Ulkoilma 7.9.2012

Raition reitti –metsäopetuspolku avattiin Vantaan Askiston koulun oppilaiden kanssa 6. syyskuuta. Koululaisten metsäviikolla 4.-7.9. Raition reittiin tutustuu ohjatusti 1000 koululaista.

Metsäopetuspolulla saa monipuolisen kuvan metsien kestävästä käytöstä, hoidosta, metsästä saatavista tuotteista sekä metsäluonnosta yleensä. Metsä on mielenkiintoinen oppimisympäristö, jossa opitaan itse havaintoja tehden.

Raition reitti on nimetty Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) ylijohtaja Hannu Raition mukaan. Hän lahjoitti 60-vuotispäivänään saamansa lahjarahat koululaisten metsäopetukseen. Koulut voivat anoa matkarahoja Ruotsinkylään Suomen Metsäyhdistyksestä.

Ruotsinkylän tutkimusmetsä sijaitsee pääkaupunkiseudun tuntumassa. Alue on vilkkaassa käytössä, ja siellä vierailee koululaisten ja päiväkotiryhmien lisäksi paljon muitakin metsäluonnosta nauttivia ulkoilijoita.

Raition reitti sijaitsee tutkimusmetsän itäosassa. Uusien opasteiden lisäksi reitin alkuun on tehty uusi parkkipaikka helpottamaan alueelle saapumista. Länsipuolelle, ns. Professorin pytingin evästelypaikalle, on tehty uudet opasteet karttoineen. Sinnekin tehdään vielä tänä syksyllä uusi parkkipaikka, jonne ryhmät pääsevät busseineen.

Ruotsinkylä on osa Metlan tutkimusmetsäverkostoa. Metsäntutkimuslaitoksella on siellä koealoja, joissa tutkitaan ulkomaisten puulajien lisäksi rauduskoivujen sopeutumista ilmastonmuutokseen, puiden sienitauteja, juurikäävän leviämistä, kotimaisten puiden siemensatoa sekä metsänjalostukseen liittyviä kysymyksiä. Aluetta hoitaa Metsähallitus.

Nyt uusitut opasteet ja reitit on tehty Metsähallituksen, Metsäntutkimuslaitoksen, Suomen Metsäyhdistyksen sekä Tuusulan kunnan liikuntapalveluiden yhteistyönä. Yhteistyötä jatketaan ja oppimisaineistoja kerätään talven aikana uusille verkkosivuille. Suunnitelmissa on myös alueella risteilevien muiden polkujen opasteiden kunnostus.

Ajo-ohjeet Ruotsinkylään ja polkukartat

UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Metla / Kuva: Metla/Erkki Oksanen

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika