Ulkoilma 10.9.2015

UlkoilunMaailma.fiin testit perustuvat valitsemiini tuotteisiin, joten seison tukevasti jokaisen testin takana. Kumisaappaat ovat jalkineet, joita en käytännössä käytä ikinä mutta kun kuulin Tretornin syksyn uutuusmallista niin mielenkiintoni heräsi välittömästi. Erittäin hyvännäköiset kumisaappaat, uudella hengittävyyttä parantavalla rakenteella, oli jotain mitä olin itse odottanut. Ensimmäisen kerran sovitettuani uutuutta, olin entistäkin innostuneempi, sillä jäykähkö pohja ja itselleni hyvä napakka lesti, joka pitää jalan tukevasti paikallaan olivat pisteenä i:n päälle.

Millainen Tornevik Breathable oli käytössä?

tretorn_tornevik_04
Kumisaappaan ulkonäkö poikkeaa hiukan totutusta.

Ulkoilutin kumisaappaita ehkäpä parhaassa mahdollisessa ympäristössä – Napapiirin retkeilyalueella Rovaniemellä. Kumisaappaat oli jalassa koko päivän kulkien pitkospuita, metsää ja suota pitkin välillä auringon paistaessa lämpimästi. Päivän päätteeksi jalat ja kumisaappaat olivat kuivat, joten ainakin tässä testissä hengittävyys oli riittävä.

tretorn_tornevik_02

Rehellisyyden nimissä minulla ei juurikaan ole vertailupohjaa mutta sen vähän mitä olen kumisaappailla kulkenut, sekä lähes kaikkia Tretornin ja Nokian uutuuksia jalassa pitäneenä, voin sanoa, että nämä ylittivät kaikki odotukseni.

Teknisesti

tretorn_tornevik_03
Kumisaappaan takana on kiristys. Napakka neopreenireuna estää roskien menemisen jalkineiden sisälle.
tretorn_tornevik_05
Verkkovuori auttaa lämmön ja kosteuden haihtumista. Saappaasta olemassa myös perinteinen versio ilman verkkovuorta.

Varren takaosassa olevat neopreenipaneelit parantavat saappaiden toimintaa esim. kyyristyessä. Neopreeniosat on päällystetty Spandura-nailonilla. Saapas on luonnollisesti täysin vedenpitävä koko varren pituudelta. Kumi on luonnonkumia.

Tretorn Tornevik Breathablen suositushinta 179,00 euroa.

Testi on tehty UlkoilunMaailma.fiin aloitteesta yhteistyössä Tretorn Finlandin kanssa.

Teksti ja kuvat: Mika Mannonen

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Tretornin ja Partioaitan yhteistyönä syntyi sadetakkeja, joissa on materiaalina meristä löytyneitä k... Tretornin ja Partioaitan yhteistyönä syntynyt 350 kappaleen sadetakkien erä saapuu myyntiin 1. huhtikuuta. Materiaalina on käytetty merestä nostettuja hylättyjä kalastusverkkoja. Tretornin Rain Jacket From The Sea -nimeä kantavat takit tulevat...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika