Ulkoilma 5.9.2012

Bjørkåsin kylän jälkeen Røssvatnetiin laskee kaksi kuohuvaa joenhaaraa. Oikeanpuoleinen on osin keinotekoinen uoma ja tunnettu hyvänä melontapätkänä. Laskettava osuus on lyhyt, vain n. 800m, mutta erittäin jyrkkä.  Viime kesänä tämän pätkän laskeminen oli yksi kesän kohokohtia.


Mölheimbekkenin jyrkkiä luiskia.

Bjørkåselva on vasemmalta laskeva haara. Viime kesältä jäi ajatus kytemään että mitähän sieltä mahtaisi löytyä. Myös tämä haara laskee erittäin jyrkästi Røssvatnetiin ja sen verran jokea tarkasteltiin rannalta että lopussa on aika paljon liian jyrkkää laskukelvotonta pätkää, mutta myös ainakin yksi hyvä putous jonka voisi meloa. Yläjuoksulla joki tasoittuu huomattavasti, mutta ilmakuvat paljastavat useita valkeina kuohuvia koskijaksoja. Lähinnä nämä yläjuoksun tutkimattomat kosket mielessämme lähdimme jokea melomaan.


Näkymä alajuoksun jyrkältä osuudelta.

Joki saa alkunsa Kjerrinvatnetilta, Hattenin koillispuolelta. Hattenin huippu muistuttaa hattua ja on tunnettu maamerkki, josta Hattfjelldalenin laakso saa nimensä. Lähin tie Kjerrinvatnetille kulkee Hattenin eteläpuolelta ja järvelle päästäkseen joutuu kävelemään n. 3km yli Hattfjelletin muodostaman solan. Nousukorkeutta patikoinnille tulee n. 300m.


Kajakki polun päässä valmiina pienelle haikille.


Matilla kajakki kannossa itsevalmistetussa kantolaitteessa.

Ilma on lämmin, kajakit painavia ja polku jyrkkä joten lähdemme kevyessä varustuksessa taivaltamaan. Polku näyttää alussa hyväpohjaiselta ja tasaiselta ainakin jonkin matkaa joten en kiinnitä kantolaitetta vielä vaan lähen vetämään kajakkia slingiin kiinnitettynä perässä. Tiepohjaa riittää puoli kilometriä hylätyn talon pihaan, josta lähtee polku suoraan ylös tunturin rinnettä. Kajakin vetäminen käy mahdottomaksi joten virittelen kantolaitteen kiinni kajakkiin ja alan kavuta jykkenevää polkua ylöspäin. Polku kulkee puroja pitkin ja on kostea ja paikoitellen liukas. Tai sitten vesi vain valuu pitkin polkua. Kajakkia on varsin hyvä kantaa selässä, mutta 2,5m pötkyn kanssa painopiste jää väkisinkin ylös, jolloin pienetkin horjahdukset keikuttavat lastia. Kantolaitetta viritellessäni jäin muusta porukasta jälkeen, mutta tavoitan heidät pitämässä taukoa ylhäällä puurajassa. Tästä eteenpäin maasto tasoittuu ja muuttuu helppokulkuiseksi tunturiylängöksi. Pienet lampareet vedenjakajalla ovat jäässä ja lunta vielä maassa runsaasti. Solan päältä saan näkyviini vielä hieman jäässä olevan Kjerringvatnetin samalla kun Hattenin massiivinen huippu varjostaa näkymää vasemmalta.


Solan jälkeen kajakit liukuvat kevyesti lumella kohti hieman jäistä Kjerringvatnetia.

Alamäessä pääsemme käyttämään kajakkeja pulkkina lasketellessamme pitkin lumilaikkuja kohti järveä. Järven rannassa pidämme evästauon ja vaihdamme melontavarusteet päälle.


Juho evästauolla.


Vesillemeno sujuu lumisesta rinteestä vauhtia ottaen.

Heti aluksi vesillä huomaan rantapajujen olevan veden alla joten vesi on odotetusti korkealla. Vesi on myös äärimmäisen kylmää. Tuuli on pukannut järvessä jäljellä olevat jäät jokisuuhun joten joudumme kiertelemään jäiden seassa ja hieman jäänmurtohommiin. Ensimmäinen koski koittaa lähes välittömästi ja rantaudumme tarkastelemaan sitä rannalta. Heti alussa on 3-4m putous kiville ja tiukka mutka vasemmalle. Tämän jälkeen seuraa kivistä ja jyrkkää luiskaa, josta on hyvin vaikea löytää selvää laskulinjaa. Itse en edes harkitse melomista ja Miku onkin ainoa joka haluaa meloa kosken.  Koski osoittautuu juuri niin hankalaksi kuin kuin miltä se näyttääkin ja Miku ajautuu hieman pois linjalta ja tipahtaa takaperin pieneen kallion koloon oikealla. Mies pysyy kuitenkin pysyssä eikä kolhi itseään joten tilanteesta selvitään säikähdyksellä.


Joen ensimmäinen koski.


Miku vielä tässä vaiheessa linjalla.

Ilma on lämmin, mutta joella veden pärskähdellessä melonta-anorakille kylmyys on shokkimaisen hyytävää. Joen yläosalla tasaiset ja jyrkät kohdat vuorottelevat. Tasaisella ei ole koskimelonnallisesti mitään mielenkiintoista ja jyrkät kohdat ovat melontakelvottomia. Vettä joessa on toki paljon, mutta kosket ovat sen luonteisia louhikkoja että on vaikea kuvitella niiden paranevan suuresti veden laskiessa. Vaikka melonta on toistaiseksi ollut pettymys, on ulkoilu upeassa maisemassa aivan riittävä nautinto jo itsessään. Lisäksi siinä on tiettyä rytmiä kun kaikki kosket ohitetaan maitse. Joen yläosan laskukevottomat kosket loppuvat ja joen keskiosan muodostaa 3km pitkä täysin tasainen suvanto-osuus.

Suvanto-osuuden jälkeen koittivat joen parhaat kosket. Ei mitään tajunnan räjäyttävää, mutta sellaisia joita pystyi melomaan. Varsinkin viimeinen koski ennen lopussa odottanutta melontakelvotonta osuutta jäi mieleen: Upea booffi kuplivan pehmeän vesityynyn päälle, lossaus joen vasempaan laitaan josta sisään pieneen luiskaan joka päättyi vauhdikkaaseen booffikikkeriin.


Sami nautiskelee Bjørkåselvan melontakelpoisesta osuudesta.

Upea ulkoilupäivä päättyy vajaan kilometrin kantoon melontakelvottoman osuuden ohi. Aikasemmin katsomamme putous on tällä vedenkorkeudella liian riskialtis meloa. Vuolas virta vie putouksen alta nopeasti alapuolella odottavaan kuoleman kuiluun, johon ei voi missään tapauksessa joutua. Pitkän päivän rasitukset alkavat näkyä porukassamme ja kaikki näyttävät olevan tyytyväisiä päästessään pois joelta. Tällä kertaa tutkimusmatkailun tuloksena ei ollut klassikon tunnusmerkkejä täyttävää melontapätkää. Tosin osa porukastamme lupasi palata joelle vielä myöhemmin – kalastamaan.

Tuomas Vaarala / Natura Viva

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika