Ulkoilma 22.6.2015

Tänä vuonna Lappi-teema jatkuu Keski- ja Tunturi-Lapin alueiden esittelyllä. Heinäkuussa reissaamme Pyhä-Luoston alueelle ja elo-syyskuun vaihteessa Ounasvaaran, Kilpisjärven sekä Pallas-Yllästunturien alueelle.

Pyhä-Luosto

Pyhä-Luoston kansallispuistoa leimaavat komeat tunturit, jotka erottuvat selvästi alavasta ja tasaisesta ympäristöstään. Niistä korkein on 540 metriä meren pinnan ylle kurottava Noitatunturi. Luoston maisemallinen huippu Ukko-Luosto puolestaan kohoaa 514 metriä meren pinnan yläpuolelle. Pyhätunturin erikoisuutena ovat jyrkät rinteet, huippuja erottavat syvät kurut sekä karut kvartsiittilouhikot ja rakat. Tunturien lakien eli kerojen väliset kurut syntyivät jääkauden sulamisvesien kulutuksessa. Alueen hienoimpia nähtävyyksiä on 220 metriä syvä Isokuru.
Kansallispuisto perustettu 2005. Pinta-ala 142 km².

Ounasvaara

Ounasvaara on Rovaniemellä sijaitseva vaara, jonka huippu on 203 metrin korkeudella merenpinnasta. Ounasvaara hallitsee Rovaniemen kaupunkikuvaa. Se sijaitsee kahden joen, Kemijoen ja Ounasjoen, yhtymäkohdassa. Kemijoki kiertää Ounasvaaran pohjoispuolelta ja laskee kohti etelää. Ounasjoki päättyy Ounasvaaran juurelle, josta se jatkuu Kemijokena aina Perämerelle saakka.

Ounasvaaralla majoitumme Safartican Ounasvaaran lakituvilla. www.ounasvaaranlakituvat.fi

Kilpisjärvi ja Käsivarren erämaa

Kilpisjärvi sijaitsee 1 029 metrisen Saanatunturin juurella arktisten suurtunturien syleilyssä. Käsivarren erämaa-alueella korkeuserot ovat suuria ja maasto paikoitellen vaikeakulkuista. Alueen luoteisnurkkaa, Yliperää hallitsevat useat yli tuhannen metrin korkuiset tunturit ja niiden monin paikoin kivirakan peittämät paljakat. Tuntureista korkeimmalle kohoaa Halti, Suomen korkein tunturi, jonka huipulla käy vuosittain noin 3000 kulkijaa.

pallas2

Pallas-Yllästunturi

Pallas-Yllästunturin kansallispuiston maisemaa hallitsevat arvokkaat tunturit sekä niitä ympäröivät luonnontilaiset metsät ja suot. Puiston turvassa kulkee lähes sata kilometriä Länsi-Lapin suurtunturiketjua. Tuntureiden, vanhojen metsien ja soiden kasvi- ja eläinlajisto antaa kävijälle oivallisen kuvan Lapin luonnosta.

Pallas-Yllästunturin alueella majoitumme Safartican Ylläsjärven Tunturihotelilla. www.yllasjarventunturihotelli.com/fi

Tietoa ja tunnelmia kohteista kesän ja syksyn aikana UlkoilunMaailma.fiin medioissa.

UlkoilunMaailma.fi
Kuva: Mika Mannonen

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pyhällä investoidaan Perheseikkailuun Pyhällä on aloitettu mittavat 4 miljoonan euron investoinnit majoitukseen ja rinteisiin. Perherinne uudistuu uuden hissin ja rinteiden myötä Perheseikkailu-alueeksi. "Perheseikkailun metsiin tehdään seikkailureittejä, jotka tarjoavat uusia ja ...
Enontekiölle Mallan luonnonpuistoon uudet pitkokset ja Käsivarren ruska kauneimmillaan Kolmen valtakunnan rajapyykille Mallan luonnonpuistossa Suomi-neidon peukalossa on entistä helpompi patikoida, sillä Mallan reitin pitkoksia uusittiin pitkältä matkalta Kuohkimajärven tuntumassa. Myös Tsahkaljoen sillan uusiminen on päässyt alkuun. N...
Pyhä-Luoston kansallispuiston uusi järjestyssääntö lisää pyöräilymahdollisuuksia Pyhä-Luoston juuri voimaan astunut järjestyssääntö mahdollistaa pyöräilyn aikaisempaa laajemmalla alueella. Jatkossa pyöräily on sallittua sulan maan aikana useimmilla kansallispuiston merkityillä reiteillä. Pyöräily ei edelleenkään ole sallittua Iso...
Saanan portaiden rakentamisurakan kilpailutus alkaa Saanalle johtavat huonokuntoiset portaat jouduttiin purkamaan viime kesänä Kilpisjärvellä. Uusien portaiden rakentamisen hankinta on parhaillaan käynnissä, ja uusien portaiden on määrä olla käytössä kesällä 2019. Saanan reitistöille tehdään vuos...
Napapiirin retkeilyalueella juhlitaan koko perheen kesäpäivää ja kesällä myös kunnostetaan rakenteit... Napapiirin retkeilyalueen mittavat kunnostustyöt Rovaniemellä mahdollistavat helpomman pääsyn kauniiseen jokivarsiluontoon. Kunnostuksenkin aikana retkeilyalueelle pääsee. Reittikunnostusten lisäksi alueella on uusittu luonto-opasteita ja tulossa on ...
Suomen vanhimmasta kansallispuistosta pidetään huolta myös talkoovoimin Pidä Lappi Siistinä ry järjestää kesän ensimmäisen talkooleirinsä 9.-15.6.2013 Pyhätunturilla yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Talkooleirillä parisenkymmentä vapaaehtoista siistivät, huoltavat ja kunnostavat Pyhä-Luoston kansallispuiston alueit...
Pyhä-Luoston kansallispuistossa rakastutaan kesäyöhön ja -päiväänkin 17.6. Pohjoisen kesää ja luontoa juhlistetaan Pyhä-Luoston kansallispuistossa Luonnon päivänä 17.6. Nuoret saavat kalastaa ilmaiseksi, on opastettuja retkiä, musiikkia, luonnon hyvinvointituotteita, metsäjoogaa ja yhteisiä nuotiohetkiä. Luonnon päivään yhd...
Lonely Planet: Saarijärven huussi on yksi maailman hienoimmista vessoista Lonely Planet –kustantamo on julkaissut opaskirjan, jossa esitellään 100 maailman hienoimmassa maisemassa olevaa vessaa. Saarijärven autiotuvan ulkohuussi Käsivarren erämaa-alueella on yksi niistä. Enontekiöläinen huussi on saanut maailmanlaaj...
Hyvä kasvu kansallispuistojen suosiossa ja tuotetuissa euroissa Kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat kahdeksan prosenttia vuoden aikana. Kävijät myös jättivät edellisvuotta enemmän rahaa lähiseudulle: euroja saatiin 5,5 % vuotta 2012 enemmän, ja henkilötyövuosien määrä kasvoi 5 %. Hyvällä suunnittelulla void...
Pyöräilystä entistä parempi matkailuvaltti Tunturi-Lappiin – Pallas-Yllästunturin kansallispui... Pallas-Yllästunturin kansallispuiston uusittu reitistösuunnitelma parantaa huomattavasti pyöräilymahdollisuuksia puistossa. Pyöräily on nyt sallittua kaikilla maastoon merkityillä virallisilla kesäreiteillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suunn...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika