Ulkoilma 2.6.2020

Sipoonkorven käyntimäärät ovat nousseet huimasti. Puiston palveluita on parannettu ja myös lumeton talvi on edesauttanut asiaa. Tulevan kesän ja syksyn aikana parannukset jatkuvat, jotta kansallispuisto säilyy kestävänä kasvaville kävijämäärille.


Mainos


Tämän vuoden päätavoite on kunnostaa 3 km polkuverkostoa sekä rakentaa uudet tulipaikat Bakunkärrsträsketin läheisyyteen ja Fisktärskin rannan levähdyspaikalle. Fiskträsketille on paljon toivottu tulipaikkaa ja tänä vuonna se toteutetaan”, kertoo Rami Koskinen, Sipoonkorven puistomestari.

Uutta muutaman kilometrin mittaista rengasreittiä suunnitellaan Bakunkärrsträsketin pohjoispuolelle – reitti palvelisi sekä Bakunkärrin että Knutersinportin parkkipaikoilta saapuvia retkeilijöitä. Uuden rengasreitin oheen Bakunkärrsträsketin länsipuolelle tulevalle tulipaikalle rakennetaan keittokatos. Paikalle tuodaan mahdollisimman pian jo pöydät ja penkit sekä huussi, joita voidaan hyödyntää jo ennen kuin keittokatos on valmis.

Suunnitteilla on myös noin 4 km pituinen rengasreitti Knutersinportin parkkipaikalta Bakunkärrsträsketin tulipaikalle, jolloin reitti olisi mielekkäämpi ja retkeilijät pääsisivät palaamaan toista reittiä takaisin parkkipaikalle.

Nykyisiä reittejä kunnostetaan ja maastopyöräreitistöä kehitetään

Nykyisille reiteille tehdään kestävöintiä kuluvan vuoden aikana. Reitit ovat osaksi hyvin kuluneita ja niiden parannukset ovat tärkeitä kävijämäärien kasvaessa. Esimerkiksi Fiskträskin reittiä kunnostetaan rakentamalla pitkospuita ja sorastamalla. Myös Bakunkärrin ja Knutersinportin välistä yhdysreittiä tullaan kunnostamaan ja osin myös siirtämään, jotta kaikkein märimmät kohdat reitistä pystytään välttämään. Viime vuonna avattu yhteys Kuusijärveltä kansallispuistoon on ollut hyvin suosittu ja resurssien salliessa myös Kuusijärvi-Bisajärvi-Kalkinpolttajanpolku -reittiä kunnostetaan kansallispuiston puolella.

Metsähallitus on tilannut alustavan reittisuunnitelman maastopyöräilyreittejä varten, joka ohjaisi kasvavaa käyttöä Sipoonkorvessa. Tarkoituksena olisi luoda muutama mielekäs maastopyöräilyreitti, jotka innostaisivat harrastajia kansallispuistoon.

Uutta parkkipaikkaa suunnitellaan Knutersintien varteen Hageniin

Sipoon kunta on ostanut maa-alueen Knutersintien varrelta Ravintola Tilan läheltä Hagenista ja alueelle suunnitellaan rahoituksen löytyessä uutta parkkipaikkaa Sipoon ja Metsähallituksen kesken. Parkkipaikka lisäisi merkittävästi kansallispuiston pysäköintikapasiteettia, avaisi uuden reittiyhteyden Fiskträsketin rengasreitille sekä toisi ravintola Tilan palvelut paremmin kävijöiden saataville.

Sipoonkorpi on tullut tutummaksi ja uudet retkeilijät ovat löytäneet kohteisiin.

Palvelujen kehittäminen, kuten pysäköintipaikat ja Kuusijärveltä kansallispuistoon vievä, Vantaan kaupungin rakentama uusi kevyenliikenteen silta ovat tuoneet keväällä paljon väkeä kansallispuistoon. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet myös hyvä sijainti ja koronan aiheuttama vallitseva erikoistilanne.

Ajankohtaisin tieto Sipoonkorpeen liittyen löytyy aina  luontoon.fi-verkkosivuilta.  Sipoonkorven Facebook-sivun kautta saa nopeiten vastaukset huoltopyyntöihin. Sipoonkorpeen on tulossa kesäkuussa myös uusi esite ja jatkossa painettuja esitteitä on saatavilla Sipoon, Vantaan ja Helsingin matkailuinfoissa sekä Kuusijärvellä ja Haltiassa.

Luontokeskus Haltiasta löytyy Sipoonkorven virallinen asiakaspalvelu. Tutustu Haltiaan  https://www.haltia.com/fi/.

Metsähallitus
Metsähallitus


Mainos
x



Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika