Ulkoilma 28.4.2014

Uuden Lapsiperheen retkeilyoppaan pääsisältönä ovat Suomen parhaat päiväretkikohteet. Täysin uudenlaisen kirjan 80 valikoitua reittiä innostavat kaikkia retkeilemään. Jouni Laaksosen kirjoittama opas soveltuu erinomaisesti myös lapsiperheille.

Kartat, kuvat ja tekstit esittelevät reittejä erilaisissa maastoissa kaupunkien lähimetsistä erämaihin. Kohteista ei tarvitse hankkia lisäkarttoja, sillä kirjan tie- ja maastokartat riittävät perille pääsemiseen ja maastossa liikkumiseen. Kierresidotusta kirjasta on helppo kääntää haluttu sivu esiin vaikka karttalaukkuun.

Kirja on tehty aikuisten luettavaksi, mutta sivuilla seikkaileva kettu ilahduttaa myös lapsilukijaa. Aikaisemmin julkaistut lasten retkeilyoppaat ovat painottuneet retkeilytaitoihin, retkelle varustautumiseen tai vaikkapa eri lajien tuntemukseen. Nyt ilmestynyt kirja on nimenomaan kohdeopas karttoineen.

Kirjan alussa annetaan kuitenkin vinkkejä siitä, mitä lasten kanssa liikkuvan kannattaa ottaa huomioon ennen retkeä.

Kohteet ovat pääasiassa alle viiden kilometrin mittaisia merkittyjä reittejä, joilla ei tarvita erityisiä suunnistustaitoja. Pääosa reiteistä sopii kesäiseen, keväiseen tai syksyiseen päiväpatikointiin. Tarjolla on harjupolkuja, pitkospuita, hiekkarantakohteita, hiidenkirnuja ja vesiputouksia.

LapsiperheenRetkeilyopas2014_bKirjassa annetaan esimerkkejä myös muista retkeilyn muodoista, kuten hiihtoretkestä tunturin tyvellä, leppoisasta pyöräretkestä Ahvenanmaalla, melontaretkestä saimaannorpan kotivesillä, laivaretkestä järvi- ja merikansallispuistoissa sekä parista erilaisesta telttaretkestä.

Jouni Laaksonen on retkeilyyn erikoistunut tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on kirjoittanut kymmenen kiitettyä retkeilyn opaskirjaa ja avustaa säännöllisesti Erä-lehteä ja Latu & Polku -lehteä. Hän on myös paljon retkeilevän ekaluokkalaisen isä.

Kirjasta julkaistaan arvostelu myöhemmin.

Lapsiperheen retkeilyopas
Jouni Laaksonen
17 × 17 cm, kovakantinen, wire-sidottu, 208 sivua
ISBN 978-952-266-195-1
Kirjastoluokka 79.4
Suositushinta 27,90 €

Karttakeskus

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika