Ulkoilma 11.12.2017

Keski-Suomesta Karstulasta löytyy jo yli 60-vuotta toiminut perheyritys Savotta, joka pyörii nyt jo kolmannessa polvessa. Kävin tutustumassa tähän perinteitä sekä käsityötaitoja puhkuvaan yritykseen.


Mainos


Savotan sai alkunsa vuonna 1955, jolloin Allan Halme alkoi vaimonsa Marjatta Halmeen kanssa valmistamaan nahkarukkasia ja -reppuja metsureille. Vuosien varrella tuotannossa on ollut reppuja, telttoja, rinkkoja, laukkuja sekä erilaisia ratkaisuja puolustusvoimien käyttöön. Tänä päivänä Savotta näkyy vahvasti kuluttajamarkkinoilla. Puolustusvoimien erittäin vaativat laatukriteerit täyttävät reput ja rinkat ovat harvinaista herkkua, jota moni kestävyyttä kaipaava kuluttaja pääsee nykyään nauttimaan.

Osa Savotan tuotteista istuu sellaisenaan myös ”bushcraft”-harrastajien tarpeisiin, joka onkin avannut yritykselle yhden uuden mahdollisuuden ulkomaankaupalle, kertoo Savotan kansainvälisen toiminnan johtaja Janne Pöllänen.

Yli 60-vuotta Karstulassa

Savotalta lähtee tavaraa ympäri maailmaa.
Karstulassa ei robotit hitsaa.

Savotan Karstulan tehtaalla tehdään vaativia ompelutöitä sekä viimeistellään kaikki valmistettavat tuotteet. Toinen Savotan oma tehdas sijaitsee Viron Tartossa. Suomen ja Viron tehtaat työllistävät tällä hetkellä yhteensä noin 70 henkilöä. Lähi vuosina savottalaisia tulee olemaan 100 henkeä, visioi Savotan yksi omistajista, Julius Valkeinen, joka vastaa Savotan kiinteistöjen lisäksi Savotan visuaalisesta ilmeestä.

Julius Valkeinen kuuluu Savotan omistajiin kolmannessa polvessa.

Tällä hetkellä Savotan tärkeimpiä kuluttajatuotteita ovat Jääkäri-sarjan reput sekä rinkat MOLLE-kujineen. Lähivuosina päätään nostaa uusi Hawu-telttasarja, joka on kokonaan uusi tuote Savotan tuotekategoriassa. Hawu-teltat ovat ympärivuotiseen käyttöön suunniteltuja telttoja, joita voidaan lämmittää kevyillä Hawu-kaminoilla. Hawu-teltat sopivat myös sellaisenaan puolustusvoimien käyttöön.

Minijääkäri M05.
Hawu-teltat ovat juuri saapuneet kauppoihin.

Koskaan ei Savotalla ole grammaa viilattu, mutta panostukset nykyaikaisiin tuotantomenetelmiin sekä vankka kokemus tekemiseen, mahdollistaisi joidenkin kevyempien tuotteiden valmistamisen mutta se ei tule olemaan Savotan päätavoite. Ajatus kilon painoisesta putkirinkasta saa kuitenkin mielenkiinnon heräämään. Alumiinirunko itsessään on erittäin kevyt, kestävä ja maskuliininen.

Yksi tämän vuoden hiteistä on ollut risukeitinparivaljakko, joka on sulattanut monen metsässä viihtyvän sydämmet. Uusia risukeittimiä saattaa olla tulossa mutta niistä ollaan sopivan vaisuja.

Suomalaista osaamista!

Savotalla ollaan silminnähden ylpeitä siitä osaamisesta, mitä tehtaalla on tarjota. Alumiinin muotoilu ja hitsaaminen yhdistettynä onnistuneisiin materiaalivalintoihin sekä vaativaan ompelutyöhön nostavat Savotan omaan luokkaansa. Samantasoista osaamista ei ihan heti tule vastaan.

Suuressa osassa Savotan tuotteista komeilee Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Avainlippu merkki.

Luontoarvoja ei ole liiemmin nostettu markkinoinnissa esille, mutta ekologista on hankkia varusteita, jotka kestävät vuosikymmeniä aina isältä pojalle, kiteyttää Savotan myynnistä vastaava Jyri Yläpöntinen. Kestävyys on sensijaan tuotu esille muun muassa hauskoissa ja kummastuttavissa videoissa, joita katsotaan some-kanavissa tuhansia ja taas tuhansia kertoja.

Tätä kestävyyttä tullaan näkemään jatkossa yhä enemmän, sillä tuotantoon jonottaa arviolta liki 80 tuotetta, joista tosin vain osa päätyy lopulta kaupan hyllylle. On mielenkiintoista nähdä mitä tämä innostava porukka saa aikaiseksi.

On aika jättää Savotan Karstulan tehdas taakse ja suunnata kohti pimenevään iltaa.

Ulkoilma / Mika Mannonen
Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Testissä: Haglöfs Nejd 80 –rinkka raskaan taakan kantajille Haglöfs toi markkinnoille uudistuneen rinkkamallistonsa keväällä 2015. Uuden malliston on ollut varsin työlästä saavuttaa edeltäjänsä OXO:n suosiota hyvistä ominaisuuksista huolimatta. Suurten rinkkojen kysyntä on hiukan vähentynyt retkeil...
Millainen reppu on Haglöfs Tight? Tight-reppu oli ensimmäinen askel Haglöfsin nousussa moderniksi ulkoilutuotemerkiksi. Tight-reppuja on myyty jo yli miljoona kappaletta, ja se on yksi Haglöfsin suurimmista menestystarinoista. Tightin historia Tight-reppu esiteltiin vuonna 1993 pitkä...
Urheiluvaatekin voi olla eettinen, laadukas ja suomalainen Merinovillaisia pyöräily- ja urheiluvaatteita Suomessa valmistava Keli syntyi pariskunnan toiveesta löytää kotimaisia, yksinkertaisen tyylikkäitä ja ekologisia urheiluvaatteita neonväristen keinokuituvaatteiden tilalle. Koska tarjontaa ei löytynyt, S...
Mitenkäs se vaellusrinkka oikein pakataan? Puhuttaessa vaellusrinkoista, niin yleensä rinkan vetoisuus on yli 60 litraa. Näissä kokoluokissa on olemassa putkirinkkoja, joissa on rinkan ulkopuolella oleva putki sekä anatomic-rinkkoja, joissa on selkäosassa kova tuki tai alumiinirakenne. Kun ri...
Tarkastelussa ISPO-palkituista mielenkiintoisimmat Saksan Münchenissä on jälleen palkittu runsas kourallinen ensi talven uutuuksia. ISPO-palkituista tuotteista bongasimme mielenkiintoisimmat esittelyyn. Kaikki perustuu lehdistötietoihin, joten onko näistä oikeasti mihinkään niin se paljastuu talvikau...
Savotta Paljakka on helppo ahkio talviretkeilijälle Keväthanget kutsuvat talvivaellukselle vielä pitkään. Auringosta ja kantavista hangista pääsee nauttimaan huhti-toukokuulle asti. Paras ja miellyttävin tapa kuljettaa varusteet talvivaelluksella on käyttää ahkiota. Suomessa käytetyin yksittäinen ahki...
Uusi Ulkoilma Goexpossa – Voita rinkka! Uusi Ulkoilma sivusto ensiesittelyssä maaliskuun alussa Helsingin Messukeskuksessa käytävillä Goexpo-messuilla. Ulkoilman osastolla pääsee tutustumaan Ulkoilma sivustoon ja samalla voi osallistua hauskaan kilpailuun, jonka palkintona Haglöfs Nejd ...
Lowepro julkaisee uuden sukupolven reppuja liikkuville ja kuvaaville ihmisille Maailman johtava kameralaukkumerkki, Lowepro, julkaisee kaksi uutta reppua hyvin tunnettuun Fastpack-sarjaan: Fastpack 150 AW II ja Fastpack 250 AW II. Molemmat reput ovat suunniteltu paljon liikkuville valokuvaajille, joille kameran nopea kuvauskunt...
Haglöfsin uutuuksia – alkuperä löytyy retkeilystä Retkeily on Haglöfsille yhtiön alkuperän lisäksi myös sen suurin tuotesegmentti. Sen valikoimaan kuuluu vaatteita, kenkiä ja välineitä, joita voi käyttää yhtä lailla lyhyillä päiväretkillä kauniina syyspäivänä kuin suuressa seikkailussa vaikeassa maa...
Esittelyssä kevään uudet Ospreyn Atmos AG ja Aura AG -rinkat Amerikkalaisen Ospreyn tämän kevään uutuudet Atmos AG ja Aura AG ovat hyvin anatomisesti muotoutuvia ja täysin hengittäviä vaellusrinkkoja. Täysi hengittävyys on saatu aikaiseksi uudenlaisella kantojärjestelmällä sekä materiaalilla. Selänsäätö tapaht...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika