Ulkoilma 30.10.2019

Metsähallitus on rakentanut täysin uudenlaisen sosiaalisen karttapalvelun, jonka tavoitteena on avata Metsähallituksen paikkatietoa sosiaalisen median ominaisuuksien kera kaikkien metsässä liikkujien käyttöön. Karttapalvelua testikäytetään parhaillaan Ruunaan ja Evon retkeilyalueilla.


Mainos


Haluamme tarjota väylän, jossa paikkatietopohjaisesti pääsee osallistumaan alueiden käyttöön, kehitykseen ja toimintaan. Palvelussa käyttäjät voivat antaa palautetta Metsähallitukselle, alueen yrittäjille tai muille harrastajille”, kehityspäällikkö Jere Rauhala Metsähallituksesta kertoo.

Kaikilla osapuolilla on samat mahdollisuudet palvelun käyttöön yksittäisestä retkeilijästä sidosryhmiin”, Rauhala jatkaa. Palvelun kautta julkaistaan ajantasaista paikkatietoa alueilta ja sen kaikki keskustelut ovat avoimia.

Palvelun pilotointi on parhaillaan käynnissä ja se jatkuu joulukuun 10. päivään saakka. Metsissä liikkujilla on nyt mahdollisuus päästä kehittämään palvelua yhdessä Metsähallituksen ja karttapalvelua rakentavan Tietotemput Oy:n kanssa. Palautetta voi antaa palvelun pilottiversion kautta avoimesti kaikille. Pilottikäyttäjät voivat vaikuttaa palvelun sisältöön ja luonteeseen ehdottamalla palveluun toiminnallisuuksia ja ominaisuuksia.

Sosiaalinen karttapalvelu on erittäin tervetullut. Näen myönteisenä sen, että palvelua kehittävät yhdessä samalla viivalla sekä Metsähallitus että käyttäjät”, iloitsee retkeilytoimittaja Joppe Ranta.

Palvelu on suunniteltu mobiilikäyttö edellä ja olemme pyrkineet tekemään sen mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi”, kuvailee toimitusjohtaja Teemu Joensuu Tietotemput Oy:stä.

Uusi palvelu vastaa myös julkisten toimijoiden digitalisaation lisäämiseen, avoimen datan jakamiseen ja vuoropuhelun lisäämiseen kansalaisten kanssa. Palvelussa oleva data on myöhemmin tarkoitus julkaista avoimena datana.

Palvelua kehittävät yhdessä Metsähallituksen ja Tietotemput Oy:n kanssa Suomen Latu, Suomen Partiolaiset sekä Retkinikkari Joppe Ranta.

Palvelu löytyy osoitteesta  www.retkikompassi.fi

Metsähallitus
Metsähallitus


Mainos



Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika