Ulkoilma 4.4.2011

Kalastus kajakilla vaatii ripauksen seikkailumieltä ja ennakkoluulottomuutta. Halun etsiä ja nähdä – löytää ja kokea. Kalastus kajakilla avaa harrastajalle täysin uuden maailman, jossa nautinnollisen kalastuksen lisäksi korostuvat luontoarvot ja läheisyys luontoon.

Kajakin käyttö kalastuksessa luo kieltämättä mielikuvan hyvin rajallisista mahdollisuuksista. Käytäntö on kuitenkin osoittanut asian olevan juuri päinvastoin. Totuus on, että kajakin käyttö antaa enemmän mahdollisuuksia kuin sulkee niitä pois. Kajakilla voi kalastaa merellä, järvellä, pienvesissä ja miedossa virrassa. Kajakilla tavoittaa loistavia kalapaikkoja, joihin ei muuten pääse kalastamaan veneellä tai rannalta. Kajakkikalastajan ulottuvilla on myös valtava määrä pienvesiä, jotka usein ovat vähän kalastettuja, mutta erittäin kalaisia kohteita.

Kajakilla voi kalastaa koko avovesikauden, mikäli kaikki turvallisuustekijät on huomioitu. Tuuliolot asettavat omat rajansa, mutta ainoastaan kalastuspaikan valinnan suhteen. Myös kovalla kelillä löytyy suojaisia alueita, joissa kajakkikalastaja voi viettää täysipainoisen kalastuspäivän. Tässä on myös yksi kajakkikalastuksen monista viehätyksistä. Kajakkikalastajalla on lähes rajaton liikkumisen ja valinnan vapaus. Tilanteen mukaan kajakin voi laskea veteen miltei mistä vaan.

Laskupaikka valitaan mahdollisimman läheltä kalastettavaa aluetta. Samalla huomioidaan päivän aikana tavoitettavan kalastusalueen suuruus. Esimerkiksi hauen pintaviehekalastukseen riittää koko päiväksi runsaan kilometrin pituinen monimuotoinen järvi. Tämä kertoo omalta osaltaan kajakkikalastuksen luonteesta. Vesillä liikutaan rauhassa ja kiire jää kuin huomaamatta rantaan.

Kalastus kajakilla on kokonaisuudessaan tarkempaa kuin kalastus veneellä. Kajakilla tavoittaa suppealta alueelta enemmän ottipaikkoja ja kaloja kuin veneellä, etenkin hauenkalastuksessa. Toisin sanoen kajakilla päästään paikkoihin, jotka veneellä jäisivät kalastamatta. Tällaisia ovat muun muassa laajat ruohikkoalueet ja niiden sisäalueet sekä äärimatalat alueet.

Pitkiä siirtymiä tai suurien selkävesien ylittämistä ei aina kannata tehdä meloen. Joskus on viisaampaa nostaa kajakki auton katolle ja tehdä siirtymä maantietä pitkin. Näin kannattaa toimia etenkin silloin, kun säätila on muuttumassa tai muuttuu äkillisesti. Kajakkikalastajan on siis tarkoin seurattava sääennusteita ja säätilan kehitystä päivän aikana. Tämä opettaa omalta osaltaan tulkitsemaan luontoa ja laittaa kalastajan miettimään kalastuspaikan valintaa uudenlaisessa valossa. Kalastuksesta tulee suunnitellumpaa ja samalla saalis kasvaa kuin itsestään. Oppia kertyy rutkasti kun asioita ja mahdollisia ongelmatilanteita pohditaan ennakkoon.

Kajakilla voi kalastaa monin eri tavoin. Omiaan on heittokalastus eri muodoissa, mutta kajakilla voi myös vetouistella, onkia ja perhokalastaa. Hauenkalastus pintavieheellä on mitä mainioin kajakkikalastuslaji. Hauen heittokalastus perinteisillä vieheillä onnistuu myös mainiosti sekä jerkkikalastus. Tosin jerkin uitto vapa/kelauittotekniikalla on kajakista hankalampaa kuin veneestä, koska vavan liike suuntautuu luonnostaan yläviistoon tai suoraan ylös. Tämän seurauksena viehe ui helposti liian pinnassa toisin kuin alaspäin suuntautuvalla vavan uittoliikkeellä. Matalassa vedessä tästä on tietenkin hyötyä. Syvässä vedessä vieheen oikea uintisyvyys saavutetaan maltillisilla pitkillä pysäytyksillä tai siirtymällä vapa/kelauittotekniikasta kelauittotekniikkaan, jolloin myös tuntuma vieheeseen on parempi.

Kajakista voi kalastaa myös jigillä. Sopiva saaliskohde on kuha ja ahven. Kelauitolla jigaus onnistuu hyvin, mutta siimanluku on ajoittain vaikeaa, koska kajakissa istutaan huomattavasti alempana kuin veneessä. Myös vastaiskun tekeminen on hankalampaa, kun siiman nähdäkseen joutuu ajoittain pitämään vapaa yläviistossa asennossa. Tämä lyhentää vastaiskun pituutta, jota voi kuitenkin tehostaa muutamalla samanaikaisella nopealla kelankammen kierroksella.

Meritaimenen heittokalastus on kajakkikalastajan kuningaslaji. Kajakin käyttö taimenen kalastuksessa on erityisen haasteellista, mutta oikeaan aikaan oikeassa paikassa kalastuspäivästä voi muodostua ikimuistoinen. Kajakilla voidaan kalastaa meritaimenta kauden alussa ja lopussa, jolloin pelipaikat sijaitsevat lähellä mannerta tai ovat kiinni mantereessa.

Optimiolosuhteissa meritaimenen kajakkikalastaja saavuttaa edun vene- tai rantakalastajaan nähden. Kajakilla voi liikkua täysin äänettömästi eikä kalastaja näy kalan ikkunassa samoin kuin korkealla oleva venekalastaja. Tästä on erityisen suurta hyötyä, kun taimenet parveilevat alle metrin syvyisessä vedessä laajalti matalilla rannoilla. Kalat eivät myöskään säiky kajakkia samoin kuin venettä, joten heittopituudet voi pitää kohtuullisina eikä pitkiä heittoja tarvita. Tämän vuoksi myös perhokalastus onnistuu mainiosti kaikkien kalalajien osalta.

Kajakkikalastukseen soveltuu periaatteessa täysin samat kalastusvälineet kuin kalastukseen yleensä. Painoltaan kevyet välineet ovat suositeltavia, jotta heittäminen istuma-asennosta ei kävisi raskaaksi. Pitkien vapojen osalta voi vapojen pituutta hienosäätää ja valita käyttöön yhtä jalkaa lyhyemmät versiot, jolloin heittäminen on hieman kevyempää.

Viehevalikoiman tulee olla tarkoin harkittu ja ”ehkä kokeilen tällä” vieheet jätetään armotta kotiin. Aloitusvieheet varataan yhteen rasiaan, joka pidetään ohjaamon lattialla helposti saatavilla. Muut vieheet säilytetään viehelaukussa kajakin peräkaivossa. Hauenkalastaja tarvitsee Boga-Grip tyyppisen leukapihdin, joka on kajakkikalastuksessa erityisen kätevä ja koukunirrottimen. Muiden lajien kalastaja varustautuu haavilla. Muut kalastustarvikkeet valitaan tarkkaan harkiten ja mukaan varataan ainoastaan välttämätön. Ei ainoatakaan ylimääräistä tarviketta!

Kajakkikalastajan muut varusteet eivät suuremmin eroa muussa kalastuksessa käytettävistä varusteita. Vaatetuksen osalta kylmän veden aikaan pelastautumispuku on pakollinen. Muulloin käytetään kevyttä Coretex asua pois lukien kesälämpimät kelit. Sadeviitta on kesäaikaan kätevä sadevaruste. Paukku- tai melontaliiviä pidetään aina päälle puettuna.

Kajakki varustetaan kalastuksessa tarvittavilla varusteilla. Liikkuvalla ankkurointipisteellä varustettu ankkurointijärjestelmä ja vapatelineet ovat pakollisia. Kajakissa voi olla myös kaikuluotain/GPS -yhdistelmälaite, jota etenkin jigaajat arvostavat. Ohjaamoon varataan roiske- ja sadevettä varten imukykyinen liina, esimerkiksi säämiskä, joka pidetään ohjaamon lattialla vieherasian alle.

UlkoilunMaailma.fi / Teksti: Harri Hotti / Kuvat: Marko Ala-Turkia

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika