Ulkoilma 3.5.2015

Kansallispuiston luonto hyötyy tulvasta, mutta Karhunkierroksen osuuksia voi mennä poikki.

Oulanka on tulviva joki, nimensä mukaisesti. Oulankajoen kevättulva on todellinen luonnonnäytelmä! Vesi ryöppyää, kohisee, vaahtoaa ja kuljettaa mukanaan monenlaista irtoainesta: mutaa, puunpalasia, oksia – ja joskus rakenteitakin. Tänä keväänä ennustetaan ennätystulvaa.

Oulankajoen vedenkorkeutta on seurattu jo vuosikymmenten ajan. Tämän keväisen tulvan ennustetaan nousevan yli keskimääräisen, koska vesistöalueen yläjuoksulla on lunta runsaasti vuodenaikaan nähden. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ennustaa, että toukokuun puolessa välissä Karhunkierros-reitti tulee olemaan poikki useista paikoista.

Oulankajoen tulva saa alkunsa kansallispuiston pohjoisosissa sijaitsevilta laajoilta suoalueilta jokien ja purojen alkaessa sulaa. Äkillisesti nouseva vesi rikkoo joen jääkannen, ja jäät kulkeutuvat virran mukana alavirtaan. Oulankajoen kevättulvan aikana vesi nousee jokiuomassa tavallisesti pari metriä normaalin yläpuolelle, enimmillään jopa kolme metriä. Vuonna 2010 tulva katkaisi Karhunkierros-reitin ja siirsi reitin siltoja paikoiltaan. Tänä keväänä odotettavissa on suhteellisen näyttävä tulva.

Oulankajoki tulvii keväällä ja toisinaan myös pitkien sadejaksojen aikana syksyllä. Oulangan kansallispuiston luonto hyötyy tulvan vaikutuksesta mm. perinneniittyjen kasvillisuuden kannalta. Erityisesti kevättulva ja jäiden lähtö pitää kurissa ranta-alueiden vesakoitumista, tuo niityille runsaasti ravinteita ja kuljettaa kasvien siemeniä.

Perinneniittyjä ja niittylatoja on Oulangalla yli 40. Retkeilijä voi havaita tulvan jättämiä jälkiä kesällä veden nostamina aineksina parin metrin korkeudessa joen varren pensaikoissa erityisesti Oulankajoen alaosan vesiretkeilyreitillä.

Tulvaa voi seurata paikan päällä turvallisesti esimerkiksi Oulankajoen sillalla ja Kiutakönkään koskella. Välitämme tietoa tulvan etenemisestä Oulangan Facebook-sivuilla ja Luontoon.fi:ssä.

Lähde: Metsähallitus

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Sää sahaa – maastossa kohtaa nyt tulvia ja muita yllätyksiä Tulva katkaisi hetkeksi Pienen karhunkierroksen. Metsähallituksen luontopalveluista raportoidaan, että maastossa kohtaa nyt muitakin poikkeuksellisia näkyjä. Suosittu vaellusreitti Pieni karhunkierros oli viime viikonloppuna poikki poikkeuksellise...
Asenteet luonnonsuojelua kohtaan muuttuneet myönteisemmiksi Koillismaalla Koillismaan asukkaiden asenteet luonnonsuojelua kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi kuin kymmenen vuotta sitten. Myös matkailu nähdään myönteisemmin ja sitä pidetään Koillismaan talouden tukipilarina. Luonnonsuojelun koetaan edistävän matkailua, ...
Kalastajan kesä alkaa – virkistyskalastuskohteet avataan Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan virkistyskalastuskohteiden kesäkausi on ovella. Nyt aukeavat monet Metsähallituksen kohteet, joille pääsyä kalastajat ovat kuumeisesti odottaneet. Perinteinen kesäkalastuskausi avattiin viime viikolla, kun pyyntilupien ...
Oulanka Nature Fest – luontofestarit 2.-9.7.2016 Oulangan kansallispuiston 60 v-juhlinta huipentuu heinäkuussa Luontofestariviikkoon! Tapahtumia tulee olemaan Oulangan kansallispuiston alueella, Kuusamossa, Sallassa, Rukalla ja Riisitunturilla ja ne toteutetaan Metsähallituksen luontopalveluiden or...
Löytyykö Oulanka-Paanajärven alueista maailmanperintöarvoja? Ympäristöministeriön toimeksiannosta selvitetään alueen mahdollisuuksia nousta Unescoa varten koottavalle aielistalle. Ympäristöministeriö on pyytänyt Metsähallituksen luontopalveluita laatimaan esiselvityksen, jossa kuvataan Oulangan ja Paanajärven...
Kevät jäi tänä vuonna erityisen lyhyeksi Terminen kevät alkoi Etelä-Suomessa 2.4. ja Pohjois-Suomessa 13.4. Kasvien kasvukausi, jolloin lämpötila pysyy vuorokauden ympäri yli viiden asteen, alkoi etelässä 23.4. Termisen kesän aikana lämpötila pysyttelee yli kymmenessä asteessa vuorokauden y...
Oulangan luontokeskuksen uusi näyttely silmille, korville ja kännykälle Vieras saa Oulangan luontokeskuksen uudessa näyttelyssä tietoa myös omaan tablettiinsa. Oulangan kansallispuisto on syntynyt jokien ympärille. Siksi jokiluonnolla on tärkeä osa myös uudistuvassa luontokeskuksen näyttelyssä, joka avataan yleisölle tu...
Karhunkierroksen luontokeskuksella uusi omistaja Metsähallitus on myynyt Karhunkierroksen luontokeskuksen Sallan Hautajärvellä. Luontokeskus on myyty Oulangan kansallispuistoa tukevaan luontomatkailukäyttöön Basecamp Oulangalle. Tämä tarkoittaa kansallispuiston asiakkaiden palvelemista, kansallispu...
Vesistöt ja rannat kutsuvat Kevätseurantaan Luonto-Liiton perinteinen Kevätseuranta käynnistyy tänä vuonna tavanomaista leudommassa säässä lumipeitteen ja jäiden hiljalleen sulaessa. Ehkäpä tulevana viikonloppuna havaitaan jo ensimmäisiä kevätlajeja. Kevätseurannassa havainnoidaan kevää...
Kainuun ja Koillismaan retkeilykohteilla vahva alkuvuosi – suosio kasvattaa myös huoltokuluja Kainuun ja Koillismaan kansallispuistot sekä muut retkeilykohteet ovat saavuttaneet hyvät käyntimäärät alkuvuonna 2018. Vuoden alusta elokuun loppuun mitatulla jaksolla suurimpia nousijoita viime vuoteen verrattuna ovat Hiidenportin ja Riisitunturin ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika