Ulkoilma 9.11.2014

Sarek Winter Jacket kuuluu Fjällrävenin Sarek-perheeseen, jonka tuotteille ominaista on perinteikäs ulkonäkö, kulutusta kestävät toimivat osat ja sopivuus juuri pohjoismaisiin olosuhteisiin. Tämä talvitakki on suunniteltu toimimaan luotettavasti liikuttaessa vaihtelevassa maastossa, samaan tapaan kuin viime keväänä lanseerattu vuoriton sisarmallinsa Sarek Trekking Jacket. Vuoriton versio sopii aktiivisempaan liikkumiseen, kun taas vuorillinen takki on parhaimmillaan silloin, kun ei liikuta niin intensiivisesti ja tarvitaan lämpimämpää takkia.

Testasin takkia – 15 °C:en pakkasessa Riisitunturilla. Liikkuessani takki tuntui lämpimältä ja ajoittain jopa kuumalta. Toki olisin voinut vielä vähentää välistä yhden kerroksen, mikäli retki olisi ollut pidempi. G-1000 –kangas suojaa mielestäni hyvin tuulelta ja lumisateelta. Hupun alle on hyvä mennä piiloon myräkkää. Taskuille pääsee hyvin käsiksi vaikka selässä on rinkka. Hartioiden sekä helman alueelle on lisätty vahvistukseksi G-1000 –kankaan vahvempaa versiota G-1000 HD:tä.

Mikäli retkellä on pakkasta enemmän tai liikutaan hitaammin niin takin alle saa puettua useita lämmittäviä kerroksia takin väljyyden ansiosta. Vyötärön kiristysnauhalla istuvuutta voi halutessaan mukauttaa.

sarek_winter_jacket_02
Sarek Winter Jacket on takki myöhäisen syksyn ja talven keleihin. G-1000 – kankaasta valmistetussa vuorillisessa takissa on reilumpi mitoitus ja pidempi helma. Takissa on myös muokattavissa oleva tilava myrskyhuppu sekä käytännölliset, suuret taskut. Sarek Winter Jacket toimii lämpimänä ja luotettavana takkina pitkilläkin talvisilla retkillä.

Tilavaa myrskyhuppua voi säätää hupun takaosasta. Hupussa on taitettava ja muokattavissa oleva lippa sekä irrotettavissa oleva keinoturkisreunus, jotka suojaavat kasvoja lumipyryltä. Kaksisuuntainen takin vetoketju on peitetty myrskyläpällä, joka suojaa tuulelta ja myös siinä tapauksessa, jos vetoketju sattuisi hajoamaan kesken reissun. Takissa on kaksi pystysuuntaista rintataskua, joiden vetoketjua on helppo käyttää vaikka hanskat kädessä. Miesten mallissa on rintataskujen päällä lisätaskut sekä pikkutasku vasemmassa hihassa. Helman suuriin taskuihin mahtuvat vaikka hanskat tai muuta tarpeellista.

Sarek Winter Jacket on toimivan oloinen takki talviretkelle. Omat talviretkeni tulen tällä takilla tekemään ja mikäli jotain mainittavaa tulee vastaan, niin kerron siitä täällä.

Testi on tehty UlkoilunMaailma.fiin omasta aloitteesta.

Mika Mannonen / Lähde: Fjällräven / Kuvat: Mika Mannonen ja valmistaja

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika