Ulkoilma 3.6.2014

Suomen luontokeskus Haltia on lunastanut paikkansa pääkaupunkiseudun merkittävänä vierailukohteena. Haltia aukesi yleisölle 31.5.2013 ja vuoden aikana Haltiaan on tutustunut noin 150 000 kävijää, tuhansia kokousvieraita ja koululaisia.

Ulkomaisia toimittajaryhmiä on käynyt Euroopan lisäksi mm. arabimaista, Kiinasta ja Japanista. Ulkomaisten matkailijoiden osuus kävijöistä on noin 10 prosenttia, ja määrä nousee tänä kesänä risteilymatkailijoiden kanssa lisääntyvän yhteistyön myötä.

Luontokoulua on käynyt ensimmäisenä toimintavuonna yli 80 koululaisryhmää eli noin 2 000 oppilasta. Haltian luontokoulussa nuoret ovat tutustuneet Suomen luontoon sekä oppineet retkeilytaitoja, luonnontuntemusta ja ympäristövastuullisuutta. Samalla Haltiassa on vieraillut myös valtion johtoa ja korkean tason kansainvälisiä vieraita.

Haltian ensimmäinen toimintavuosi on ylittänyt odotukset monilla tavoilla. Yksittäiset kävijät, kokousryhmät, luontokoululaiset ja matkailijat ovat löytäneet Haltiaan sankoin joukoin. Tämän enempää ei sisätiloihin mahtuisikaan, mutta pystymme vastaamaan kasvavaan kysyntään kehittämällä ulkona olevaa monitoimikenttää. Kentälle olisi mahdollisuus järjestää erilaisia tapahtumia, luontokoulun ja ohjelmapalveluyrittäjien toimintaa”, sanoo Haltian johtaja Tom Selänniemi.

Kasvua on ollut Nuuksion kansallispuiston kävijämäärissä. Vuoden 2013 kävijämäärä nousi edellisestä vuodesta 48 prosenttia. Vuonna 2013 Nuuksioon tehtiin 267 400 käyntiä ja 2012 tehtiin 183 400 käyntiä. Myös nämä lukemat kertovat siitä, että luontomatkailussa on pääkaupunkiseudulla runsaasti potentiaalia.

Haluamme Haltian olevan sekä itsessään elämyksellinen vierailukohde että näyteikkuna suomalaiseen luontoon, sellainen, joka aiheuttaa kipinän tutustua kansallisomaisuuteemme. Haltia ei myöskään jää lepäämään laakereillaan, vaan suunnittelemme uusia vaihtuvia näyttelyitä ja uudistuksia päänäyttelyyn. Kehitämme myös jatkuvasti ohjelmapalveluita paikallisten luontomatkailuyrittäjien kanssa”, lisää Selänniemi.

Haltian kävijämäärä perustuu kuukausittain tehtyyn laskelmaan, joka pohjautui alkuvaiheessa myytyihin lippuihin ja kokousvieraiden määrään sekä myöhemmin myös kävijälaskureiden antamiin tietoihin.

Nuuksion kansallispuiston kupeessa Espoossa sijaitseva Haltia on auki kesällä joka päivä. Haltian ja Helsingin keskustan välinen bussiyhteys kulkee kesäkuusta elokuun puoliväliin kolme kertaa päivässä. Syyskuun loppuun bussi liikennöi vielä kerran päivässä. Åbergin linjan liikennöimän Haltia-bussin lähtöpysäkki on taidemuseo Kiasman edessä.

Nuuksion kansallispuiston perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Nuuksion ikätoverit eli kaikki vuonna 1994 syntyneet ovat maksutta tervetulleita Haltian näyttelyihin aina vuoden 2014 loppuun saakka. Nuuksiota juhlitaan kansallispuistossa ja Haltiassa pitkin vuotta.

Suomen luontokeskus Haltian toiminnasta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut.Metsähallituksen lisäksi luontokeskuksen toimintakuluihin osallistuvat myös Espoo, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Vihti ja Kauniainen sekä Solvallan urheiluopisto. Haltian ravintolapalvelut tuottaa KF Restaurants Oy.

www.haltia.com

Lähde ja kuva: Metsähallitus

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Risuralli ja Retkiyöhaaste Haltian Winter Action Day -tapahtumassa Suomen Erätaito ry osallistuu Luontokeskus Haltian "Winter Action Day" tapahtumaan Nuuksiossa 4.2.2017 osana maanlaajuisia Luonnon päivät 2017 -tapahtumia. Luontokeskus Haltian tapahtumakentälle nousee Erätaidon talvileiri täynnä ihmeteltävää ja miel...
Ulkoilman pominnat Luonnon päivään 4.2. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi vietettävät Luonnon päivät käynnistyvät lauantaina 4.2. Sukella talveen -teemainen toiminnantäyteinen päivä polkaisee liikkeelle neljästä Luonnon päivästä rakentuvan juhlavuoden, jonka tavoitteena on sa...
Nuuksion Haukkalammella voi nyt vuokrata kanootin tai SUP-laudan ja kahvitella Haukkalammen rannalla sijaitseva opas- ja luontotupa on muuttunut Luontomatkailuyritys Natura Vivan pyörittämäksi Haukanpesäksi. Haukanpesässä on kahvila-ja ulkoilmatoimintaa joka päivä syyskuun loppuun asti. Kävijät saavat myös retkiopastusta kansal...
Sipoonkorven kansallispuiston kävijämäärä nousi, Nuuksion laski Pääkaupunkiseudun kansallispuistojen käyntimäärä säilyi edelleen hyvällä tasolla. Sipoonkorven käyntimäärä kasvoi 11 prosentilla edellisvuodesta: vuonna 2017 puistossa vierailtiin 91 362 kertaa. Nuuksion kansallispuiston kävijämäärä laski edellisvuod...
Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistojen suosio jatkaa kasvuaan Pääkaupunkiseudun kansallispuistojen käyntimäärät ovat taas nousukiidossa. Molemmissa kansallispuistoissa käyntimäärät nousivat kahdeksan prosenttia. Viime vuonna Nuuksioon tehtiin 343 704 käyntiä ja Sipoonkorven maisemissa vierailtiin 98 654 kertaa....
Jänniäiset järjestää lapsille jännitystä suomalaisesta luonnosta Suomen luontokeskus Haltian pyhäinpäivän 3.11. lastentapahtumassa pääosassa ovat suomalaisen luonnon jännittävät asukkaat. Jännän jäljillä -retkillä Pirkka-Pekka Petelius johdattaa lapsia marraskuiseen luontoon. Kakkanäyttelyssä on esillä tuttujen me...
Haltian uusi näyttely kuvaa ihmisen jälkiä luonnossa ja auttaa ympäristöahdistukseen Suomen luontokeskus Haltian uusi erikoisnäyttely Jälki ottaa vahvasti kantaa ympäristön puolesta. Jälki tuo esiin ihmisen luontoon jättämää jälkeä pohjoismaisten valokuvaajien kuvin ja tarinoin. Noin sata kaunista ja vahvaa kuvaa koskettaa katsojaans...
Upeita luontovideoita, uudistunut ravintola ja uusi galleria Suomen parhaat luontokuvaajat ovat parin vuoden ajan rämpineet soilla ja lumessa, seisoneet räntä- ja kaatosateessa sekä taistelleet hellettä ja janoa vastaan. Tuloksena on syntynyt ainutlaatuisia otoksia karhuperheestä, kurjista soitimella, koskenla...
Virkisty Viherkehällä – pääkaupunkiseutu tarjoaa helppoja ja ohjattuja luontoelämyksiä Pääkaupunkiseudun luontomatkailuyrittäjien tarjonnassa on monia hauskoja palveluita, joiden avulla kokemattominkin pääsee helposti ja turvallisesti luontoon. Metsähallitus kokosi palvelut viikko-ohjelmaksi matkailijalle ja retkikalenteriksi alueen as...
Viisivuotias Haltia houkutellut luontoon satoja tuhansia kävijöitä Suomen luontokeskus Haltia täyttää viisi vuotta ja Espoon Nuuksiossa sijaitsevaan luontokeskukseen on tehty jo 750 000 käyntiä. Tämä vastaa Haltian kävijämäärälle asetettuja tavoitteita. Haltiassa ja Haltian lähiluonnossa on opastettu viiden vuoden a...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika