Ulkoilma 13.1.2016

Suomalaisen iskelmätaivaan tähdet laulavat ja laskettelevat Rukalla 6.-10. huhtikuuta 2016. Yhteistyössä Radio Iskelmän kanssa järjestettävässä kevättapahtumassa Rukalla esiintyvät ja viihdyttävät kiinnostavimmat artistimme Jari Sillanpään ja Juha Tapion johdolla.

Rukan keväthankien uutuustapahtuma on toisenlainen iskelmämusiikin ystävien kohtaamispaikka. Laskettelun ja muun ohjelman lisäksi pitkä viikonvaihde tarjoaa erinomaista viihdettä iskelmämusiikin ystäville, kun Rukan ravintoloissa esiintyvät muiden muassa Jari Sillanpää, Juha Tapio, Tuure Kilpeläinen, Jorma Kääriäinen, Eini, Egotrippi ja Krista Siegfrieds parhaiden hittiensä kanssa.

Elävä iskelmämusiikki soi tunturissa jo keskiviikosta lähtien ja tahdit tiivistyvät kohti viikonloppua. Lauantaina 9. huhtikuuta vietetään kevään komeimpia terassiaftereita Bistron aurinkoisella terassilla. Kotimaisen musiikin säveliin on hyvä päättää hieno hiihtopäivä.

Rukan koko hiihtokausi on täynnä tapahtumia ja erityisesti huhtikuu aurinkoisine keleineen tarjoaa mainion ajankohdan viettää Iskelmää Rinteessä. Rukan tavoin myös Iskelmä-radio tuo aurinkoa suomalaisen arkeen. Parhaita kotimaisia soittavan suosikkikanavan rento henki, hauskat juontajat ja lukuisat tapahtumat ovat maankuuluja ja nyt myös Rukan keväthangilla.

Iskelmää kuunnellaan viihteen, ajankohtaisuuden ja ennen kaikkea parhaiden kotimaisten hittien takia. Tapahtumat, kilpailut ja konsertit ovat tärkeitä ja suosittuja paikkoja Iskelmäheimolaisille. On hienoa tulla Rukalle tällaisen paketin kanssa”, sanovat Iskelmä-radion tekijät.

Viikonlopun musiikkitarjonta on nautittavissa yhdellä Iskelmärannekkeella, keskiviikon ja torstaina keikat erillisillä lipuilla. Tarjolla on myös edullisia majoitus- ja laskettelupaketteja.

Lisätietoa tapahtumasta www.ruka.fi/iskelmarinteessa

Lähde: Rukakeskus

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika