Ulkoilma 26.9.2016

Rukakeskus-konserni uskoo rinne-elämyksen vetovoimaan ja Lapin matkailun kansainväliseen kasvuun. Viime vuonna uudistettujen strategioiden kärkiprojektiksi nostettu ”Rinteestä elämystuote” ohjaa Rukan ja Pyhän liiketoiminnan sekä asiakaskokemusten kehittämistä kaikilla osa-alueilla.


Mainos


Oli kyseessä sitten pieni operatiivinen kysymys tai miljoonien hissi-investointi, rinne-elämyksen kehittäminen ohjaa jatkossa kaikkea tekemistämme. Haluamme jatkaa kotimaisten hiihtokeskusten edelläkävijänä ja samalla tarjota uusia elämyksiä kansainvälisille asiakkaille”, Rukakeskus-konsernin toimitusjohtaja Ville Aho linjaa.

Konsernin uusi fokus on vaikuttanut myös Rukakeskus-konsernin johtoryhmään, johon on tehty kaksi uutta nimitystä.

Asiakasnäkemyksen kehittämiseen on rekrytoitu viimeksi Hasan & Partnersilla muun muassa Keskoa, Karhua ja Metsää asiakkuusjohtajana luotsannut Reino Tikkanen. Hän aloitti toukokuussa Rukakeskuksen markkinoinnin ja digitaalisen liiketoiminnan johtajana.

Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus yhdistää intohimo lasketteluun ja markkinointiin. Pohjoisen matkailun vetovoimaisuus ja hiihtokeskustoimialan perinteikkyys maailmanlaajuisesti tarjoavat todella inspiroivan lähtökohdan uudenlaisen asiakaskokemuksen rakentamiseen. Olisipa jo talvi”, Tikkanen suunnittelee.

Monia kehityshankkeita sekä Pyhällä että Rukalla vetänyt Jusu Toivonen on nimitetty konsernin kehitysjohtajaksi päävastuualueenaan elämysprojekti.

Olemme luoneet molemmille tuntureille omat elämyskonseptit, jotka tarjoavat innostavan rinne-elämyksen ja auttavat tuntureitamme erottumaan kilpailijoista. Tavoite on kehittää Rukan ja Pyhän rinteistä niin houkuttelevat ja helposti lähestyttävät elämykset, että jokainen tunturin asiakas haluaa ne lomallaan kokea”, Toivonen toteaa. Toivosen vastuulla on myös Pyhän yhteistyön kehittäminen yrityksen sisällä ja alueen yritysten välillä sekä tuntureiden kumppanuudet.

Elämysprojekti on käynnistynyt useilla toimenpiteillä, muun muassa palvelumuotoilun yhteistyöprojektilla Rovaniemen yliopiston kanssa.

Asiakkaamme pääsevät kokemaan monia uusia elämyksiä jo lokakuussa alkavalla hiihtokaudella”, Toivonen lupaa.

Rukan ja Pyhän majoitustoimintaa vuosia johtanut Kaisa Sirniö vastaa jatkossa kaupallisena johtajana myös konsernin myynnistä. ”Haluamme nostaa Rukan ja Pyhän kansainvälisten asiakkaiden osuuden samalle tasolla muun Lapin kanssa, eli reilusta 20 prosentista yli 40 prosenttiin. Elämysprojekti on tärkeä osa tämän tavoitteen saavuttamista”, Sirniö kertoo.

Lähde ja kuva: Rukakeskus


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pyhä-Luoston kansallispuistossa rakastutaan kesäyöhön ja -päiväänkin 17.6. Pohjoisen kesää ja luontoa juhlistetaan Pyhä-Luoston kansallispuistossa Luonnon päivänä 17.6. Nuoret saavat kalastaa ilmaiseksi, on opastettuja retkiä, musiikkia, luonnon hyvinvointituotteita, metsäjoogaa ja yhteisiä nuotiohetkiä. Luonnon päivään yhd...
”Kestävässä Lapin matkailubisneksessä tarvitaan sosiaalinen toimilupa” Lapin matkailu kasvaa kohisten. Moni näkee Lapin turismissa kultakaivoksen, mutta Swecon aluekehittämisen asiantuntijat Markku Nissi ja Kimmo Vähäjylkkä tietävät myös, mikä matkailun kehittämisessä on haastavaa. Käänsimme katseen pohjoiseen. M...
Faralong.com haluaa mullistaa ryhmämatkailun Suomalaisten matkailualan konkareiden startup Faralong.com aikoo mullistaa opastettujen kiertomatkojen markkinat uudentyyppisellä varauspalvelulla ja hinnoittelumallilla. Faralongin konsepti yhdistää matkailijat paikallisiin kiertomatkojen järjestäji...
Rohkea nelikko lentää Lapin arkeen Lapland – The North of Finland -matkailuhanke etsi Iso-Britanniaan, Hollantiin ja Venäjälle suunnatulla lämminhenkisellä kampanjallaan aitoja elämyksiä arvostavia lomailijoita Lappiin. Verkossa pyörinyt kampanja herätti kiinnostusta Lappi-faneissa ym...
Pyhä lanseeraa uuden Escape Pyhä -pakoseikkailun huhtikuulle Vuonna 2018 Pyhä toi hiihtokeskukseen täysin ennennäkemättömän uutuuden – tunturin kokoisen Escape Pyhä -pakohuonekokemuksen, jossa arvoitukset kuljettivat pelaajia pitkin hiihtokeskuksen rinteitä. Ennen Pyhätunturin ja Escape Room Helsingin yhteisty...
Skiexpo 2016 – Löytyykö sinun keskuksestasi Vuoden Hissipoika 2017? Nyt etsitään rinteiden kruunamaatonta kuningasta, asiakaspalvelun moniosaajaa ja hissipoikien aatelia! Messukeskuksessa 4.–6.11.2016 järjestettävillä Skiexpo-messuilla valitaan ja palkitaan ensimmäistä kertaa Vuoden hissipoika! Voittajan valitsee arv...
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto kisaamassa kansainvälisestä Matkakohde 2017 -palkinnosta Lapin luonnon suitsutus maailmalla jatkuu - Pallas-Yllästunturin kansallispuisto kisaa kansainvälisestä parhaan matkakohteen palkinnosta yhdessä kahden muun finalistin kanssa. Maailmanlaajuinen matkailun asiantuntijajärjestö World Travel & Touris...
Kansallispuistojen suosio on kasvanut koko 2000-luvun Suomen 40. kansallispuisto Hossa avataan lauantaina. Uudelle kansallispuistolle on tilausta, sillä kansallispuistojen käyntimäärät ovat olleet vahvassa kasvussa koko 2000-luvun. Vuonna 2016 puistoihin tehtiin jo yhteensä 2,8 miljoonaa käyntiä. Kasvav...
Lapin kansallispuistoissa ja luontokeskuksissa uusia käyntiennätyksiä Lapin kansallispuistojen käyntimäärä kasvoi vuonna 2017 1,29 miljoonaan. Suurin käyntimäärän kasvu oli Urho Kekkosen kansallispuistossa, ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto oli edelleen kaikista Suomen kansallispuistoista suosituin. Myös luontoke...
Pyhä-Luoston kansallispuistossa ja luontokeskus Naavassa monenlaista puuhaa syyslomaviikoilla Syyslomaviikoilla 17.-28.10. Pyhä-Luoston kansallispuistossa ja luontokeskus Naavassa on tarjolla monenlaista tekemistä opastetuista retkistä uutuuselokuviin. Kun on retkeilty mukavan kirpeässä syysilmassa, on kiva rentoutua luontokeskuksen lämmössä ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika