Ulkoilma 20.5.2019

Rokualla vietetään pyöräilevää juhlaa lauantaina 25. toukokuuta. Rokuan maastopyöräilyreitti on saanut lisäkilometrejä ja se avataan virallisesti käyttöön. Alueen toimijat toivovat reitille lisää innokkaita käyttäjiä, mutta samaan aikaan muistutetaan erityisesti merkityllä reitillä pysymisen tärkeydestä: Rokuan harjumaasto on erittäin herkkä kulumiselle.


Mainos


Maastopyöräilykausi saa komean alun Rokualla, kun kesä käynnistyy alueen uudistuneen maastopyöräilyreitin avajaisilla. Rokualle kesällä 2017 avattu reitti on saanut lisäkilometrejä ja sen voi nyt ajaa ympyräreittinä. Noin 30 kilometrin mittainen reitti kiertää osin Rokuan kansallispuistossa, osin kuntien ja yksityisten mailla. Pyöräilijän on mahdollista tehdä ympyräreitiltä pistoja muun muassa Pookivaaralle ja Pitkäjärven laavupaikoille.

Reitistä melkein puolet kulkee Rokuan kansallispuistossa. Reitti on merkitty maastoon maastopyöräilysymboleilla ja keltaisilla maalimerkeillä. Maastopyöräily on jokamiehenoikeus, mutta luonnonsuojelualueilla sitä voidaan rajoittaa tarvittaessa. Esimerkiksi kansallispuistoissa pyöräily onkin yleensä sallittu vain merkityillä pyöräilyreiteillä ja näin on myös Rokualla.

On todellinen etuoikeus päästä liikkumaan myös pyöräillen Suomen kauneimmissa luontokohteissa, kansallispuistoissa. Ei voi siksi myöskään liikaa korostaa, kuinka tärkeää on muistaa pyöräilyetiketti, kuten merkityillä reiteillä pysyminen. Tämä Rokuan jäkäläinen harjumaasto on erittäin herkkää kulumiselle”, korostaa Hannu Kaikkonen, paikallisen maastopyöräily-yhdistyksen puheenjohtaja.

Pyöräilyetiketistä puhutaan myös Kaikkosen ja hänen vetämän Rokua MTB Teamin järjestämillä maastopyöräkursseilla. Pyöräilyharrastuksen noste on näkynyt, Rokuan ja Oulun alueen kursseille on riittänyt tulijoita.

Rokua on erityisen loistava paikka aloittelevalle harrastajalle. Reitti on helppoa maastoa, metsäautotien pätkiä, jonkun verran korkeuseroja, mutta ei juurakkoa tai kivikoita. Kokeneemmat maastopyöräilijät hakevat sitten haasteensa Syötteeltä”, Kaikkonen kuvailee.

Hannu Kaikkonen on paikalla myös tulevana juhlapäivänä. Uudistuneen maastopyöräreitin avajaisissa on kahvitarjoilu ja makkaranpaistoa, testipyöriä kokeiltavaksi, opastusta maastopyöräilyn tekniikkaan ja mahdollisuus lähteä porukassa pienelle yhteislenkille.

Pyöräilevä juhla la 25.5. klo 11-15, Kuntoraitti 2, Rokua (Rokua Health & Spa -hotellin edessä, Ahveroisen rannassa olevan kodan luona). Tervetuloa!

Metsähallitus
Eeva Mäkinen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Etelä-Suomen mahtavin talvipyöräilytapahtuma Fiskarsissa Helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään Etelä-Suomen mahtavin (ja ehkä ainoa) Fatbike/talvipyöräilytapahtuma tunnelmallisen Fiskarsin Ruukin ytimessä ja upeilla Fiskars Village Trail Centerin poluilla. Tapahtumaan ovat tervetulleet k...
Geopark-luontoretkillä lähiympäristö tutuksi Kankaanpään kaupunki järjestää kesällä 2019 yhteistyössä Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -hankkeen kanssa ainutlaatuisia luontoretkiä lähiympäristöön. Kesäkuun alussa ohjelmassa ovat lasten Geopark Suviseikkailu -luontoretket sekä perheretki ja 15.6...
Suomeen ensimmäinen sähköpyöräilyyn erikoistunut matkatoimisto Happy eBikers on Suomen ensimmäinen sähköpyörämatkailuun erikoistunut yritys, joka järjestää matkapaketteja sähkömaastopyörillä kesällä Suomessa ja talvella Etelä-Euroopassa. Asiakkaat suunnistavat navigaattorin avulla ja kuljettavat matkatavaransa p...
GoExpo – Työmatkapyöräily on trendikästä Messutapahtumat nostavat esiin ilmiöitä ja trendejä. GoExpossa tänä vuonna pinnalla olevat pyöräilyteemat ovat sähköavusteiset pyörät ja työmatkapyöräily. Työmatkoja voi taittaa tavallisellakin pyörällä, mutta entistä kevyemmät sähköpyörät ovat tehne...
Rokuanvaara on Vuoden Retkikohde 2018 Vuoden Retkikohde 2018 yleisöäänestyksen on voittanut Rokuanvaara. Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää alueen retkeilypalveluita. Voittajaan voi tutustua tarkemmin käynnissä olevil...
Pyöräilijöiden suosikkireitit kunnostetaan Syötteellä Suositut maastopyöräreitit Syötteen kansallispuistossa ja sen läheisyydessä kunnostetaan vuoden 2018 loppuun mennessä. Luvassa on myös kaksi uutta reittiä. Tavoitteena on saada pyöräilijöille hyvin opastetut reitit, jotka kestävät aikaa ja ovat myös ...
Sähköpyöriä voi jo nähdä metsäpoluilla Manner-Euroopassa suositut sähköpyörät ovat lyömässä itsensä läpi myös Suomessa. Sähköavusteiset pyörät ovat Keski-Euroopassa suosittuja työmatkaliikenteessä, vaikka Suomessa ne on totuttu yhdistämään vanhusten pyöräilyn edistämiseen. Sähkö...
Pyhä-Luoston kansallispuiston uusi järjestyssääntö lisää pyöräilymahdollisuuksia Pyhä-Luoston juuri voimaan astunut järjestyssääntö mahdollistaa pyöräilyn aikaisempaa laajemmalla alueella. Jatkossa pyöräily on sallittua sulan maan aikana useimmilla kansallispuiston merkityillä reiteillä. Pyöräily ei edelleenkään ole sallittua Iso...
Metsähallituksen Luontopalvelut julkaisee ensimmäisen retkeilyreittiä esittelevän videon Metsähallitus kokeilee videomuotoista esittelyä suosituimpien reittien esittelyyn uusille kohderyhmille. Ensimmäinen julkaistu video vie katsojan maastopyöräilyretkelle Pudasjärvelle, Syötteen luontoon. ”Olemme kehittäneet palveluitamme viime ...
Polkupyörällä maailman ympäri – vuodessa Inarista Italiaan Vuosi pyöräilyä Euroopassa Tomi Rantanen aateloitiin kansallispuistopyöräilijäksi hänen poljettua noin sadassa päivässä lävitse kaikki Suomen silloiset 39 kansallispuistoa. Matkaa reissulle kertyi noin 5200 kilometriä. Kansallispuistopyöräily oli To...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika