Ulkoilma 9.9.2013

Metsähallitus, Lapin ELY-keskus, Inarin kunta ja Suomen Latu parantavat Inarin ja Sodankylän kuntien rajalla sijaitsevan Kiilopään lähireitistön palveluja kaksivuotisessa hankkeessa. Työllä halutaan kohentaa etenkin matkailualueen lumettoman ajan vetovoimaisuutta. Hankkeen yhteiskustannukset ovat 360 000 euroa. Hanke on osa laajempaa Metsähallituksen ja kuntien yhteistä ohjelmaa Saariselän–Kiilopään alueen reitistön parantamiseksi.

Yhteishankkeessa kunnostetaan kovalla käytöllä oleva ja pahasti kulunut Kiilopää–Luulampi–Rumakuru-retkeilyreitti. Reitti kestävöidään murskaamalla pintakivet koneellisesti. Lisäksi peruskorjataan alueen päivätupia sekä Luulammen palvelutupa. Palvelutuvan peruskorjaus mahdollistaa sen toiminnan ympärivuotisesti. Kiilopään lähimaastoon rakennetaan myös helppokulkuinen luontopolku.

Tavoitteena on houkutella alueelle lisää matkailijoita ja retkeilijöitä ja sitä kautta lisätä aluetalouteen jääviä matkailutuloja. Myös palvelurakenteiden käyttöastetta nostetaan ja  kesäretkeilyn mahdollisuuksia tehdään monipuolisemmiksi. Käytön keskittämisellä reiteille suojellaan niiden ulkopuolella olevaa luontoa.

Hankkeen toteuttamisesta vastaa Metsähallituksen Lapin luontopalvelut. Toimenpiteiden suunnittelu tehdään yhteistyössä Suomen Ladun ja Inarin kunnan kanssa. Työt on aloitettu Kiilopää–Luulampi-reitin kestävöinnillä, ja syksyllä aloitetaan myös Luulammen palvelutuvan peruskorjaus.

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt hankkeelle työllisyysperusteista investointiavustusta.

UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Metsähallitus / Kuva: Mika Mannonen

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika