Ulkoilma 6.8.2018

Saanalle johtavat huonokuntoiset portaat jouduttiin purkamaan viime kesänä Kilpisjärvellä. Uusien portaiden rakentamisen hankinta on parhaillaan käynnissä, ja uusien portaiden on määrä olla käytössä kesällä 2019.


Mainos


Saanan reitistöille tehdään vuosittain noin 25 000 käyntikertaa. 1990-luvulla havahduttiin siihen, että vailla ohjaavia rakenteita polku Saanan laelle levisi leviämistään ja näkyi maisemassa kauas. Saanalle rakennettiin portaat vuosituhannen vaihteessa herkän tunturiluonnon suojelemiseksi. Asiakasturvallisuuden vuoksi huonokuntoiset portaat jouduttiin purkamaan viime kesänä.

Onpa Saanalle portaat tai ei, sinne kiivetään kuitenkin. Ohjatulla kulkemisella hallitaan luonto- ja maisema-arvoja haittaava polkujen leviämistä.

Uudet portaat maisemaan sopivasta kivennäisaineksesta

Eduskunta myönsi rahoituksen uusille Saanan portaille. Uudet portaat rakennetaan maisemaan sopivasta ja kestävästä sora- ja kivimateriaaleista hieman eri kohtaan, mutta jo pitkään olemassa olleelle polulle. Linjaus ja kivennäismateriaali vähentää porrastamisen tarvetta ¾:lla.

Aikaisemmista puuportaista huolimatta osa huipulle kiipeäjistä kulki portaiden vieressä tai käytti muita reittejä leventäen polkua entisestään. Uuden ratkaisun toivotaan helppokulkuisena ja entistä turvallisempana ohjaavan kulkijat pysymään reitillä puisia portaita paremmin. Puiset rakenteet ovat kosteana liukkaat.

Saanan polun lähtöpaikka on hankala löytää, ja se sijaitsee yksityismaalla. Saanan pääreitin lähtöpaikka tulee jatkossa olemaan Mallan luonnonpuiston pysäköintialueen kohdalla. Polun uudella linjauksella pystytään hyödyntämään Mallan paikoitusaluetta autojen pysäköintiä varten sekä järjestämään Saanan ja Mallan luonnonpuiston reitistöille yhteinen opastus. Myös nykyisen Saanan retkeilyreitin kunnostamiseksi pyritään tekemään toimenpiteitä, jotta mm. Saanan ympäri kulkeminen mahdollistuisi jatkossakin.

Reitistöjen ja opastuksen kehittämisellä pyritään siihen, että alueen virkistyskäyttö kehittyisi hallitusti ilman, että siitä aiheutuisi uhkaa alueen suojeluarvoille.

Reitistöasiaa käsitelty monessa tilaisuudessa

Saanan reitistöasiaa on käsitelty useissa Metsähaliituksen Luontopalvelujen Käsivarren ja Saanan hoito- ja käyttösuunnitelman valmistelun sidosryhmissä ja yleisötilaisuuksissa. Hoito- ja käyttösuunnitelman yhteistyöryhmässä ovat olleet jäseninä mm. Johtti Sápmelaccat ry, Kilpisjärven kyläyhdistys, Käsivarren paliskunta sekä Lapin luonnonsuojelupiiri. Lisäksi suunnitelmaa on kommentoinut Saamelaiskäräjien nimeämä Akwé :Kon -työryhmä.

Suojeluarvojen huomioimiseksi arkeologi ja biologi ovat tarkistaneet reitin linjauksen.

Metsähallitus
(kuvassa vanhat puretut portaat) Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Metsän luonnontuotteet liikuttavat, maistuvat ja parantavat Metsän luonnontuotteet eli marjat, sienet ja muut raaka-aineet kuin puu taipuvat moneksi. Marjastuksesta ja sienestyksestä saa lisätuloa, luonnontuotteita voidaan hyödyntää matkailun ohjelmapalveluissa ja niistä saadaan myös ravintolisiä sekä apua es...
Lapissa talkoiltu kesällä retkeilyn ja luonnon puolesta – Metsähallitus kiittää vapaaehtoisia Maailmassa on paljon hyvää. Sen osoittivat tänä kesänä kymmenet luontovapaaehtoiset, jotka talkoilivat luonnon ja retkeilyn hyväksi eri puolella Lappia tuottaen iloa itselleen ja kanssaretkeilijöilleen. Vapaaehtoistyö on jo vuosikymmeniä ollut todell...
Uusi merkkipäivä suomalaiseen kalenteriin: Suomen luonnon päivä Yliopiston almanakkatoimisto on julkistanut suomalaisen kalenterin uudistustyön tulokset. Uudistuksessa kalenteriin tuli yksi uusi merkkipäivä, joka on elokuun viimeisenä lauantaina vietettävä Suomen luonnon päivä. Kalenterimuutos astuu voimaan vuode...
Arvio: Retkipaikka -kirja on tämän kesän ehdoton suosikki Retkipaikan tutut bloggaajat ovat koonneet noin 80 kohdetta kattavaksi lähiretkeilykirjaksi. Retkipaikka - Seikkailuja Suomen luonnossa kirjan painopiste on suosituimpien retkeilyalueiden ja ulkoilureittien ulkopuolella, joten mukana on taatusti uusi...
Hetta-Pallas-reitin merkintöjen uusimiseen tarvitaan 1300 tolppaa Suomen vanhimman tunturialueille merkityn retkeilyreitin, 55 kilometriä pitkän Hetta-Pallaksen, reittimerkit uusitaan vanhaa merkintätapaa kunnioittaen. Merkintäurakka pyritään saamaan valmiiksi syksyyn mennessä. Yksi Suomen kuuluisimmista ret...
Saanan portaiden ja polun rakennustöiden valmistelu alkaa Saanan portaiden ja sorapolun valmistelutyöt alkavat maaliskuun lopulla. Uusien portaiden ja polun rakentaminen aloitetaan kesäkuun loppupuolella. Materiaalien kuljettaminen voi haitata alueen moottorikelkkaliikennettä maalis-huhtikuun aikana.  ...
Tunturialueiden naalinruokinta-automaateilla käyntiä tulee välttää Naali on maamme uhanlaisimpia eläimiä. Lajin auttamiseksi Metsähallituksen Luontopalvelut on järjestänyt ruokinta-automaatteja syrjäisille pohjoisimmille tunturialueille. Metsähallituksessa toivotaan, ettei automaatteihin kajota. Naali on Suom...
Suomen kauneimmaksi postimerkiksi äänestettiin tunnelmallinen erämaasilta Suomalaiset äänestivät vuoden 2018 kauneimmaksi postimerkiksi Klaus Welpin suunnitteleman tunnelmallisen Erämaasilta-merkin, jonka Juha Härkönen valokuvasi toukokuisessa ilta-auringossa Suomussalmella. Voittajapostimerkki sai 13,7 prosenttia kaikista...
Lemmenjoelle uusi Kultareitti esittelemään kullankaivun historiaa ja nykyisyyttä Lemmenjoen kansallispuistoon tehdään ainutlaatuinen alueen historiallista ja nykyistä kullankaivuta esittelevä reitti Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston tuella sekä Metsähallituksen luontopalvelujen, Inarin kunnan, Lapin kullankaivajain...
Uusi päivävaellusreitti Koronjää avataan 9.12. Posion Koronuomassa Posion Korouomaan avataan joulukuun ensimmäisellä viikolla uusi päivävaellusreitti. Viiden kilometrin mittainen Koronjää-reitti johdattaa vaeltajan vanhaa hevostietä pitkin upeille näköalapaikoille kallioiden laella sekä uoman pohjalle. Alueen sav...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika