Ulkoilma 25.6.2015

Virpi Mäkisen herkät maalaukset luovat kesäöiden tunnelmaa Seitsemisen luontokeskuksen vaihtuvan näyttelyn tilaan 1.7.-16.8.2015.

Seitsemisen luontokeskuksessa pääsee satumaiseen kesäyön tunnelmaan Virpi Mäkisen taidenäyttelyssä. Kesäyö –näyttelyn hieman abstraktien maalausten aiheina ovat tunnelmaa tihkuvat maisemat hämärän rajamailla sekä kesäöiden hiljaiset kulkijat, keijut ja peikot.

Mäkinen kertoo maalausten syntyneen kesäöiden lumosta, ”Siitä tunnelmasta, kun ei ole kiire mihinkään, kun on aikaa kuunnella luontoa ja ihmistä siinä vierellä. Kun puhutaan hiljaa ja ihmetellen.

Mäkinen on suurperheen äiti, jonka rakas harrastus, maalaus, on kasvanut luontevasti työksi kotiäitiyden rinnalle. Työt ovat akryylisekatekniikkatöitä ja maalattu palettiveitsillä, sormilla ja pensseleillä. Osasta Mäkisen teoksista on painettu kortteja ja hän myös tekee tilaustöitä koteihin.

Maalaan enimmäkseen tilaustauluja, jotka on tehty kodin asukkaille tärkeistä aiheista ja heidän kotiinsa sopivilla väreillä.”

Näyttelyyn voi tutustua Seitsemisen luontokeskuksen aukioloaikoina klo 10-17. Näyttelyyn tutustuminen on maksutonta.

Lisää taiteilijasta www.keltainenkeinutuoli.blogspot.fi

Lähde: Metsähallitus

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Seitseminen ja Seurasaari – kaksi luontoa Kuikan huuto, karhun jäljet, rinkkaretkeilijät. Kesyt oravat, merituuli, turistit. Seitsemisen kansallispuisto Pirkanmaalla ja Seurasaaren kansanpuisto Helsingissä ovat kaksi hyvin erilaista luontokohdetta 250 kilometrin päässä toisistaan. Luontokuva...
Remontoitu Seitsemisen Luontokeskus avautuu 21.2.2015 Seitsemisen luontokeskus avaa ovensa remonttitauon jälkeen lauantaina 21.2.2015. Luontokeskukselta voi vuokrata lumikenkiä ja myös latuverkostolle pääsee hiihtämään. Ulkoilun jälkeen voi lämmitellä eväitä luontokeskuksen tulentekopaikalla ja avajaisp...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika