Ulkoilma 21.5.2015

Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 14.6.2015. Tuolloin järjestetään eri puolilla Suomea yhteensä 85 opastettua kasviretkeä. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia.

Yhteispohjoismaisen Luonnonkukkien päivän juuret ovat Tanskassa, jossa Luonnonkukkien päivää on vietetty vuodesta 1988 lähtien. Suomessa Luonnonkukkien päivää on vietetty vuodesta 2003. Päivän tavoitteena on kasvituntemuksen ja -harrastuksen edistäminen sekä yhteisten luontokokemusten tarjoaminen mahdollisimman monelle.

Luonnonkukkien päivän koordinaattori Marja Haatanen korostaa retkien merkitystä lasten ja aikuisten ympäristökasvatuksessa. ”Paitsi että retket lisäävät kasvien tuntemusta, vahvistavat ne ihmisten luontosuhdetta ja halua vaalia ympäristöään”, muistuttaa Haatanen.

Luonnonkukkien päivällä on vuosittain vaihtuva teemalaji. Vuoden 2015 teemalajina on tupasvilla (Eriophorum vaginatum). Suomessa tupasvilla on hyvin yleinen alkuperäiskasvi, joka tunnetaan muun muassa kansannimillä jussinparta, luikkuheinä ja mustapää. Se kasvaa karuilla rämeillä, nevoilla ja korvissa. Sopivalla alustalla tupasvilla muodostaa tiheitä, helposti tunnistettavia tuppaita, joiden tyviosat koostuvat kasvin vanhoista, kuolleista osista. Tupasvilla on suomaiseman aikaisin kukkija ja kukkii touko-kesäkuussa.

Teemapäivän suojelijana toimii tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Luonnonkukkien päivän järjestävät yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Suomen biologian seura Vanamo ry, Societas pro Fauna et Flora Fennica rf, Metsähallitus Luontopalvelut, Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikkö, Suomen ympäristökeskus sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto BMOL ry.

Luonnonkukkien päivänä Suomessa järjestettävät retket www.sll.fi/luonnonkukat

Luonnonkukkien päivä sosiaalisessa mediassa #luonnonkukat

Lähde: Suomen luonnonsuojeluliitto
Kuvitus: Hanna Välitalo

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Lapin ensimmäinen BioBlitz – yleisöretkiä ja 24 tuntia yhtämittaista lajikartoitusta Pallas-Yl... Nyt on mahdollisuus päästä kovan luokan luontoammattilaisten mukana tutustumaan Pallas-Yllästunturin luontoon. Lapin ensimmäisessä BioBlitz-lajirallissa5.-6.8. Metsähallituksen luontopalvelujen biologit ja vapaaehtoiset asiantuntijat kartoittavat kan...
Luonnonkukkien päivän retkillä sunnuntaina 19.6. Lapin kasvit tutuiksi Voikukka? Kullero? Ai rentukkahan se! Menivätpä kullero ja voikukka sekaisin tai erotitpa kasvilajit toisistaan kuin vettä vaan olet tervetullut Metsähallituksen luontopalvelujen järjestämille Luonnonkukkien päivän kasviretkille Lappiin. Tarjolla on ...
Luonnonkukkien päivän retki Seitsemisessä 13.6. Pohjoismaista Luonnonkukkien päivää vietetään Seitsemisen kansallispuistossa Soljasten suolla 13.6. klo 10 - 13. Teemoina ovat suokasvit ja soiden ennallistaminen. Tule tutustumaan Luonnonkukkienpäivän vuoden 2015 teemakasviin, tupasvillaan, sekä mu...
Luonnonkukkien päivä 16.6. kutsuu suomalaisia kasviretkille Luonnonkukkien päivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 16.6.2013. Tuolloin järjestetään eri puolilla Suomea yhteensä 96 opastettua kasviretkeä. Retket ovat maksuttomia ja ne kestävät yleensä kahdesta kolmeen tuntia. Luonnonkukkien kukinta on erinoma...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika