Ulkoilma 25.9.2019

Kaksi kolmasosaa suomalaisista on retkeillyt viimeisen vuoden aikana, ilmenee Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Retkeily onkin yksi aikuisten suosituimmista liikuntamuodoista.


Mainos


Retkeilyn suosio on näkynyt toimintamme kasvuna ja erityisesti elokuun lopussa järjestetyssä Nuku yö ulkona -kampanjassa, johon osallistui yli 100 000 suomalaista”, aikuisliikunnan asiantuntija Saija Suominen Suomen Ladusta kertoo.

Tutkimuksen mukaan valtaosa 15-74-vuotiaista (62 %) oli tehnyt päiväretkiä. Joka kymmenes kertoi olleensa yön yli kestäneellä retkellä. Nuorimpien vastaajien (alle 35-vuotiaat) keskuudessa yöpyminen oli yleisempää. Myös miehet tekivät yön yli retkiä useammin kuin naiset.

Vaeltamassa oli käynyt 6% vastaajista. Vaellukset olivat jonkin verran suositumpia Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvien keskuudessa.

Keskimäärin päiväretkiä oli viimeisen vuoden aikana tehty kerran kuukaudessa.

Keskiarvoa nostaa kuitenkin se, että joukossa on niitä, jotka kertovat tekevänsä hyvinkin usein päiväretkiä. Päiväretkien mediaaniluku on 5, mikä kuvaa paremmin tyypillisen retkeilijän vuosittaisten päiväretkien lukumäärää”, Suominen kertoo.

Yön yli retkellä tai vaelluksella oli tyypillisesti käyty 2–3 kertaa vuoden aikana.

Kävely oli ylivoimaisesti suosituin liikkumismuoto retkeillessä. Siitä oli kokemusta käytännössä kaikilla. Sen ohella oli myös pyöräilty (25 %) ja hiihdetty (19 %). Pyöräily oli jonkin verran yleisempää naisten keskuudessa. Hiihto taas oli suositumpaa yli 50-vuotiaiden keskuudessa.

Suomalaiset suosivat retkeilyä muiden seurassa – tyypillisimmin yhdessä jonkun toisen aikuisen kanssa. Vain joka viides kertoi retkeilevänsä yksin.

Vajaa puolet kertoi retkeilevänsä myös talvella. Tosin talvella retkeily painottuu päiväretkiin”, Suominen kertoo.

Yleisin syy siihen, että viimeisen vuoden aikana ei oltu retkeilty oli ajanpuute, mutta myös retkiseuran, retkeilytaitojen tai sopivien varusteiden puute olivat varsin usein mainittuja syitä. Ainoastaan kolmannes ei retkeillyt, koska retkeily ei kiinnosta.

Miehillä syy oli kiinnostuksen puute naisia useammin, kun taas naisilla oli miehiä useammin esteenä sopivan seuran tai retkeilytaitojen puute. Sopivan retkiseuran puuttuminen korostui myös erityisesti iäkkäämpien vastaajien keskuudessa.

Suomen Latu aloittaa ensi vuonna Rakastu retkeilyyn -kurssit, joita jäsenyhdistyksemme järjestävät ympäri Suomen. Kurssi on vastaus sekä retkeilytaitojen puutteen ratkaisemiseen että retkeilyseuran löytämiseen”, Suominen valottaa.

Jos haasteena ei olisi aikapula, sopivan seuran, taitojen tai varusteiden puuttuminen, niin kolme viidestä olisi kiinnostunut retkeilystä. Erityisesti alle 50-vuotiaiden vastaajien joukosta löytyy kiinnostusta retkeilyn aloittamiseen.

Suomen latu ry
Mika Mannonen


Mainos



Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika