Ulkoilma 17.7.2018

Kansallispuistot vetävät nyt luontoon sekä koti- että ulkomaanmatkailijoita. Suomen kansallispuistoissa kävi viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä, ja suosion odotetaan jatkuvan. Suomen luontomatkailun nostetta pitää yllä Lonely Planetin myöntämä tunnustus maailman top-3 matkailukohteena.


Mainos


Suomen kansallispuistojen kävijämäärä on kasvanut koko 2000-luvun. Metsähallituksen mukaan viimeisen viiden vuoden aikana kansallispuistojen kävijämäärä on noussut 35 prosenttia. Vuonna 2017 kansallispuistoissa vieraili yli 3 miljoonaa kävijää.

Matkailijoiden kiinnostusta Suomen luontoon on vauhdittanut arvostettu Best in Travel -status, jonka Lonely Planet myönsi Suomelle viime vuoden lokakuussa.

Suomen kansallispuistot ovat keskeinen tekijä, miksi pääsimme maailman top-3 matkailukohteisiin”, kertoo Visit Finlandin tutkimuspäällikkö Katarina Wakonen.

Suomen 40 kansallispuistosta Pohjois-Karjalassa sijaitseva Koli on yksi maan suosituimmista. Kolilla käy vuosittain yli 200 000 vierasta. Kohteen suosio näkyy myös alueen hotelleissa.

Kolin lisäksi muun muassa pohjoinen Saimaa ja Patvinsuon kansallispuisto Ilomantsissa kiinnostavat Joensuun alueelle tulevia luontomatkailijoita. Uskon, että etenkin ulkomaalaisten vieraiden määrä jatkaa kasvuaan tulevina kesinä”, kertoo Scandic Joensuun hotellinjohtaja Pirjo Kouvo.

”Turistit hakevat luontomatkailusta kokemuksia”

Varsinais-Suomen Salossa sijaitseva Teijon kansallispuisto avattiin vasta pari vuotta sitten, mutta jo viime vuonna yli 85 000 matkailijaa löysi tiensä puistoon. Scandic Salon hotellinjohtaja Marja Iitti kertoo, että alueen matkailijat ovat erittäin kiinnostuneita Teijosta.

Teijossa jo käyneet matkailijat ovat antaneet äärettömän positiivista palautetta. Ihmiset haluavat luontoon, he hakevat kokemuksia. Kyseessä on selkeästi matkailutrendi”, Iitti sanoo.

Myös Iitti uskoo, että Suomen noste luontomatkailukohteena tuo kansallispuistoihin yhä enemmän ulkomaalaisia vieraita.

Esimerkiksi Teijon etuna on se, että olemme hyvin saavutettavissa. Viime kesänä täällä vieraili kiinalainen turistiryhmä, joka uskoi olevansa Helsingin esikaupunkialueella”, Iitti kertoo.

Ulkomailta odotetaan Suomeen runsaasti turisteja – lämmin alkukesä houkuttelee myös suomalaiset jäämään kotimaahan

Visit Finlandin tietojen mukaan alkava matkailukesä näyttää Suomessa erittäin hyvältä.

Odotamme kasvua erityisesti kaukokohteista, kuten Yhdysvalloista, Kiinasta ja Japanista. Myös Euroopan-matkaajia odotetaan Suomeen: erityisesti hollantilaisten, brittien ja saksalaisten kiinnostus Suomea kohtaan on kasvussa”, Visit Finlandin Katarina Wakonen sanoo.

Wakonen uskoo, että lämmin alkukesä houkuttelee myös suomalaisia jäämään kotimaahan.

Jos siis suunnittelee tänä kesänä kotimaanmatkaa, majoitusvaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Scandicin Pirjo Kouvo kuitenkin lisää, että hotellien varaustilanteet voivat muuttua nykypäivänä nopeastikin.

Majoitusta kannattaa aina kysyä myös vilkkaaseen aikaan ja lyhyelläkin varoitusajalla”, Kouvo sanoo.

Scandic
Mika Mannonen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pidä Lappi Siistinä ry hakee talkoolaisia kesän leireille Pomokairaan ja Urho Kekkosen kansallispuis... Pidä Lappi Siistinä ry järjestää kesällä kaksi talkooleiriä yhdessä Metsähallituksen kanssa. Kesäkuussa leireillään Pomokairassa Kittilän ja Sodankylän tienoilla ja heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Leireille haetaan nyt talkoolaisia. Suo...
Remontoitu Seitsemisen Luontokeskus avautuu 21.2.2015 Seitsemisen luontokeskus avaa ovensa remonttitauon jälkeen lauantaina 21.2.2015. Luontokeskukselta voi vuokrata lumikenkiä ja myös latuverkostolle pääsee hiihtämään. Ulkoilun jälkeen voi lämmitellä eväitä luontokeskuksen tulentekopaikalla ja avajaisp...
Hossan kansallispuiston avajaisiin osallistui 4200 juhlijaa Tasavallan presidentti nauratti ja liikutti puheellaan juhlakansaa. Ohjelma on ollut runsaudensarvi jo lauantaina, mutta juhla jatkuu sunnuntaina. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kansallispuisto vihittiin virallisesti tänään Hossassa, Huosil...
Pallas-Yllästunturin kansallispuiston huippusuositut luontoillat alkavat taas Kevättalvisten ulkoiluretkien lomassa pääsee kansallispuiston kolmessa luontokeskuksessa nauttimaan luontoiltaesityksistä. Luontoiltojen aiheet vaihtelevat valokuvauksesta retkeilyyn, Tunturi-Lapin eläimistöön ja tähtitaivaan ilmiöihin. Tuntur...
Matkailu Hurjassa kasvussa Sallassa Sallan matkailu kasvoi viime talvena yli 25 prosentilla edellistalveen verrattuna. Hienoa kasvua jatkui koko alkuvuoden 2017 ja vuoden ensimmäinen puolikas oli yli 30 prosenttia edellistä alkuvuotta vilkkaampi. Sallan alkuvuoden kasvuvauhti oli Lapin...
Kotimainen vuokramökki kasvattaa suosiotaan hiihtolomakohteena Yhä useampi viettää talvilomansa kotimaassa, vuokrattavassa loma-asunnossa. Suosituimpia ovat pohjoisen matkailukeskusten läheisyydessä olevat vuokramökit ja -huoneistot. Mielikuva suomalaisten hakeutumisesta perheen kesken lumen peittämälle m...
Pyhä-Luoston kansallispuistoon uudet 340 metrin Ukko-Luoston portaat Uusien Ukko-Luoston huipulle johtavien portaiden rakentaminen alkaa kesäkuussa, ja tavoite on saada ne valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Rakentamisen aikana työmaa-alue on suljettu, mutta tunturin huipulle pääsee vaihtoehtoista reittiä. Portaiden ...
Kansallispuistobussi ja kulttuurikohteet värittävät Repoveden luontomatkailukesää Kouvolan ja Mäntyharjun välissä, vain reilun kahden tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta sijaitsevat Repoveden kansallispuisto, Verlan maailmanperintökohde ja Mäntyharju-Repovesi –reitti tarjoavat upean kattauksen luonto- ja kulttuurimatkailun hu...
Ruokaretki.fi tavoittaa lähiruoasta kiinnostuneet herkkusuut Suomen suosituin luontomatkailumedia Retkipaikka.fi on saanut rinnalleen lähiruokaan ja ruokamatkailuun keskittyvän valtakunnallisen Ruokaretki.fi -palvelun. Ruokaretki.fi kertoo ruoantuottajista, tapahtumista, ravintoloista ja kahviloista, jo...
Etelä-Konnevettä kehitetään melojan ja patikoijan paratiisiksi Metsähallitus on vahvistanut Etelä-Konneveden suojelualuekokonaisuuden hoito- ja käyttösuunnitelman. Veneilyn, melonnan ja retkeilyn edellytyksiä kohennetaan palvelurakenteita kunnostamalla ja lisäämällä. Suojelulla ja luonnonhoidon toimenpiteillä tu...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika