Ulkoilma 11.3.2018

Metsähallituksen Luontopalvelut on aloittanut Hossan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman tekemisen. Suunnitelmalla muurataan edelleen puiston kivijalkaa. Asiasta kiinnostuneet kutsutaan ensimmäiseen keskustelutilaisuuteen.


Mainos


Moni asia on muuttunut Hossassa, ei vähiten alueen nimeäminen kansallispuistoksi. Nyt on hyvä aika päivittää alueen hoito- ja käyttösuunnitelma tämän päivän odotuksia ja kasvaneita käyntimääriä vastaavaksi”, toteaa puistonjohtaja Sari Alatossava.

Hoito- ja käyttösuunnitelman (hks) pohjana ovat Hossan kansallispuiston perustamislaki ja luonnonsuojelulaki. Suunnitelmalla ohjataan kansallispuiston kehittämistä ja sovitetaan yhteen alueen käyttömuotoja luonnonsuojelu huomioiden. Hossan keskeisimpiä käyttömuotoja ovat mm. matkailu- ja virkistyskäyttö, kalastus ja metsästys.

Suunnitelma laaditaan seuraaville noin 15 vuodelle. Kansallispuistolle laaditaan myös järjestyssääntö, jonka sisältämät määräykset ja rajoitukset koskevat kaikkia alueen käyttäjiä.

Hks laaditaan yhteistyössä eri tahoja, kuten viranomaisia, sidosryhmiä, paikallisia asukkaita, yrittäjiä ja muita asiasta kiinnostuneita osallistamalla”, kertoo hks-työryhmää vetävä projektipäällikkö Anu Hjelt.

Ensimmäinen kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään Hossan luontokeskuksessa 12.4.2018 klo 17 alkaen.

Toivotamme kaikki Hossan tulevaisuudesta ja kehittämisestä kiinnostuneet tervetulleiksi keskustelemaan!

Kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat vahvistaa Ympäristöministeriö. Hossan suunnitelma on tarkoitus saada vahvistettavaksi kevään 2019 kuluessa.

Hossan retkeilyrakenteita kohennetaan edelleen

Hossan alueen kehittämistyö jatkuu monella rintamalla. Suomussalmen kunnassa on tekeillä Hossan matkailualueen kaavauudistus. Metsähallitus jatkaa kansallispuiston ja sen lähialueiden retkeilyrakenteiden kohentamista. Samalla pyritään myös takaamaan luontoarvojen säilyminen uusien aktiviteettien ja kasvaneiden kävijämäärien alla.

Tulevan kahden vuoden aikana Metsähallituksen Luontopalvelut kestävöi retkeilyreittejä muun muassa Julma-Ölkyn ja Värikallion alueella ja retkeilijöiden käyttöön rakennetaan uusia käymälöitä. Hossan kansallispuiston asemaa esteettömän retkeilyn edelläkävijänä vahvistetaan edelleen rakentamalla esteettömiä melontalaitureita vesiretkeilijöiden tarpeisiin. Myös läheisellä Itärajan retkeilyreitillä Martinselkossa uusitaan pitkoksia.

Maastotöiden materiaalihankinnat ja työntekijöiden rekrytoinnit ovat jo käynnistyneet ja varsinaiset työt käynnistyvät maaliskuun aikana.

Metsähallitus
 Tuuli Turunen / Metsähallitus


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Tulevan Hossan kansallispuiston yksi suurimmista vetonauloista on nyt paremmin saavutettavissa Tulevan Hossan kansallispuiston selkoset sulkevat sisäänsä yhden Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Kivikautisten kalliomaalausten edustalle Somerjärveen on nyt asennettu uusi katselulava. Myös Julma Ölkyn kanjonijärveen suunnitellaan luontomatkailua...
Vuori-Kalajan kotalaavun ja luontopolun avajaiset 15.6. – Rakennustyöt jatkuvat Etelä-Konneveden kan... Vuori-Kalajan kotalaavun ja luontopolun avajaisia vietetään 15.6. Kalajan luontopolku on 4,6 kilometrin mittainen tasoltaan vaativa reitti, joka vie huikeisiin maisemiin Kalajanvuoren laelle. Vuori-Kalajan kotalaavun ja nuotiopaikan rakenteet ovat jo...
Koiravieraat tervetulleita kansallispuistoon – kytkettyinä Metsähallituksen luontopalvelut muistuttaa koirien omistajia hihnan käytöstä kansallispuistossa retkeiltäessä. Yhä useampi koiran omistaja ottaa lemmikkinsä mukaan lomamatkalle ja kansallispuistoissa vierailee kesäsesongin aikana paljon koiria. Mets...
Matkailunäkökulma huomioitava Rautalammin-Konneveden kansallispuistohankkeessa Pohjois-Savon ELY-keskus on antanut ympäristöministeriölle lausunnon hallituksen esityksestä laiksi Etelä-Konneveden kansallispuistosta. ELY-keskus pitää edelleen tärkeänä kansallispuiston perustamista Etelä-Konneveden alueelle, koska hankkeelle on s...
Uutta tutkimustietoa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston linnuista ja reiteistä Suomen vilkkaimmassa kansallispuistossa Pallas-Yllästunturissa on tutkittu retkeilyn vaikutuksia linnustoon ja polkujen kulumiseen. Nykyiset retkeilijämäärät eivät vaikuta merkittävästi kansallispuiston puiston linnustoon kokonaisuutena. Poluista alt...
Viisi upeaa luontokohdetta Suomessa Miltä kuulostaisi lipua kanootilla pitkin peilikirkasta kanjonijärveä, vaeltaa yöttömässä yössä läpi tuntureiden ja kurujen taikka astua laaksoon täynnä hehkuvina kukkivia alppiruusuja? Lento- ja hotellihaku Momondo.fi listasi Suomen viisi valloittav...
Uudet kansallispuistot Etelä-Konnevedelle ja Salon Teijoon Ympäristöministeriössä käynnistetään lainsäädäntötyö Etelä-Konneveden ja Salon Teijon kansallispuistojen perustamiseksi kuluvan hallituskauden aikana. Hallituksessa on linjattu, että esitykset uusiksi kansallispuistoiksi viedään eduskunnan käsiteltäv...
Kylmä kesä sopii erinomaisesti retkeilyyn Lomat ovat pian ohi ja moni on odottanut säiden lämpenemistä. Kesällähän pitää olla hellettä! Vai pitääkö? Viileä sää on erinomainen ilma retkeillä ja tutustua vaikkapa kansallispuistoihin. Hellettä on moni jo ehtinyt toivoa. Metsähallituksen erikoi...
Uusia retkeilyrakenteita rakennettu ja vanhoja kunnostettu Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Kesällä ja syksyllä on urakoitu Pallas-Yllästunturin kansallispuiston retkeilypalvelujen parissa.Monta isoa urakkaa on saatu valmiiksi. On tupien kunnostusta, reittimerkintää, uusia kotia ja kymmeniä latusiltoja. Yksi merkittävimmistä töistä o...
Oulanka 60 vuotta – Katso juhlavuoden tapahtumat! Oulangan kansallispuisto on erittäin merkittävä ja suosittu käyntikohde: viime vuonna puistossa oli yli 200 000 vierailijaa! Oulangan alue tunnettiin jo 1800-luvun loppupuolella vaikuttavista maisemistaan, kuohuvista koskistaan sekä erikoisista kasve...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika