Ulkoilma 22.1.2016

Metsähallituksen ylläpitämän karttapalvelu Retkikartan suosio kasvoi voimakkaasti vuoden 2015 aikana. Käyttömäärä kasvoi noin 70 prosenttia varsinkin mobiiliversion ansiosta. Retkikartta on maksuton palvelu, jonka tarkoituksena on luonnossa liikkumisen kautta edistää kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia.

Valtion luontokohteista tietoa antavaan Retkikarttaan tehtiin vuonna 2015 yhteensä 3,2 miljoonaa käyntiä, mikä on peräti 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. Samaan aikaan karttapalvelun käyttäjien määrä kasvoi lähes yhtä voimakkaasti. Retkikarttaa käytti 1,4 miljoonaa eri käyttäjää, missä on kasvua noin 850 000 käyttäjää edellisestä vuodesta.


Mainos


Suosion kasvua siivitti ennen kaikkea vuoden 2014 lopulla avattu mobiiliversio. Retkikartan mobiiliversioon tehtiin vuoden 2015 aikana 800 000 käyntiä. Mobiilikäytön rinnalla myös Retkikartan perinteinen desktop-versio kasvatti suosiotaan noin 36 prosentilla.

Suosion kasvua selittää myös Retkikartan entistä vahvempi linkittyminen Metsähallituksen muihin verkkopalveluihin, kuten kansallispuistojen ja retkikohteiden palveluista kertovaan Luontoon.fi-sivustoon sekä kalastus- ja pyyntilupia myyvään Eräluvat.fi-palveluun. Metsähallitus on kehittänyt Retkikarttaa myös kumppaneidensa kanssa. Kartasta löytyy Geologian tutkimuskeskuksen kanssa tehdyn yhteistyön ansiosta geologisesti arvokkaita kohteita. Kuntien ylläpitämät luontoliikuntapaikat tuodaan Retkikarttaan Jyväskylän yliopiston Lipas-liikuntatietopankista.

On hienoa, että Retkikartta on pitänyt pintansa ja jopa kasvattanut suosiotaan lisääntyvän karttapalvelutarjonnan keskellä”, iloitsee erikoissuunnittelija Tapani Mikkola Metsähallituksen luontopalveluista.

Retkikarttaa kehitetään edelleen. Tavoitteena on luoda luonnossa liikkuvaa retkeilijää entistä kattavammin hyödyttävä karttapalvelu.

Retkikartta on Metsähallituksen ylläpitämä maksuton karttapalvelu, josta saa tietoa valtion retkeily-, metsästys- ja kalastuskohteista. Retkikartta on saatavilla suomen lisäksi englannin ja ruotsin kielillä. Palvelu toimii myös kaikilla älypuhelimilla ja mobiililaitteilla. Retkikartan teknisestä toteutuksesta vastaa CGI Suomi Oy.

www.retkikartta.fi

Lähde: Metsähallitus
Kuva: Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Luonto ja Luonnon päivät 2017 nosti Suomen National Geographicin paras matkakohde -listalle Arvostettu National Geographic nosti Suomen ensi vuoden parhaiden matkakohteiden joukkoon. National Geographic hehkuttaa Suomen luontoa sekä ihastelee, että Suomi juhlii itsenäisyyttään neljällä Luonnon päivällä ja Hossan uudella kansallispuistolla. ...
Metsähallitus avaa uuden sosiaalisen karttapalvelun Metsähallitus on rakentanut täysin uudenlaisen sosiaalisen karttapalvelun, jonka tavoitteena on avata Metsähallituksen paikkatietoa sosiaalisen median ominaisuuksien kera kaikkien metsässä liikkujien käyttöön. Karttapalvelua testikäytetään parhaillaa...
Metsähallituksen tupavaraukset Eräluvat.fi-verkkokaupasta Metsähallituksen tupia on nyt mahdollista varata Eräluvat.fi-verkkokaupasta. Eräluvat-kaupan tuotevalikoima on laajentunut parillakymmenellä varaus- ja vuokratuvalla. Eräluvat-verkkokaupan tuotevalikoima on laajentunut Metsähallituksen luontop...
Teijon kansallispuiston palvelut kehittyvät Metsähallitus vuokraa Teijon kansallispuiston luontokeskuksen yrittäjälle 1.3.2017 alkaen. Sopimus mahdollistaa uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisen Teijon kansallispuiston sydämessä. Teijon kansallispuiston luontokeskus vuokrat...
Saanan portaat puretaan mahdollisimman pian Kilpisjärven Saana-tunturille johtavat huonokuntoiset portaat puretaan. Uusien portaiden rakentamiseen etsitään rahoitusratkaisua. Saanan luoteisrinteen huonokuntoiset portaat joudutaan turvallisuussyistä purkamaan. Purku-urakka aloitetaan mah...
Ulkoilma mukana Tiilikkajärven kansallispuiston ”Nuku yö ulkona” -tapahtumassa Ulkoilma yhdessä Metsähallituksen, Partioaitan ja Metsäkartanon kanssa järjestävät Luonnon päivänä 17.6. kello 14 alkaen "Nuku yö ulkona" -tapahtuman Tiilikkajärven kansallispuistossa. Ulkoilma opastaa rinkkojen ja retkikeittimien maailmaan. Partioai...
Suomen luonnon päivänä Lapin luontokeskuksissa helpotetaan kolopesijöiden pönttöpulaa Metsähallitus osallistuu Ylen Miljoona linnunpönttöä –kampanjaan ja järjestää Lapin luontokeskuksissa ensi lauantaina 27.8. Suomen luonnon päivän kunniaksi ilmaisia pönttötalkoita. Pönttöilemään pääsee Kilpisjärven, Tankavaaran, Yllästunturin, Pallas...
Lammas- ja lehmipaimenviikkojen suosio kasvoi yhä – tänä vuonna suomalaisia kiinnostaa Lappi Metsähallituksen paimenviikkojen suosio jatkoi kasvuaan. Keskitetyssä haussa oli jaossa yhteensä 156 paimenviikkoa kahdessatoista eri kohteessa. Eri kohteisiin haettiin yhteensä 8483 kertaa. Noin kolmasosa hakijoista ilmoitti ensisijaiseksi toiveekse...
Englanninkielinen opas retkeilyyn Suomen luonnossa Suomen puhdas luonto ja monipuoliset retkeilymahdollisuudet houkuttelevat yhä enemmän ulkomaalaisia luontomatkailijoita. Heille ja myös maassamme asuville ulkomaalaisille suunnattu ensimmäinen perusteellinen retkeilyopas avaa Suomen luonnon salaisuud...
Lapin luontokeskukset kohti käyntiennätyksiä Lapin matkailulla on ollut hyvä vuosi, ja se näkyy Lapin luontokeskuksissakin. Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan ja Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan ovet ovat käyneet erityisen vilkkaasti, mutta myös muut luontokeskukset ovat hyvässä vauhdissa. ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika