Ulkoilma 6.11.2014

Kuluneiden kolmen vuoden aikana yli 4 000 koululaista, vanhusta ja liikuntarajoitteista on tutustunut soihin Metsähallituksen luontopalvelujen Suoverkosto-LIFE-hankkeen retkillä eri puolilla Suomea. Retkeilijälle suot tarjoavat ihmeitä: hyllyviä mättäitä, marjojen poimintaa, päiväunia, lintuja, perhosia ja sammakoita. Luontoelämykset ja suotieto auttavat ymmärtämään soiden merkityksen.

Yksi Suoverkosto-LIFEn tavoitteista oli helpottaa soilla retkeilyä ja tarjota luontoelämyksiä. Yli 3 500 lasta pääsikin tutustumaan kihokkien ja rahkasammalten maailmaan.

Suomessa suoluonnon monimuotoisuus on suurempi kuin missään muualla samankokoisella alueella. Vaikka ihmiset ovat hyödyntäneet soiden antimia vuosisatojen ajan, nykyään suoluonto on monelle suomalaiselle tuntematon, jopa pelottava. Moni koululainen on retkillä oivaltanut soiden hienouden ja merkityksen”, sanoo asiakasneuvoja Leena Hiltunen Seitsemisen luontokeskuksesta.

Oppilaat antoivatkin tyytyväistä palautetta suoretkistä ympäri Suomen.

Suolla tarpominen, se että sai poiketa pitkospuilta, oli ehkä mieleenpainuvin hetki suoretkellä. Toki löytynyttä sammakkoa unohtamatta”, kertoo Karvian Kirkonkylän koulun opettaja Vuokko Mäki, jonka oppilaat osallistuivat retkelle Soljasten suolle Seitsemisen kansallispuistossa. Lasten mielestä parasta suoretkissä olivat ”itse suo”, ”se kun sai nähdä lihansyöjäkasvin” ja ”tietenkin eväät”.

Retkien lisäksi hankkeessa on tuotettu runsaasti oppimateriaaleja koulujen tekemän ympäristökasvatuksen tueksi.

Suot ovat helppoja retkeilykohteita kaikille

Useiden kansallispuistojen suot sopivat tasaisuutensa ja hyvän palvelurakenteensa vuoksi retkeilykohteiksi niillekin, joille liikkuminen on vaikeaa. Erityisryhmien, kuten näkövammaisten ja liikuntarajoitteisten, retkillä aistit olivat avoinna luontokokemuksille hyvässä seurassa. Joukossa oli monia vanhuksia, joille suon tuoksut ja tunnelma nostivat mieleen muistoja nuoruuden marjastushetkistä. Näillä retkillä kuljettiin paljon käsikynkässä ja nautittiin siitä, että päästiin pitkästä aikaa luonnon helmaan. Retkille osallistui lähes 600 henkilöä.

Erityisryhmien retkille osallistui yli 500 henkilöä kolmessa eri kansallispuistossa: Hämeessä Torronsuolla, Pirkanmaalla Seitsemisessä ja Keski-Suomessa Leivonmäellä. Niihin kuului ilmainen opastus ja avustusta retkien bussikuljetuksiin.

Lähde: Metsähallitus

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Ulkoilma Akatemia solmi yhteistyösopimuksen Metsähallituksen kanssa Ulkoilma-sivustoa ja Ulkoilma Akatemiaa pyörittävä Mannonen Outdoor on solminut yhteistyösopimuksen Metsähallituksen kanssa. Yhteistyösopimus antaa mahdollisuuden järjestää retkeilykoulutusta Etelä-Konneveden sekä Seitsemisen kansallispuistoissa. ...
Talviretkipäivä tuo talviaktiviteetit Seitsemiselle 6.-7.2.2016 Seitsemisen kansallispuistossa vietetään talviretkipäiviä 6.-7.2. Ohjelmassa on mm. luentoja, retkiä ja välinevuokrausta. Lauantain ohjelma on suunnattu retkeilyä harrastaville ja uusia haasteita etsiville, sunnuntain ohjelma painottuu lapsiin ja per...
Talviretkeilykurssi on avain onnistuneeseen talviretkeilyyn Ulkoilma Akatemia järjestää Seitsemisen kansallispuistossa helmikuun lopulla talviretkeilykurssin, jonka aikana perehdytään kattavasti talviretkeilyyn, toimimiseen talviolosuhteissa sekä yövytään maastossa. Kurssi on suunnattu retkeilyn harrastajille...
Seitseminen ja Seurasaari – kaksi luontoa Kuikan huuto, karhun jäljet, rinkkaretkeilijät. Kesyt oravat, merituuli, turistit. Seitsemisen kansallispuisto Pirkanmaalla ja Seurasaaren kansanpuisto Helsingissä ovat kaksi hyvin erilaista luontokohdetta 250 kilometrin päässä toisistaan. Luontokuva...
Vangit saavat työkokemusta ja kunnostavat kansallispuistojen kohteita Metsähallitus ja Laukaan vankila ovat aloittaneet yhteistyön Keski-Suomen, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan kansallispuistoissa. Yhteistyön avulla vangit saavat mielekästä työelämän kokemusta ja oppia yhteiskunnassa selviytymisestä, samalla...
Leivonmäen kansallispuistossa odotetaan vilkasta retkeilyvuotta Leivonmäen kansallispuistoon tehtiin viime vuonna 14000 käyntiä. Tänä vuonna kävijöitä houkutellaan Joutsan kunnan ylläpitämällä erämaaladulla sekä 10-vuotisjuhlavuottaan viettävän Leivonmäen kansallispuiston ystävät ry:n tapahtumilla.  Metsähallitus...
Remontoitu Seitsemisen Luontokeskus avautuu 21.2.2015 Seitsemisen luontokeskus avaa ovensa remonttitauon jälkeen lauantaina 21.2.2015. Luontokeskukselta voi vuokrata lumikenkiä ja myös latuverkostolle pääsee hiihtämään. Ulkoilun jälkeen voi lämmitellä eväitä luontokeskuksen tulentekopaikalla ja avajaisp...
Villejä metsäpeuroja tuotiin Seitsemiseen Pirkanmaalle Seitsemiseen rakennettu totutustarha sai ensimmäiset asukkaansa keskiviikkona, kun sinne tuotiin kaksi Kainuusta pyydystettyä villiä metsäpeuraa. Ne saavat seurakseen eläintarhoissa kasvaneita yksilöitä myöhemmin marraskuussa. Tulevina vuosina luonto...
Koveron perinnepäivä täynnä toimintaa – Uutena sotilasäksiisi, sinkkuretki ja iilimatohoidot... Koveron perinnepäivää vietetään lauantaina 29.8. kello 10-16. Perinnepäivä on tänä vuonna täynnä uudenlaista ohjelmaa. Tule nauttimaan Koveron kruununmetsätorpan leppoisasta tunnelmasta, maukkaasta vatsantäytteestä, ihastelemaan perinnetaitoja, imemä...
Luonnonkukkien päivän retki Seitsemisessä 13.6. Pohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään Seitsemisen kansallispuistossa Soljasten suolla 13.6. klo 10 - 13. Teemoina ovat suokasvit ja soiden ennallistaminen. Tule tutustumaan Luonnonkukkienpäivän vuoden 2015 teemakasviin, tupasvillaan, sekä mu...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika