Ulkoilma 5.12.2013

Suomen Ladun paikallisyhdistykset järjestivät vapaaehtoisvoimin yhteensä 75 retkeä kansallispuistoihin vuonna 2013. Retkillä juhlittiin 75-vuotiasta Suomen Latua sekä Suomen ensimmäisten kansallispuistojen perustamista vuonna 1938.

Vuonna 1938 perustettiin ulkoilun keskusjärjestö Suomen Latu. Juhlavuoden kunniaksi Suomen Latu ja sen jäsenyhdistykset järjestivät 75 ohjattua retkeä kansallispuistoihin. Retket suuntautuivat eri puolille Suomea ja matkaa taitettiin niin vaeltaen kuin lumikenkäillenkin. Viimeinen patikkaretki suunniteltiin itsenäisyyspäivän kunniaksi 6.12.2013 Repoveden kansallispuistoon.

Retkiä järjestettiin yhteensä 28 eri kansallispuistoon, eniten Nuuksion ja Repoveden kansallispuistoihin.

Kokonaisuudessaan kansallispuistoretket olivat menestys. Luontoliikunnalle on Suomessa kysyntää ja kansallispuistot tarjoavat mainion ympäristön retkeilyyn ja luontomatkailuun. Samalla retkeilijä saa myös luonnosta päivän hyvinvointiannoksen”, Suomen Ladun viestintäpäällikkö Panu Könönen kertoo.

Suomen vanhimmat kansallispuistot löytyvät Pallas–Yllästunturilta ja Pyhä–Luostolta. Ne kuuluvat edelleen Suomen suosituimpien puistojen joukkoon.

Vapaaehtoistoiminnan päivää vietettiin 4.12.

Myös kansallispuistojen hyväksi tehdään paljon vapaaehtoistoimintaa, josta Suomen Ladun 75 retkeä eri kansallispuistoihin ovat upea esimerkki. Retkien kautta monet ovat löytäneet uuden retkikohteen”, sanoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Eveliina Nygren Metsähallituksen luontopalveluista.

UlkoilunMaailma.fi / Lähde: Suomen Latu ry / Metsähallitus

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pidä Lappi Siistinä ry hakee talkoolaisia kesän leireille Pomokairaan ja Urho Kekkosen kansallispuis... Pidä Lappi Siistinä ry järjestää kesällä kaksi talkooleiriä yhdessä Metsähallituksen kanssa. Kesäkuussa leireillään Pomokairassa Kittilän ja Sodankylän tienoilla ja heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Leireille haetaan nyt talkoolaisia. Suo...
Dippaa ja ui koko kesä – Suomen Latu haastaa uimaan ulkona Kesäuintihaasteen tavoitteena on saada mahdollisimman monet pulahtamaan ja uimaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman monessa paikassa. Kesäuintihaasteella Suomen Latu innostaa ihmisiä nauttimaan Suomen kauniista vesistöistä. Pulahdus avove...
Perämeren saaristopäivillä veneetön maakrapu pääsee meritunnelmaan Ensimmäistä kertaa järjestettävät Perämeren saaristopäivät kutsuvat ihmiset kesäkuun viimeisellä viikolla nauttimaan merellisestä tunnelmasta, pop up -ravintoloiden tarjonnasta sekä opastetuista retkistä Perämeren kansallispuistoon. Perämeren ...
Suomen Ladun haaste sai melkein 100 000 nukkumaan yönsä ulkona Suomen Latu haastoi lauantaina 31.8. neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona. Ja Suomi totisesti vastasi haasteeseen.  Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän kyselytutkimuksen mukaan noin 86 200 suomalaista otti osaa lauantaina Nuk...
Sydänviikko 2014: Metsähallitukselle sydänterveyden edistäjän valtakunnallinen tunnustuspalkinto... Sydänliitto on päättänyt antaa Metsähallitukselle sydänterveyden edistäjän valtakunnallisen tunnustuspalkinnon tänä vuonna. Palkinnon perusteluna on Metsähallituksen monipuolinen toiminta luonnossa liikkumisen kannustajana kansallispuistojen retkeily...
Vallisaaren kesä on toimintaa täynnä Vallisaareen on tulossa toimelias kesä ja saari palveluineen toivottaa matkailijat jälleen tervetulleeksi. Vallisaaressa katsotaan samalla kohti tulevaa: Vallisaaren kehittäminen pyörähtää näkyvästi käyntiin elokuussa alkavalla vesihuoltoverkoston ra...
Kansallispuistojen suosio on kasvanut koko 2000-luvun Suomen 40. kansallispuisto Hossa avataan lauantaina. Uudelle kansallispuistolle on tilausta, sillä kansallispuistojen käyntimäärät ovat olleet vahvassa kasvussa koko 2000-luvun. Vuonna 2016 puistoihin tehtiin jo yhteensä 2,8 miljoonaa käyntiä. Kasvav...
Suomen Latu: Metsähallituksen tulee pysyä yhtenäisenä Suomen Latu pitää tärkeänä, että Metsähallitus pysyy organisaatiomuutoksessa yhtenäisenä. Suomen Ladun kannanotossa korostetaan, että viranomaistehtävien ja metsätalouden tulee pysyä jatkossakin samassa organisaatiossa. Suomen Latu pitää tärkeänä, e...
Metsähallituksen Lapin luontopalvelut sai Pidä Lappi Siistinä ry:n Kultainen luuta -ympäristötekopal... Pidä Lappi Siistinä ry on lähes vuosittain jakanut Kultainen luuta -ympäristötekopalkinnon huomionosoituksena merkittävästä tai pitkäjänteisestä työstä Lapin ympäristön hyväksi. Tämänvuotisen Kultaisen luudan saa Metsähallituksen Lapin luontopalvelu...
Uudesta mobiilisovelluksesta tietoa ja taitoja talviuintiin Suomen Latu on julkaissut mobiilisovelluksen talviuinnista. Uuden sovelluksen avulla saa tietoa talviuinnin terveyshyödyistä sekä oppii oikean tekniikan talviuintikilpailuja varten. Talviuinti -sovelluksesta löytyy informatiivisia videoita talviuinn...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika