Ulkoilma 30.8.2013

Tutustuin uuteen Huippu – The Finnish Freeride Magazinen ensimmäiseen numeroon 1/2013. Huippu on uusi monimediallinen vapaalaskun, freestylen ja outdoor-elämän julkaisu.

Lehden ensivaikutelma on laadukas ja kansainvälinen. Lehden taittoon on kiinnitetty erityistä huomiota, eikä muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta taitossa ongelmia huomaakaan. Pakko kuitenkin todeta, ettei taitto täysin omaa silmää miellytä. Tekstin ja kuvien tasapaino hakee ajoittain, joten teksti tuntuu raskaalta.

Artikkelit vievät lukijan mukavasti vapaalaskun maailmaan. Lajiin tutustuvien lukijoiden harmiksi lehden sivuilla ei anneta vinkkejä uuden lajin löytämiseksi. Toivoisin siis itse juttusarjaa, jolla houkuteltaisiin vapaalaskun pariin.

Lehdestä löytyy kyllä paljon monipuolisia artikkeleita ja lukemista riittää. Kuvat ovat kauniita ja mukaansa tempaavia.

Sivujen käydessä vähiin alan jo odottaa seuraavaa lokakuussa ilmestyvää numeroa. Pienet infolaatikot pitkin lehteä ovat antaneet mukavasti vihiä tulevasta.

Kaikenkaikkiaan lehti vaikuttaa hyvälle ja toivotulle. Mainoksia ei lehden sivuilla paljoakaan näy, joten toivotaan mainostajien löytävän lehden sivuille. Levikistä en tiedä mutta mainostuloilla uskoisin olevan iso merkitys tämän alan harrastelehdessä.

Lehden tekijäryhmään kuuluvat mm. päätoimittaja Ulriika Niemelä, kuvatoimittaja Mikko Lampinen, vakituinen erityisavustaja Arto Majava, taitto Martti Jokela ja AD Sami Koskela. Sisältöön näppeineen ovat vaikuttaneet myös mm. Ode Siivonen, Petri Kovalainen, Skipe Oivo ja Antte Lauhamaa.

Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Irtonumeron hinta 9,50 euroa ja kestotilaus 4 numeroa 38 euroa. Lisätietoa lehdestä löytyy www.huippufreeride.fi.

Teksti ja kuva: Mika Mannonen

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika