Ulkoilma 26.10.2016

Suomen monipuolisimpana vapaalaskukeskuksena tunnettu Pyhä on uudistanut tapahtumakalenterinsa alkavalle talvelle ja julkistanut samalla kuuden Free’kend-vapaalaskutapahtuman konseptin.


Mainos


Free’kend-tapahtuma kokosi kotimaiset vapaalaskijat ensimmäisen kerran Pyhälle vuonna 2011. Kolme vuotta myöhemmin mukaan tulivat juniorit ja tulevana talvena Free’kend-tapahtumia on viitenä viikonloppuna.

Kotimainen vapaalaskukausi startataan Pyhällä itsenäisyysviikonloppuna Free’kend-avajaisissa 2.-6. joulukuuta. Helmikuussa (10.-12.2.) tapahtuu uusi Adventure Free’kend, jossa on talviseikkailun lisäksi vahvana teemana lumiturvallisuus. Mimmi Free’kend kokoaa vapaalaskusta kiinnostuneet naiset Pyhälle 2.-5.3.2017.

The Original Free’kend ja Junior Free’kend huipentavat vapaalaskutalven 30.3.-2.4. Kotimaisen vapaalaskukauden päätöstä juhlitaan Vappu Free’kendissä 28.4.-1.5.

Vapaalasku kiinnostaa laskettelijoita laajemmin kuin koskaan aikaisemmin. Hiljattain tehdyn valtakunnallisen tutkimuksen mukaan vapaalasku on kovimmassa kasvussa kaikista rinneharrastuksista. Haluamme tehdä vapaalaskusta mahdollisimman helposti lähestyttävän ja turvallisen lasketteluharrastuksen Free’kend-tapahtumien avulla”, Pyhän kehitysjohtajana työskentelevä Jusu Toivonen sanoo.

Free’kend-tapahtumat sopivat hyvin sekä vapaalaskua aloitteleville laskijoille että kokeneille harrastajille. Niissä opitaan uutta ja kehitetään taitoja Suomen parhaiden vapaalaskijoiden seurassa, ja pidetään hauskaa samanhenkisessä yhteisössä. Alkuperäisessä Free’kendissä päästään myös kisailemaan rennossa hengessä.

Vapaalaskun suosion kasvusta Suomessa kertoo omalta osaltaan sekin, että Ski Expo -viikonloppuna järjestettäville Vapaalaskufestivaaleille odotetaan noin 3 000 osallistujaa.

anttiautti-janikarppaphoto-7338

Vapaalaskuiltamat ovat kehittyneet yhden illan tapahtumasta kolmen päivän festivaaliksi. Myös videokulttuuri kasvaa. Vuoden paras lyhäri -kisaan ilmoittautui tänä vuonna 19 osallistujaa, ja videot keräsivät 6500 katselukertaa 12 tuntia ehdokkaiden julkistamisen jälkeen. Vapaalaskukulttuuri voi hyvin Suomessa”, Vapaalaskufestivaalien vastuullinen tuottaja Arttu Muukkonen kertoo.

Free’kend-tapahtumiin pääsee tutustumaan jo marraskuussa Pyhän ja Partioaitan yhteistyössä järjestämällä Free’kend-kiertueella Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Lisäksi Amer Sports isännöi Brand Storessaan Helsingissä vapaalaskuiltaa 15.11. Mukana tapahtumassa on Pyhän lisäksi muun muassa Elämysmatkat, joka on järjestänyt vapaalaskumatkoja ympäri maailmaa jo 25 vuotta. After ski -fiilikseen pääsee mukaan Vapaalaskufestivaalien Free’kend-baarissa Vanhalla Ylioppilastalolla 4.-5.11.

Free’kend-tapahtumien pääyhteistyökumppaneita ovat Salomon, Atomic, Suunto, PIEPS-lumiturvallisuusvälineet, Vapaalaskufestivaalit sekä Ilahu Snow Surf -laudat.

Lisätiedot www.pyha.fi/freekend

Lähde: Pyhätunturi / Kuvat: laskija: Antti Autti ja kuvaaja: Jani Kärppä / Kota Collective


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Vapaa Lasku -kirja ehdolla Tieto-Finlandia -palkinnon voittajaksi Jarkko-Juhani Henttosen ja Matti Verkasalon kirjoittama ja Kai Arposen taittama kirja Vapaa Lasku – tieto, taito ja turvallisuus on ehdolla vuoden 2013 Tieto-Finlandia -palkinnon saajaksi. Suomen tunnetuimpiin vapaalaskijoihin kuuluva, Jarkko-Juhani...
GoExpo Winterissä mukana talvilajit ja after ski GoExpo Winter esittelee uusia ja perinteisempiä talviharrastuksia ja niihin liittyviä varusteita. Uudistunut tapahtuma on entistä elämyksellisempi, ja kävijä pääsee messuilla myös löylyihin, porekylpyyn ja muuhun after ski -tunnelmaan. GoExpo Winter ...
Pyhä – Luosto alueen ympärivuotisen matkailun palveluita parannetaan Pyhä – Luoston alueen ympärivuotisen matkailun toimintaedellytysten parantaminen- hankkeen rakentamistyöt aloitetaan Pyhätunturilla ja Luostolla. Hankkeessa kunnostetaan olemassa olevia reittejä, rakennetaan uutta latureittiä, rakennetaan taukotupa j...
GoExpo Winter mukana pelastamassa talvea Talviurheilutapahtuma GoExpo Winter ottaa vahvasti kantaa ilmastonsuojelun puolesta. Tapahtuman lipputuloja ohjataan ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön Protect Our Winters -järjestön kautta. GoExpo Winter järjestetään 15.-17.11.2019 Messukeskuksessa...
Rukan ja Pyhän hiihtokeskukset aloittavat uuden tradition tukeakseen lapsia lumilajien pariin – lahj... Rukan ja Pyhän hiihtokeskukset tarjoavat RukaPyhä-kausikortin talvikaudelle 2019–2020 kaikille vuonna 2009 syntyneille lapsille, joiden kotikunta on Kuusamo, Pelkosenniemi, Sodankylä, Kemijärvi tai Savukoski. Eleen tavoitteena on innostaa lähialueen ...
Pyhätunturi on uudistanut ilmeensä Pitkään hiljaiseloa viettänyt Pyhätunturi on uudistanut ilmeensä, markkinointinsa ja palvelukonseptinsa kokonaan. Suomen ekologisimmaksi laskettelukeskukseksi tähtäävä Pyhä ei halua olla suurin eikä kaupallisin. "Pyhä ei ole kaikkea kaikille. Mutt...
Sata päivää talkootyötä Pyhä-Luoston kansallispuistolle Suomen Rangerit ja Metsähallitus kutsuivat talkoolaisia mukaan leirille - tavoitteena on lahjoittaa Suomi100 -juhlavuoden hengessä sata päivää talkootyötä Pyhä-Luoston kansallispuistolle. Talkooleiri järjestetään kansallispuiston upeissa maisemiss...
Koiravaljakoita, vapaalaskua ja aitoa Norjaa Beito Husky Tours on vuonna 2005 perustettu yritys, jonka takaa löytyvät Elisa ja Niklas Ulfstedt. He päätyivät muuttamaan Beitostøleen Huippuvuorilta työskenneltyään siellä lähes vuosikymmenen erämatkailun parissa. Pariskunnan suuri rakkaus muun mu...
Skiexpo 2016 – Löytyykö sinun keskuksestasi Vuoden Hissipoika 2017? Nyt etsitään rinteiden kruunamaatonta kuningasta, asiakaspalvelun moniosaajaa ja hissipoikien aatelia! Messukeskuksessa 4.–6.11.2016 järjestettävillä Skiexpo-messuilla valitaan ja palkitaan ensimmäistä kertaa Vuoden hissipoika! Voittajan valitsee arv...
Suomen suurin ulkoilmaurheilun verkkomedia ja -yhteisö vaihtaa omistajaa Relaa.com vaihtaa omistajaa. Sivusto on Suomen suurin ulkoilmaurheiluun keskittyvä verkkomedia ja yhteisö. Relaa.comin perustoiminta jatkuu omistajavaihdoksen jälkeen samanlaisena kuin tähänkin asti. Sivustoa aiotaan modernisoida pian ja siihen tuoda...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika