Ulkoilma 26.1.2018

Pääkaupunkiseudun kansallispuistojen käyntimäärä säilyi edelleen hyvällä tasolla. Sipoonkorven käyntimäärä kasvoi 11 prosentilla edellisvuodesta: vuonna 2017 puistossa vierailtiin 91 362 kertaa. Nuuksion kansallispuiston kävijämäärä laski edellisvuodesta kuusi prosenttia, mutta oli edelleen korkealla tasolla: viime vuonna Nuuksioon tehtiin 318 901 käyntiä.


Mainos


Huonojen säiden lisäksi Nuuksion käyntimääriä vähensi kansallispuiston parkkipaikkojen ruuhkaisuus, etenkin suosituimpina aikoina. Metsähallitus pyrkii kehittämään ratkaisuja Nuuksion ruuhka-aikoihin, esimerkiksi ensi kesänä polkupyöriä on vuokrattavana Haltiasta ja Haukkalammelta. Jatkamme neuvotteluja siitä, että joukkoliikennettä lisätään Haukkalammella ja Kattilaan. Lisäksi viestimme Nuuksion muista sisääntuloväylistä, joita suuri yleisö ei ole vielä löytänyt”, sanoo puistonjohtaja Harri Karjalainen Metsähallituksesta.

Sipoonkorpi on suosittu lähiretkialue. Sipoonkorven käyntimääriin eivät kesän säät niin vaikuttaneet, sillä siellä retkeillään erityisen paljon sienestysaikaan. Myös viime kesänä kunnostettu Kalkinpolttajanpolku kiinnosti retkeilijöitä”.

Vallisaaren käyntimäärässä oli laskua 24 prosenttia

Ennakoimme, että hienon avajaisvuoden jälkeen käyntimäärä laskee. Viime vuonna käyntimäärää vähensi myös, että Vallisaari on sääherkkä kohde ja avattu Isosaari houkutteli kävijöitä. Kävijät ovat olleet kuitenkin Vallisaaren palveluihin hyvin tyytyväisiä. Lisäksi Matkailutoimittajien Kilta palkitsi viime viikolla Vallisaaren ja Isosaaren Vuoden kotimaisena matkakohteena”, Karjalainen toteaa.

Haltiassa käyntimäärä pysyi korkeana

Suomen luontokeskus Haltian näyttelytarjonta ja erilaiset luontotapahtumat houkuttelivat kävijöitä: Haltiassa kävi vuonna 2017 177 000 vierailijaa, joista 10 prosenttia oli ulkomaalaisia.

Rahoitus ei vastaa käyttöpainetta

Metsähallitus pelkää, että nykyrahoituksen taso ei riitä turvaamaan jatkossa hyvää kävijäkokemusta ja sitä kautta luontomatkailun kehittymistä.

Meitä on kohdeltu hyvin valtion haasteellisessa rahoitustilanteessa, mutta perusrahoitus ei riitä varmistamaan palvelujen tasoa. Kohteiden infraa, kuten pysäköintimahdollisuuksia on kehitettävä kärkikohteilla kuten vaikka Nuuksiossa, Repovedellä, Kolilla ja Ylläksellä. Kehittämistarpeiden lisäksi meillä on huomattava korjausvelka, jonka arvioimme kansallispuistojen ja muiden kohteidemme reittien , rakennusten ja rakennelmien osalta noin 44 miljoonan euron suuruiseksi. Historiakohteilla se on yli 70 miljoonaa euroa”, sanoo luonnon virkistys- ja matkailukäytön päällikkö Sakari Kokkonen.

Metsähallitus
Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Nuuksion kansallispuiston uusi postimerkki on Suomen ensimmäinen multimediamerkki Kotimaamme upeimmat ja kansallisesti tunnetuimmat maisemat ovat kuvittaneet postimerkkejä jo 1940-luvulta lähtien. Kansallispuistoja kuvaavassa postimerkkisarjassa esitellään Suomen luonnon erityispiirteitä – tuntureita, metsää, soita, järviä ja meri...
Vuori-Kalajan kotalaavun ja luontopolun avajaiset 15.6. – Rakennustyöt jatkuvat Etelä-Konneveden kan... Vuori-Kalajan kotalaavun ja luontopolun avajaisia vietetään 15.6. Kalajan luontopolku on 4,6 kilometrin mittainen tasoltaan vaativa reitti, joka vie huikeisiin maisemiin Kalajanvuoren laelle. Vuori-Kalajan kotalaavun ja nuotiopaikan rakenteet ovat jo...
Viikonlopun Retkiratsiassa muistutetaan hyvistä retkeilytavoista Nuuksion kansallispuistossa Metsähallitus järjestää syyskuussa kahtena viikonloppuna valvontatempauksen Retkiratsian Nuuksion kansallispuistossa (pe 6.9.- su 8.9. ja pe 27.9.-su 29.9.). Viikonloppuna 3-4 henkilön partio kulkee Nuuksion kansallispuistossa ja kertoo retkelijoille...
TV: Metsien Kätkemä vie katsojat syvälle Suomen luontoon YLE TV 1:ssä kesällä 2016 alkava Metsien Kätkemä –on vahvasti visuaalinen tv-sarja Suomen luonnosta sekä luontoon liittyvästä mytologiasta. Ohjelman oppaina toimivat Retkipaikka –median isäntä Antti Huttunen sekä mytologian harrastaja Reetta R...
Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan joulumyyjäisistä kansallispuiston puuviittoja Nyt on mahdollisuus hankkia itselleen pala Pyhä-Luoston kansallispuistoa ja samalla tukea kansallispuiston toimintaa. Kansallispuisto uusii kyltitystään, ja vanhoja puisia viittoja on kaupan Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan joulumyyjäisissä sunnuntai...
Linnut kiikarissa ja pyörät pyörimässä Euroopan kansallispuistopäivänä Lapissa Kansallispuistoissa ja muissa luontokohteissa juhlitaan viikon lopulla Euroopan kansallispuistopäivää. Tarjolla on muun muassa maastopyöräilyä ainutlaatuisille kohteille Pyhä-Luoston kansallispuistossa sekä lintubongausta Hetassa, Muoniossa ja Ylläks...
Uudistunut Nuuksio Retkeilyopas ja kartta Suosittu Nuuksion retkeilyopas on kokenut täydellisen uudistuksen. Nuuksion kansallispuistossa ja järviylängön ulkoilualueilla on viime vuosina panostettu paljon reitistöjen uusimiseen ja Suomen luontokeskus Haltiaan. Alueen retkeilypalveluissa on ta...
Talviretkipäivä tuo talviaktiviteetit Seitsemiselle 6.-7.2.2016 Seitsemisen kansallispuistossa vietetään talviretkipäiviä 6.-7.2. Ohjelmassa on mm. luentoja, retkiä ja välinevuokrausta. Lauantain ohjelma on suunnattu retkeilyä harrastaville ja uusia haasteita etsiville, sunnuntain ohjelma painottuu lapsiin ja per...
Viisi upeaa luontokohdetta Suomessa Miltä kuulostaisi lipua kanootilla pitkin peilikirkasta kanjonijärveä, vaeltaa yöttömässä yössä läpi tuntureiden ja kurujen taikka astua laaksoon täynnä hehkuvina kukkivia alppiruusuja? Lento- ja hotellihaku Momondo.fi listasi Suomen viisi valloittav...
Pyhä-Luoston kansallispuistoon uudet 340 metrin Ukko-Luoston portaat Uusien Ukko-Luoston huipulle johtavien portaiden rakentaminen alkaa kesäkuussa, ja tavoite on saada ne valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Rakentamisen aikana työmaa-alue on suljettu, mutta tunturin huipulle pääsee vaihtoehtoista reittiä. Portaiden ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika