Ulkoilma 25.2.2016

Tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuottaan viettävään Pyhä-Häkin kansallispuistoon pääsee nyt myös latusuksilla. Aihkimäntyjen alla voi hiihdellä Saarijärven kaupungin avaamalla retkiladulla ja paistaa vaikka eväsmakkarat Kotajärven tulentekopaikalla. Metsähallitus aloitti Pyhä-Häkissä myös kävijätutkimuksen ja viime päivinä on kunnostettu polkuja sorastamalla.


Mainos


Saarijärven kaupunki hemmottelee hiihtolomalaisia Pyhä-Häkin monisatavuotiaitten petäjien luo vievällä retkiladulla. Latu lähtee Saarijärven Heramäestä ja kulkee Kourajärven ja Tiilikan kautta Pyhä-Häkin Kotajärven tulentekopaikalle ja sieltä vielä opastuskatokselle. Jos lähtee retkelle Pyhä-Häkin opastuskatokselta, voi hiihdellä puiston rajojen sisäpuolella neljä kilometriä yhteen suuntaan. Saarijärven kaupungin latuinfosta kannattaa tarkistaa ajantasaiset tiedot ladun kunnosta.

Pyhä-Häkin kansallispuisto täyttää tänä vuonna komeat 60 vuotta, mitä juhlistetaan mm. sinkkuvaelluksella ja kesäisellä koko perheen luontotapahtumalla. Aarniometsien Pyhä-Häkkiin on tehty vuosittain 14000–17000 käyntiä. Tänä vuonna kävijärakennetta ja kävijöiden mielipiteitä sekä rahankäyttöä selvitetään kävijätutkimuksella. Edellinen tutkimus on tehty vuonna 2007, minkä jälkeen puiston palveluihin on tullut uutuutena pidempi, yön yli vaelluksetkin mahdollistava Tulijärven kierros (17 km). Uutta ovat myös nyt kolmatta kesää jatkuvat Poika-ahon lammaspaimenviikot. Tänä vuonna Poika-ahossa oli tarjolla 15 lampaantuoksuista lomaviikkoa, joita haki kaikkiaan 267 henkilöä.

Viime päivinä puistossa on tehty polkujen kunnostusta. Muutamassa kohdassa lahonneet pitkospuut korvataan murskeella. Menetelmä soveltuu kangasmetsässä oleviin kosteisiin painanteisiin, joihin vesi tulee lähinnä sulamis- ja sadevesistä. Tällaisiin kohtiin murske soveltuu kestävyytensä vuoksi pitkospuita paremmin. Ensimmäisenä kesänä murske erottuu maastosta selvästi, mutta jo tulevana syksynä maahan putoavat neulaset maisemoivat sen tehokkaasti. Soiden pitkospuita ei kuitenkaan tulla korvaamaan murskeella, rauhoittelee Metsähallituksen suunnittelija Jyri Lehtonen. Sorastus tehtiin talven lumilla, jotta murskeen ajosta aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa maaperälle.

Saarijärven latuinfo www.saarijarvi.fi/palvelut/latuinfo

Lähde: Metsähallitus
Kuva: Tapani Pohjonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Paleltaako sormia? Palelevat sormet ovat yleinen ongelma monelle ulkoilijalle. Yksinkertaisilla keinoilla voit päästä eroon palelevista sormista. 1. Käytä luonnonmateriaalista kuten merinovillasta valmistettua alussormikasta (liner) 2. Käytä hanskaa, jossa on i...
Teijosta koko perheen kansallispuisto Teijon kansallispuisto avattiin juhlavasti ja vauhdikkaasti Salossa. Hiihtolomaviikon alkuun ajoittuneen Talviriehan järjestivät Metsähallituksen luontopalvelut yhteistyössä Salon kaupungin, useiden järjestöjen ja yrittäjien kanssa. Puiston avasi ja ...
Testissä joustava uutuus TSL Symbioz Hiker ‑lumikengät Saimme testiin TSL Symbioz Hiker ‑lumikengät. Uutuuslumikengillä pystyy kulkemaan vaivattomasti vaativammasakin maastossa. Joustavuus tuo mukavuutta muun muassa jäällä liikkuessa. Lumikenkäily kuuluu niihin rakkaisiin harrastuksiin, joita tulee ha...
Uusia retkeilyrakenteita rakennettu ja vanhoja kunnostettu Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Kesällä ja syksyllä on urakoitu Pallas-Yllästunturin kansallispuiston retkeilypalvelujen parissa.Monta isoa urakkaa on saatu valmiiksi. On tupien kunnostusta, reittimerkintää, uusia kotia ja kymmeniä latusiltoja. Yksi merkittävimmistä töistä o...
Suomessa kaamos kestää parista päivästä melkein kahteen kuukauteen – katso kesto eri paikkakun... Kaamos eli polaariyö tarkoittaa ajanjaksoa, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Kaamos saapuu Suomen pohjoisimpiin kolkkiin ensin ja valuu hiljalleen etelämmäksi. Suomen pohjoisimmassa kunnassa Utsjoella kaamos alkaa 26. marraskuu...
Testi: Sastan sarkahousut – hyvin suunniteltua toiminnallisuutta talviretkeilyyn Sastan sarkahousut ovat olleet talviretkeilyssä lempihousuni jo viisi talvea. Nyt miesten Anton-housut saivat rinnalleen naisten Sara-housut. Löytyykö Sarasta samaa hiottua suunnitelmallisuutta kuin vastaavista miesten housuista? Törmäsin Sast...
Etelä-Konnevedelle Suomen 38. kansallispuisto Suomen kansallispuistoperheeseen syntyi 17.6.2014 uusi jäsen, kun eduskunta hyväksyi lain Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Maamme 38. kansallispuisto täydentää nykyistä puistoverkostoa reittivesistöjen ranta- ja saaristoluonnon sekä pohjoissavola...
Eihän lastata polttopuita kaminan viereen ja pidetään tulta silmällä – etteivät kämpät kärähdä... Meinasi lähteä viime lauantaina Käsivarren erämaa-alueen retkeilijöiltä yksi yöpaikka vähemmäksi tulen takia. Metsähallituksen Saarijärven tupa oli palaa ajattelemattoman polttopuiden säilytyksen ja tulenkäsittelyn vuoksi. Olipa onni onnettomu...
Talvi tiivistyy toukokuuhun – viimeiset vappusimat reppuun ja lumikenkäilemään Urho Kekkosen kansall... Kun eteläisessä Suomessa jo surffaillaan, Lapissa nautitaan vapun jälkeen vielä viimeisistä talvikeleistä. Saariselällä ei tuhlata parhaimpia hankikantoja, vaan lähdetään opastetuille lumikenkäretkille seuraamaan Lapin kevään etenemistä 3.-5.5. ...
Etelä-Konnevettä kehitetään melojan ja patikoijan paratiisiksi Metsähallitus on vahvistanut Etelä-Konneveden suojelualuekokonaisuuden hoito- ja käyttösuunnitelman. Veneilyn, melonnan ja retkeilyn edellytyksiä kohennetaan palvelurakenteita kunnostamalla ja lisäämällä. Suojelulla ja luonnonhoidon toimenpiteillä tu...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika