Ulkoilma 6.2.2017

Luonnon päivät -kokonaisuuden Sukella talveen -päivä osoitti, että luonto on suomalaisille juhlinnan aihe Suomi100-vuonna. Kymmenien toimijoiden ja vapaaehtoisten yhdessä järjestämiin tapahtumiin eri puolilla Suomea osallistui yli 30 000 ihmistä. Sosiaalisen median perusteella omatoimiretkeilijöitä ja -ulkoilijoita oli valtavasti. Päivä osoitti myös sen, että luonnosta nauttimisen tapoja oli paljon erilaisia.


Mainos


Luonnon päivät -tapahtumia oli yli 200, joista suurimmat keräsivät kukin noin 2200-1500 kävijää. Tapahtumissa on mm. talviuitu, jumppapallogolfattu, hiihdetty, laskettu mäkeä, tulisteltu, yövytty ulkona, rakennettu lumiukkoja ja -linnoja, pelattu talvifutista, nautittu nuotioruokaa, potkukelkkailtu ja läski- sekä jääpyöräilty.

Kuva: Metsähallitus / Jussi Riikonen.

Luontoon vietiin myös heitä, jotka omin voimin eivät olisi päässeet luontoon: esimerkiksi Etelä-Karjalan sotepiiri Eksote vei vanhukset ulkoilemaan palvelukodeista, ja turvapaikanhakijoita vietiin talviaktiviteettien pariin Nilsiän Pisalla, Rukalla ja Syötteellä. A-killan porukat osallistuivat umpihankifutiksen MM-kisoihin, ja SM-tasolla puolestaan kisattiin talviuinnissa ja lumiveistosten teossa.

Video Nilsiän Pisalta.

Omatoimisesti luonnossa liikkujien määrää on mahdoton tietää tarkkaan. Luonnon päivien ideologiaanhan kuuluu matalan kynnyksen luontoon lähteminen, joten pienikin ulkoilu on osa luontojuhlintaa”, sanoo projektipäällikkö Joel Heino Luonnon päivät -organisaatiosta.

Luonnon päivien oman facebook-sivun kuvat ja videot tavoittivat satojatuhansia suomalaisia. Luonnon päivät myös innosti tuhansia someilemaan: esimerkiksi viikonlopun aikana Instagramiin tuli yli 2000 julkista kuvaa Luonnon päivien aihetunnisteilla, ja suosituimmat kuvat saivat yli 4000 tykkäystä.

Ulkoilma on Luonnon päivien virallinen yhteistyökumppani.

Lähde: Metsähallitus / Otsikkokuva: Metsähallitus  / Timo Karinen


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Viisas retkeilijä kunnioittaa luontoa – hyvät vinkit kesäretkeilykauden alkuun Retkeilyn kasvanut suosio on tuonut kansallispuistoihin ja muille luontokohteille paljon uusia kävijöitä, joista kaikki eivät aina tiedä, miten luonnossa ja etenkin suojelualueilla tulisi toimia. Alla vinkkejä, miten retkeilijä voi liikkua luonnossa ...
Luonnon päivänä 20.5. mm. nautitaan safkaa skutsis ja maistellaan villiyrttejä – Koulut ja työ... Suomi100-juhlavuoden toista Luonnon päivää juhlitaan 20.5. Satojen Luonnon päivän tapahtumien lisäksi koko edeltävä viikko on täynnä erilaista ohjelmaa. Suomalaiset työpaikat lähtevät tunniksi työajalla luontoon pitkin viikkoa. Sadat koululuokat kark...
Metsähallitus siirtää yli 13 000 hehtaaria talousmetsiä suojelualueiksi Metsähallitus siirtää pysyvästi suojeluun 150 talousmetsäkohdetta. Kohteiden yhteenlaskettu pinta-ala on 14 780 hehtaaria, josta noin 1500 hehtaaria on muun muassa rajausten sisälle jääviä joutomaita ja vesiä. Pinta-ala vastaa noin Lahden kaupungin l...
Sydänviikko 2014: Metsähallitukselle sydänterveyden edistäjän valtakunnallinen tunnustuspalkinto... Sydänliitto on päättänyt antaa Metsähallitukselle sydänterveyden edistäjän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon tänä vuonna. Palkinnon perusteluna on Metsähallituksen monipuolinen toiminta luonnossa liikkumisen kannustajana kansallispuistojen retkeily...
Ounasjoella talviretkeillään ultramaratonin hengessä Metsähallitus kutsuu mukaan koko perheen talviretkelle lauantaina 23.2.2019. Retki starttaa Ounasjoelta nelostien sillan kupeesta kannustaen Rovaniemi150 Napapiirin talvikilpailun ultramaratoonarit kisamatkalle. Rovaniemi150 Napapiirin talviki...
Saanan portaat puretaan mahdollisimman pian Kilpisjärven Saana-tunturille johtavat huonokuntoiset portaat puretaan. Uusien portaiden rakentamiseen etsitään rahoitusratkaisua. Saanan luoteisrinteen huonokuntoiset portaat joudutaan turvallisuussyistä purkamaan. Purku-urakka aloitetaan mah...
Lähiretkeilyn suosio näkyy – Rovaniemellä Napapiirin retkeilyalueella käyntiennätys Lähiluonto houkuttelee rovaniemeläisiä Napapiirin retkeilyalueelle. Kävijälaskurit rekisteröivät vuonna 2016 yli 75 000 käyntiä eli 22 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Lisääntynyt käyttö tuo haasteita ylläpidolle. Metsähallitus parantaa jälleen...
Pyhä-Luoston kansallispuistossa rakastutaan kesäyöhön ja -päiväänkin 17.6. Pohjoisen kesää ja luontoa juhlistetaan Pyhä-Luoston kansallispuistossa Luonnon päivänä 17.6. Nuoret saavat kalastaa ilmaiseksi, on opastettuja retkiä, musiikkia, luonnon hyvinvointituotteita, metsäjoogaa ja yhteisiä nuotiohetkiä. Luonnon päivään yhd...
Kymmenet tuhannet nukkuivat yönsä ulkona Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haaste sai taas tuhannet etsiytymään ulos nukkumaan lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Toista kertaa järjestetty Nuku yö ulkona sai suomalaiset liikkeelle niin luonnossa kuin kotipihoillakin. Suomen Ladun jul...
Uudet kalastusluvat tutuksi Pilke Cafessa Metsähallituksen eräpalveluiden ylitarkastaja Mikko Malin esittelee uuden kalastonhoitomaksun ja muut kalastuslakiuudistuksen tuomat muutokset Pilke Cafessa keskiviikkona 13.1. klo 16.30 alkaen. Tervetuloa kuulemaan, mitkä asiat kalastuslaissa ovat m...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika