Ulkoilma 12.2.2015

Hiihtolomakausi alkaa melko leudossa säässä. Ajokeli on perjantaina hyvä, lauantaina maan keskivaiheilla sataa lunta. Ensi viikoksi Suomeen virtaa lauhaa ilmaa.

Perjantaina sää on enimmäkseen sateeton ja maan pohjoisosassa myös monin paikoin selkeä. Lämpötila on maan lounaisosassa vähän nollan yläpuolella. Maan itä- ja pohjoisosassa pakkasta on perjantaina 2…10 astetta, Pohjois-Lapissa paikoin enemmänkin.

Lauantaina lunta sataa monin paikoin maan keskivaiheilla aina Oulun korkeudelle saakka. Maan eteläosassa sataa lunta tai räntää vain paikoin ja Lapissa on edelleen laajoilla alueilla selkeää. Lauantaina lämpötila on maan eteläosassa vähän nollan yläpuolella, mutta Lapissa pakkasta on 10…20 astetta.

Ensi viikoksi lauhaa ja tuulista säätä

Sunnuntaina maahamme muodostuu vahva korkeapaine ja lähes koko maassa on aurinkoista. Pakkasta on sunnuntaina etelän parista asteesta Lapin noin 15 asteeseen.

Ensi viikon puolella korkeapaine väistyy kaakkoon ja Suomeen virtaa lännestä ajoittain hyvinkin lauhaa ilmaa, jolloin lämpötila kohoaa etelässä useita asteita nollan yläpuolelle. Ajoittain tulee lumisateita, maan etelä- ja keskiosassa myös räntä- tai vesisateita. Samalla sää on tuulista. Lumipeitteen ei odoteta ensi viikolla kasvavan, mutta lunta riittää länsi- ja etelärannikkoa lukuun ottamatta hiihtämiseenkin.

Myös ensi viikon jälkeen näyttää olevan tiedossa melko lauhaa säätä.

Tarkista ajantasainen liikennesää, jalankulkusää ja muut varoitukset www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Paikkakuntakohtaiset säätiedot kotimaassa ja ulkomailla www.ilmatieteenlaitos.fi/paikallissaa
Hiihtolomakauden säätilastot www.ilmatieteenlaitos.fi/talvilomaviikot

hiihtosaaLataa voiteluvinkit Hiihtosää -mobiilipalvelusta

Hiihtosää mobiilisovellus on ladattavissa Androidille ja iPhonelle. Sovelluksesta löytyy hiihtosää, voiteluvinkit ja videot. Palvelun takana on Start-voiteet. www.hiihtosaa.fi.

Lähteet: Ilmatieteen laitos / Startex Oy

Luitko jo nämä?

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika