmäksi sekä karummaksi oli myös korkeuden tuomat vaikutukset alkaneet tuntua ryhmämme jäsenissä, rauhallisesta nousurytmistä huolimatta.


Kiveen käsin hakattu kulkureitti.

Saavuimme usean päivän vaeltamisen jälkeen Manangin kylään. Maisemat olivat yksinkertaisesti niin musertavan kauniit että niistä kirjoittaminen tuntuu minusta jokseenkin hölmöltä – vajaalta, kun ei kuitenkaan pysty ilmaisemaan sitä miltä nämä maisemat tuntuivat. Laitetaan mieluummin muutama kuva.


Annapurnan massiivia ja jäätikköä.


Ryhmä palaamassa aklimisaatiotrekiltä, yli 4000m korkeudesta.


Laakso aamuauringossa.


Rukouskiviä.

Yksi ryhmämme jäsenistä oli sairastunut flunssaan ja aloittanut antibiootit tämän myötä. Tämän myötä korkeaan ilmanalaan sopeutuminen oli hankaloitunut merkittävästi ja ongelmia oli voimakkaan päänsäryn muodossa. Päätimme lopulta yhdessä että on aika suunnata alas ja yksi kantajistamme sekä paikallinen avustava opas lähti hänen kanssaan paluumatkalle, hyvällä mielellä. Koska kulkijoita oli paljon sekä mitä ylemmäs mentiin, majoituskapasiteetti pieneni kylä kylältä jatkuvasti. Viimein yö ennen solan (5416m) ylitystä nukuttiin Thorung Phedin muutaman talon kylässä. Minun roolini oli laajentunut myös toimimaan faksina. Faksi tarkoittaa tuollapäin maailmaa sitä että lähetetään yksi kantajista tai paikallisopas varaamaan ryhmälle majoitukset seuraavaksi yöksi. Nopeimmat saavat vuodepaikat. Manangin yläpuolella minun toimiessa faksina ja varmistaessa ryhmämme majoituspaikkoja tuli juostua myös elämäni ylivoimaisesti hienoimmat 5 kilometriä. Täydellinen, kirkas sää, edessä Annapurnan massiivi vapaana pilvistä ja alla erittäin hyvää juostava oleva polku. Korkeutta tuossa vaiheessa yli 4000m. Joku slogan tähän pitäisi kait heittää… miten olisi ”nättiä?”


Se täydellinen polku.

Kun ryhmä saapui Thorung Phediin, kaikki ryhmän jäsenet voivat hyvin siihen nähden että oltiin jo korkealla, osa ensimmäistä kertaa yli 4000m korkeudessa.
Hieman meidän ryhmämme jälkeen saapui paikalle kaksikko yhdysvaltalaisia naisia. Toinen heistä oli hyvin huonossa kunnossa flunssansa puolesta ja kärsi selkeästi korkeanpaikan taudin oireista ollen sekava ja valittavan erittäin kovaa päänsärkyä. Kehotin heitä lähtemään alemmas mutta naiset eivät sitä halunneet. Annoin heille lopulta oman huoneeni jotta pääsivät sänkyyn lepäämään. Illalla hän voi jonkin verran paremmin ja kiitteli huoneesta. Painotin hyvin voimakkaasti sitä että ylös ei ole asiaa. Heidän suunnitelmansa oli lähteä samanlaisessa aikataulussa ylös kuin meidänkin, seuraavana päivänä. Tankkasin aikani asiasta heille että tämä nyt ei vain yksinkertaisesti toimi sillä tavalla että haluaa mennä ylös ja että se on tolkuttoman vaarallista. Lopulta he tuntuivat sisäistäneen asian ja olivat sitä mieltä että lähtevät seuraavana päivänä alas odottelemaan sopeutumista kun heillä ei minnekään kiire ollut. Heidän paikallisoppaansa ei osannut juurikaan englantia.

Meidän ryhmästä kaikki kävivät samana päivänä 4900m korkeudessa piipahtamassa ja sitten alas, 4450m nukkumaan. Aamuyöllä kaikki voivat hyvin ja lähdimme nousemaan tuota yli 1000m nousua kaikessa rauhassa, tiedostaen sen että edessä on erittäin pitkä päivä koska solan ylitettyämme pitää laskeutua vielä Muktinathin kylään, 3720 metriin.
Aamu oli kylmä ja yöllä oli satanut muutaman sentin kerros lunta. Tropiikista pakkaseen.


Tyyni aamu, pilvien keskellä.


Pilvet väistyvät.


Näkymä huipulta nousureitille.

Saavuimme hyvävoimaisina reitin korkeimpaan paikkaan. Tuuli oli navakka ja pilviä alkoi kerääntymään solaan, samalla kevyt lumisade alkoi. Solan huipulla on pieni tupa jossa myydään ohikulkeville kulkijoille teetä. Menimme kaikki teelle ja pitämään taukoa. Valokuvasimme ja nautimme korkeuden tuomasta hömppäolosta. Homma muuttui kuin salamaniskusta vakavaksi ja vaikeaksi tilanteeksi kun huomasin yhdysvaltalaisista naisista ensin hyvävointisen tulevan ylös, tullen suoraan minun luokseni sanoen että Diane voi huonosti. Hetkeä myöhemmin hän saapui näkyviin hevosen selässä, rojahtaen sieltä naamalleen alas. Tytöt olivat päättäneet yhdessä aamuyöllä että koska olo oli ”ihan hyvä” niin lähdetään ylös. 100m nousun jälkeen Diane oli alkanut voimaan erittäin huonosti ja ratkaisuna tähän he olivat keksineet että otetaan paikalliselta palveluntarjoajalta hevoskyyti solan huipulle. He olivat pakanneet lähes kaiken varusteistaan Dianen reppuun, liki 30kg mitä Diane kantoi istuessaan hevosen selässä ja hevosta talutti paikallinen hevosmies. Tilanne oli siinä vaiheessa se että hän ei pystynyt laskemaan kolmeen eikä tunnistanut matkakumppaniaan, hevoskuski kieltäytyi viemästä häntä alas Muktinathiin ja sää oli huononemassa merkittävästi joka sulki evakuoinnin mahdollisuuden helikopterilla alas. Olimme tuolloin 5416m korkeudessa, paikalla oli meidän oma ryhmä jossa 3 asiakkaan lisäksi paikallisopas ja kaksi kantajaa, jenkkiläisten naisten opas joka oli myös heidän kantajansa sekä yksi 18 hengen ryhmä pelkästään yhden oppaan kanssa.

Se miten tästä sitten lopulta selvittiin, kerron ensi viikolla.

Tuomas

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika