Ulkoilma 15.12.2014

Halti Oy:n Keski-Euroopan jakelu vahvistuu. Yhtiö on solminut viiden vuoden yhteistyön Oberalp-ryhmän kanssa koskien maahantuontia Itävallassa ja Italiassa. Tarkoitus on laajentaa yhteistyö myöhemmin myös muutamaan muuhun maahan Euroopassa.

Oberalp on merkittävä toimija Euroopan urheiluvaate-liiketoiminnassa. Sillä on omassa portfoliossaan tuotemerkit SALEWA, DYNAFIT, Pomoca ja Wild Country. Haltin ohella yhtiö tekee maahantuontia muun muassa Speedo– ja Fischer-brändeillä. Oberalpin pääkonttori sijaitsee Bolzanossa Pohjois-Italiassa.

Halti hakee uutta alkua ja kasvua keskeisiltä Euroopan urheiluasustemarkkinoilta. Tässä tavoitteessa Oberalp-yhteistyö on merkittävä strateginen askel. Oberalp on, kuten me, vahva bränditalo ja sen asema keskeisillä markkinoilla on vahva. Aiemmin aloitetun Italia-yhteistyön lisäksi nyt myös Haltin isoin vientimaa, Itävalta, on osa kokonaisuutta. Seuraavassa vaiheessa tulevaisuudessa haemme yhteistä kasvua muistakin valikoiduista Euroopan maista. Syntynyt sopimus tuo vakautta ja uskottavuutta Haltille kasvavana tuotemerkkinä kilpailuilla urheiluvaatemarkkinoilla. Myös RaiSki-tuotemerkki kuuluu sopimuksen piiriin.”, kertoo Haltin toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuori.

Halti-brändi tuo Oberalpin maahantuontiportfolioon Skandinaavista osaamista, korkeaa teknistä vaatelaatua ja erittäin mielenkiintoisen tarinan, jolle löytyy varmasti kysyntää ja kuluttajia kehittyvillä Keski-Euroopan markkinoilla. Odotan yhteistyöltä paljon ja tiedän, että löydämme molempia tahoja merkittävästi vahvistavan win-win –tilanteen. Lähdemme siitä, että yhteistyö laajenee tulevina vuosina uusille markkina-alueille.”, kertoo puolestaan Oberalpin toimitusjohtaja Massimo Baratto.

Lähde ja kuva: Halti

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Halti tuo myymälän Stockmannille Halti Oy vahvistaa tuotteidensa saatavuutta aloittamalla tuotteidensa myynnin Stockmannilla. Stockmannin Helsingin tavaratalon 6. kerrokseen avataan yli 300 neliömetrin shop-in-shop myymälä marraskuussa 2015. "Haltin muutoskehitys jatkuu ja yhtenä o...
Saanan portaat puretaan mahdollisimman pian Kilpisjärven Saana-tunturille johtavat huonokuntoiset portaat puretaan. Uusien portaiden rakentamiseen etsitään rahoitusratkaisua. Saanan luoteisrinteen huonokuntoiset portaat joudutaan turvallisuussyistä purkamaan. Purku-urakka aloitetaan mah...
Uusi retkeilyreittiopas Lyngenfjordin seudulle Lyngenfjord sijaitsee Jäämeren rannalla n. 50km päässä Kilpisjärveltä. Seutu on tuttu varsinkin monelle Kilpisjärven kävijälle. Lyngenfjordin seudun uuden retkeilyreittioppaan avulla on helppo löytää alueen retkeilymahdollisuuksien helmet. Oppaasta l...
Halti avasi oman verkkokaupan sekä uuden Outletin Suomalainen ulkoilubrändi Halti on avannut oman verkkokaupan valikoimansa tuotteille. Valikoimasta löytyvät varusteet teltoista vaatteisiin sekä retkeilytarvikkeisiin. Uusi verkkokauppa toimii osoitteessa www.haltistore.fi. Verkkokaupassa käy maksuvä...
Halti antaa nimen Suomen vanhimmalle vaellustapahtumalle Halti on solminut monivuotisen yhteistyön Kainuun Liikunta ry:n kanssa syyskuussa järjestettävästä Halti Outdoor Weekend -tapahtumasta. Kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään Vuokatissa 1–3.9.2017. Kyseessä on Suomen vanhin ja nykyään yksi Suomen moni...
Haltin mallistossa enemmän ekologisia tuotteita kuin koskaan Haltin ja Raiskin uudessa kevätmallistossa on nyt ennätysmäärä Eco-merkittyjä tuotteita. Eco-tuotteet on suunniteltu ja valmistettu niin, että niiden tuotanto kuormittaa mahdollisimman vähän ympäristöä. Kestävän kehityksen Think Ahead -staretegian mu...
Halti-hiilikuituahkio ISPO AWARD -palkinnon voittaja 2016 Halti on vuodesta 1976 alkaen valmistanut innovatiivisia tuotteita, jotta kaikki ihmiset voisivat liikkua luonnossa entistä helpommin ja turvallisemmin. Viimeisten 40 vuoden aikana Halti-tuotteita on käytetty monissa maailman kauneimmissa ja unohtuma...
Fjällräven nousi sadan arvostetuimman brändin joukkoon Suomessa Fjällräven nousi uusimmassa Taloustutkimuksen tekemässä Suomen arvostetuimmat brändit 2014- tutkimuksessa 100 parhaan joukkoon, sijalle 98. Sijoitus parani edellisestä vuodesta 8 pykälää. Tämän vuoden kuluttajatutkimuksessa oli mukana kaiken kaikkiaa...
Kilpisjärvellä valmistauduttu kevättalven luonnossa liikkujiin Kilpisjärvellä kevättalven sesonki on aluillaan, ja keväthangille tulijoihin on valmistauduttu. Metsähallitus on merkinnyt risu-uran Kilpisjärven kylältä Haltin tuvalle. Myös Enontekiön alueen moottorikelkkaurat ovat auki ja vesistöt on merkitty. Kil...
Halti hakee paljon toivottua kasvua Kiinan markkinoilta Halti-tuotemerkin asemaa Kiinassa vahvistetaan. Jakelun ja Halti-tuotemerkin kehittämisestä Kiinan markkinoilla vastaa jatkossa B.C. Sports. B.C. Sports on merkittävä kiinalainen outdoor-kasvuyhtiö, jonka ennestään edustamia tuotemerkkejä ovat Northl...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika