Ulkoilma 17.10.2017

Neljännes Evon yli 200 kilometriä käsittävästä tieverkosta hoitosorastetaan. Työt aloitetaan tänä syksynä ja ne jakautuvat useammalle vuodelle. Sorastusta ja peruskorjausta varten Metsähallitus Metsätalous Oy teettää mursketta Ryynhuhdassa Kurhila-Evo tien varrella lokakuun alkupuolella.


Mainos


Murskaus kestää noin kaksi viikkoa, eikä sillä ole vaikutusta alueen muulle käytölle. Kaikki murske tullaan käyttämään Evon teille eikä sitä myydä ulkopuolisille. Murskauspaikalta on Natura-alueen rajaan 600 metriä ja lähin talo on noin 1,5 kilometrin etäisyydellä. Retkeilyreittiin on matkaa nelisen kilometriä.

Teettämällä tiestön kunnossapitoon ja rakennukseen tarvittavan murskeen valtion maalta läheltä kunnossapidettävää tiestöä saavutamme huomattavaa kustannussäästöä. Lyhyemmällä kuljetusmatkalla vähennämme myös ympäristöhaittoja”, kertoo tienrakennusesimies Mikko Koivisto.

Evon retkeilyalueella tiestön virkistys- ja muu käyttö on merkittävästi suurempaa kuin metsätalouden käyttötarve. Jos pitäytyisimme vain metsänhoidon ja -käsittelyiden vaatimalla tasolla, olisi panostus tienpitoon huomattavasti vähäisempää. Suuri osa hoitosorastuksista on siten julkishallinnollista kunnossapitoa”.

Lähde ja kuva: Metsähallitus


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Lapin luontokeskukset kohti käyntiennätyksiä Lapin matkailulla on ollut hyvä vuosi, ja se näkyy Lapin luontokeskuksissakin. Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan ja Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan ovet ovat käyneet erityisen vilkkaasti, mutta myös muut luontokeskukset ovat hyvässä vauhdissa. ...
Metsähallitus suojelee Kemijärven Matovaaran Suomi 100-luontolahjakohteeksi Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi Metsähallitus suojelee uusia alueita osana Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaa. Lapissa yksi kohteista on Kemijärvellä sijaitseva Matovaara, josta osa sijaitsee valtion maalla. Matovaara sijaitsee E...
Karhunkierroksen luontokeskuksella uusi omistaja Metsähallitus on myynyt Karhunkierroksen luontokeskuksen Sallan Hautajärvellä. Luontokeskus on myyty Oulangan kansallispuistoa tukevaan luontomatkailukäyttöön Basecamp Oulangalle. Tämä tarkoittaa kansallispuiston asiakkaiden palvelemista, kansallispu...
Metsähallituksen Luontopalvelut julkaisee ensimmäisen retkeilyreittiä esittelevän videon Metsähallitus kokeilee videomuotoista esittelyä suosituimpien reittien esittelyyn uusille kohderyhmille. Ensimmäinen julkaistu video vie katsojan maastopyöräilyretkelle Pudasjärvelle, Syötteen luontoon. ”Olemme kehittäneet palveluitamme viime ...
Joulukuusiluvan voi ostaa kännykällä Pohjoissuomalaiset voivat hankkia joulukuusen helposti ja edullisesti valtion mailta. Joulukuusiluvan voi ostaa kännykällä. Metsähallituksen palvelu on käytössä Lapin ja Pohjanmaa-Kainuun (entisen Oulun läänin) alueilla. Kuusenhakuluvan hinta on 4...
Metsähallitus siirtää yli 13 000 hehtaaria talousmetsiä suojelualueiksi Metsähallitus siirtää pysyvästi suojeluun 150 talousmetsäkohdetta. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on 14 780 hehtaaria, josta noin 1500 hehtaaria on muun muassa rajausten sisälle jääviä joutomaita ja vesiä. Pinta-ala vastaa noin Lahden kaupungin l...
Näin pääset helposti saaristoon ilman omaa venettä Kansallispuistot ja historiakohteet saaristossa houkuttavat lomailijoita, mutta moni pohtii, tarvitaanko niiden tavoittamiseen aina oma vene? Kymmeniin kohteisiin ei tarvita. Metsähallitus on kerännyt kesälle 2017 vinkit tutuista ja tuntemattomammist...
Metsähallitus purkaa Rovaniemen Auttikönkäällä huonokuntoisia retkeilyrakenteita Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suoritti ennakkoon sovitun tarkastuksen Rovaniemen Auttikönkään retkeilyreitillä. Tukes kehotti Metsähallituksen Luontopalveluja purkamaan tai uusimaan reitin huonokuntoiset rakenteet. Purkutyö on aloitettu j...
Uusi Metsähallitus aloitti 15.4. Laki Metsähallituksesta on astunut voimaan 15.4. Metsähallitus on valtion liikelaitos ja Metsähallituksen hallinnassa oleva maa- ja vesiomaisuus on kokonaisuudessaan valtion omistuksessa. Samalla uusi metsätalousyhtiö aloitti toimintansa. Vielä ni...
Mukava ja lähellä – Napapiirin retkeilyalue houkutteli hurjan määrän retkeilijöitä Rovaniemen kyljessä olevalle Napapiirin retkeilyalueelle on helppo tulla, ja viime vuonna sinne tultiinkin ennätysmäisen usein. Retkeilyalueen laskureihin kertyi huimat 85 400 käyntiä. Metsähallitus parantaa alueella retkeilevien palveluja  jälleen t...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika