Ulkoilma 15.4.2018

Talviretkeily ja yöpyminen lumisessa maastossa on ainutlaatuista pohjoista perinnettä. Rovaniemeläiset partiolippukunnat Napapiirin tytöt ja Napapiirin pojat ry:t ovat jo kahdenkymmenen vuoden ajan järjestäneet koulutuksellisia lumiluolavaelluksia nuorille johtajilleen keväthangilla.


Mainos


Tämän vuotiseen juhlaleiriin on kokoontunut nelisenkymmentä partiolaista pääasiassa isäntälippukunnista mutta myös Lappeenrannasta, Kouvolasta, Turusta, Tampereelta ja jopa Kosovosta. ”Aakenustunturin talviasuntomessut” ovat muodostuneet legendaariseksi kokemukseksi, jonne riittää tulijoita kauempaakin.

Runsaat pehmeät nietokset ovat helpottaneet tämän vuotisten luolien kaivamista, mutta vaikeuttavat liikkumista erityisesti kevätauringon lämmittäessä Aakenustunturin rinteitä. Säät suosivat, sillä leirin ajaksi on luvattu aurinkoa päivisin ja napakoita pakkasia öisin. Luvassa on siis mitä mainioimmat keväiset ulkoilukelit.

Suurin osa päivistä kuluu huolto- ja ruokailupuuhissa, sillä kostuneet varusteet on kuivattava ja huollettava aamuin illoin. Ruokailu aloitetaan perusteista, sillä ”juokseva vesi” tarkoittaa tunturissa lumen sulattamista vedeksi. Tämä ei estä hyvän ruuan ystäviä herkuttelemalla esimerkiksi grilliruuilla, juuri paistetuilla räiskäleillä ja muulla hyväksi havaitulla retkimuonalla. Kaikki tosin on pitänyt itse kantaa tai vetää ahkiolla paikan päälle.

Säät suosivat meitä tänä vuonna, ilmat ovat olleet upeat”, totesi leirin johtaja ja partiotyön ohjaaja Antti ”Ana” Pehkonen. Vaellus ja yöpyminen vaativat osallistujilta sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä, mutta leirin jälkeen kaikilla on voittajaolo. ”Ensi viikolla koulussa on monta nuorta rinta rottingilla ja kaikilla on jo mielessä ensi vuoden leiri.

Leirin nuorin osallistuja Olli 13-v. kertoi hiihtäneensä tien päästä leiripaikalle kaksia tuntia. ”Sen jälkeen aloitimme luolan kaivamisen, siinä meillä menikin sitten lähes kahdeksan tuntia.” Yöpyjien lisäksi auringonpaiste houkutteli paikalle myös ohihiihtäjiä ja -vaeltajia kahvittelemaan leiriläisten kanssa.

Metsähallituksen ja partiotoiminnan tavoitteena on tukea nuorison metsäsuhteen kehittymistä, mistä leiri on mainio esimerkki. Leirillä nuoret partionjohtajat oppivat sekä turvallista liikkumista ja lumirakenteiden tekemistä että työskentelemään vaativissa tunturiolosuhteissa ryhmänä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston järjestyssääntöjen mukaisesti leiriytyminen ei ole sallittu muualla kuin niille varatuilla huolletuilla paikoilla. Lumiluolavaellus tapahtuu poikkeamisluvalla ja leirin paikka on sovittu yhdessä Metsähallituksen kanssa niin, että se vahingoittaa mahdollisimman vähän kansallispuiston herkkää luontoa.

& Metsähallitus


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Lappi 2015 – Tutustumme Keski- ja Tunturi-Lappiin Tänä vuonna Lappi-teema jatkuu Keski- ja Tunturi-Lapin alueiden esittelyllä. Heinäkuussa reissaamme Pyhä-Luoston alueelle ja elo-syyskuun vaihteessa Ounasvaaran, Kilpisjärven sekä Pallas-Yllästunturien alueelle. Pyhä-Luosto Pyhä-Luoston kansallispuis...
Kansallispuistoissa retkeiltiin vapaaehtoisvoimin 75-vuotisjuhlien kunniaksi Suomen Ladun paikallisyhdistykset järjestivät vapaaehtoisvoimin yhteensä 75 retkeä kansallispuistoihin vuonna 2013. Retkillä juhlittiin 75-vuotiasta Suomen Latua sekä Suomen ensimmäisten kansallispuistojen perustamista vuonna 1938. Vuonna 1938 perus...
Ulkoilma mukana Tiilikkajärven kansallispuiston ”Nuku yö ulkona” -tapahtumassa Ulkoilma yhdessä Metsähallituksen, Partioaitan ja Metsäkartanon kanssa järjestävät Luonnon päivänä 17.6. kello 14 alkaen "Nuku yö ulkona" -tapahtuman Tiilikkajärven kansallispuistossa. Ulkoilma opastaa rinkkojen ja retkikeittimien maailmaan. Partioai...
Tankavaaran matkailualueen palvelut muuttuvat – luontokeskus matkailukäyttöön Sodankylän kunnan teollisuus- ja liikekiinteistöistä vastaava Tähtikunta Oy osti Tankavaaran luontokeskuksen Metsähallituksen Luontopalveluilta. Jatkossa matkailutoiminta Tankavaaran alueella muuttuu, kun kunta vuokraa luontokeskuskiinteistön paikall...
Lähes 400 partiolaista kilpailee suomenmestaruuksista Äkäslompolossa 7.-8.10. Äkäslompolossa järjestetään 7.-8. lokakuuta partiotaitojen suomenmestaruuskilpailut. Kilpailuun osallistuu yli 350 partiolaista ympäri Suomen, mikä tekee kilpailuista suurimman SM-kilpailun kymmeneen vuoteen. Kilpailun nimi on Elämys ja teemak...
Lapin kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat yhä vuonna 2018 Lapin matkailun kasvu ja pohjoisen luonnon vetovoima nostivat Lapin seitsemän kansallispuiston käyntimäärät vuonna 2018 ennätykselliseen 1,33 miljoonaan käyntiin ja kansallispuistokävijöiden rahankäytön vaikutukset puistojen lähiseudulla lähes 143 mi...
Yli 10 000 historiakohdetta julkaistu retkeilijöiden iloksi Retkikartta.fi-palvelussa Metsähallitus on julkaissut suositussa Retkikartta.fi-palvelussa valtion monikäyttömetsien kulttuuriperintöinventointihankkeessa kartoitetut yli 10 000 historiakohdetta. Inventoinnista on myös tehty kirja, joka johdattaa lukijansa metsien kätköissä o...
Hyvinvointia ja onnellisuutta pitkäksi aikaa Pyhä-Luoston kansallispuistosta Juuri valmistuneen kävijätutkimuksen mukaan Pyhä-Luoston kansallispuistossa käynti lisäsi kävijöiden fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Vaikutukset myös säilyivät pitkään. Kansallispuistossa käynnistä saatu terveyshyöty arvioitiin satojen eurojen arv...
Ounasjoella talviretkeillään ultramaratonin hengessä Metsähallitus kutsuu mukaan koko perheen talviretkelle lauantaina 23.2.2019. Retki starttaa Ounasjoelta nelostien sillan kupeesta kannustaen Rovaniemi150 Napapiirin talvikilpailun ultramaratoonarit kisamatkalle. Rovaniemi150 Napapiirin talviki...
Kannanotto: Henkilöstö huolissaan Metsähallituksen pääjohtajan lähdöstä Metsähallituksen henkilöstön edustajat ovat yksimielisesti pitäneet parempana nykyisenkaltaisen kokonaisuuden säilyttämistä Metsähallituksen uutta toimintamallia kehitettäessä.  Metsätalouden yhtiöittäminen on mielestämme uhka yhtenäisyydelle, synerg...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika