Eerikki Rundgren 10.2.2016

Pehmeä pakkaslumi ja tämän päälle satava märkä räntä tarttuvat suksiin valtaviksi useita kiloja painaviksi paakuiksi. Yleensä tällaiset ”takkalakelit” aiheuttavat harmia vasta kevättalvella eivätkä vielä näin helmikuussa.

Kaikkeen on yleensä hyvä syy. Kuten siihen, miksi Kivipään autiotuvalla käy harvakseltaan retkeilijöitä tammi-helmikuussa. Toistamiseen tuli todettua, että tuvalle päästääkseen joutuu hiihtämään umpista hankalassa maastossa. Pimeälle meni jälleen tulomme Kivipäälle kuten edellisellä kerralla tammikuun alussa.


Mainos


Viimeinen kilometri nousuvoittoisessa maastossa vei loputkin mehut valmiiksi väsyneistä hiihtäjistä. Ahkioiden vetämisen käytyä lähes ylivoimaiseksi täytyi meidän jättää ne aina välillä taaksemme ja hiihtää edelle latupohjaa. Tämä lisäsi matkaa ja vei aikaa mutta takasi pääsymme perille edes jonkinlaisissa ruumiin- ja sielunvoimissa.

Se on huomenna taukopäivä.” totesimme yksissä tuumin.

Ja mikäpä sitä pidellessä tauko- ja lepopäivää UKK-puiston syrjäkolkassa Kivipään hienolla autiotuvalla. Paikatkin olivat miltei samassa kunnossa mihin olimme ne tammikuun alkupäivinä jättäneet. Vieraskirjan mukaan yksi ainoa hiihtäjä oli käynyt tuvalla tässä välissä ja tämäkin miltei heti jälkeemme.

Taukopäivä_3

Lunta sen sijaan Kivipäälle oli tullut sitäkin enemmän. Tuvan edustaa pidemmälle ei ollut enää mitään asiaa ilman suksia. Niin talousveden purosta kuin klapit halkoliiteristäkin sai sisälle ainoastaan hiihtämällä. Jopa muutaman kymmenen metri matka ulkohuussiin oli mahdollista tehdä vain suksien kanssa.

Kaikesta pienestä puuhailusta huolimatta – tai kenties juuri sen ansiosta – mieliala kohosi jälleen taivaisiin ja voimatkin palautuivat. Leppoisasti sujuneen taukopäivän alkaessa kallistua iltaan suunnittelimme jälleen miten jatkaa reissua.

Seuraavana aamuna maailma ei ollut kuitenkaan enää entisensä. Lähes koko maata piinannut lauha sää oli yltänyt Inarin Lappiin saakka. Lämpötila nollan tuntumassa ja harmaalta taivaalta vaakatasossa märkää räntää. Lyhyt hiihtolenkki tuvan lähimaastossa oli lähinnä tragikoomista.

Taukopäivä_1

Pehmeä pakkaslumi ja tämän päälle satava märkä räntä tarttuivat suksiin kuin liimattuna. Kannoimme suksiemme ohella ahkiotkin tupaan lämpiämään. Kulkupelit kuivattuamme hankasimme kynttilää niin suksiin kuin ahkioihinkin estääksemme niitä jäätymästä ja keräämästä lunta.

Lähtöä päätimme siirtää vielä yhdellä päivällä eteenpäin.

Ennen pimeän tuloa kävimme vielä hiihtämässä kolmoisladun tuvalta Kulasjoen poroaidalle, mistä tiesimme löytävämme jonkinlaisen moottorikelkkauran Taajoslaavulle ja edelleen Luulammelle. Jos ei ollut helppo tulomme Kivipään tuvalle niin vähintään yhtä haastavaksi näytti muodostuvan sieltä pois pääsykin.

Teksti ja kuvat: Eerikki Rundgren


Mainos
x



Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika