Ulkoilma 13.3.2017

Halti on solminut monivuotisen yhteistyön Kainuun Liikunta ry:n kanssa syyskuussa järjestettävästä Halti Outdoor Weekend -tapahtumasta. Kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään Vuokatissa 1–3.9.2017. Kyseessä on Suomen vanhin ja nykyään yksi Suomen monipuolisimmista outdoor-tapahtumista, joka muodostuu neljästä eri tapahtumaosiosta.


Mainos


Halti on Vuokatti Outdoor Weekendin pääyhteistyökumppani. Tapahtuman markkinointiin panostetaan monikanavaisesti niin Kainuun Liikunnan kuin Haltin toimesta. ”Meidän brändimme missio on inspiroida ihmisiä liikkumaan luonnossa, ja tämä on yksi hieno tapa toteuttaa sitä”, kommentoi toimitusjohtaja Sami Kiiski.

Halti Outdoor Weekend kokoaa yhteen polkujuoksijat, vaeltajat ja pyöräilijät

Vuokatin Vaellus on järjestetty joka syksy jo vuodesta 1945 lähtien kauniissa kansallismaisemassa, josta inspiraatiota ovat vuosien saatossa ammentaneet niin kulttuurimerkkihenkilöt kuin huippu-urheilijat. 12 kilometrin ja 20 kilometrin matkat vaelletaan kaunista Vuokatin UKK-reittiä pitkin, ja lyhyin 5 kilometrin reitti kiertelee helpommassa Vuokatinvaaran alamaastossa.

Vuokatti Trail Challenge on nyt kolmatta kertaa järjestettävä polkujuoksutapahtuma, jonka pisin 100 kilometrin reitti kulkee upeasta Hiidenportin kansallispuistosta Valtimolle ja sieltä UKK-reittiä pitkin Vuokattiin. Myös 42 kilometrin ja 21 kilometrin reitit kulkevat upeissa Kainuun korpimaisemissa, ja reitit päättyvät legendaaristen Vuokatin 13 vaaran ylitykseen. Juoksureitit ovat teknisesti ja fyysisesti haastavia. Vuokatti Trail Challenge on kansainvälisen polkujuoksuliiton, ITRA:n jäsen ja tapahtumasta voi kerätä pisteitä UTMB -tapahtumaan pääsyä varten.

Vuokatin Yövaellus on uusi yön yli kestävä vaellusvaihtoehto niille, jotka haluavat sisällyttää reitilleen myös yöpymisen vaaramaisemissa. Yövaelluksella vaelletaan perinteinen Vuokatin Vaelluksen 20 kilometrin reitti, ja yöpyminen tapahtuu teltoissa upealla paikalla Porttivaaran huipulla.

Vuokatti Fatbike on niin ikään uusi vaellusvaihtoehto maasto- ja fatbike-pyöräilyn ystäville. Sunnuntaina järjestettävä maastopyörävaellus on kiireetön ja teknisesti helpohko, mutta Vuokatin vaaramaisemissa polkuja ja latu-uria pitkin kulkeva vaellusreitti sisältää fyysisesti haastavia nousuja. Tapahtumakeskus on Vuokatin urheilunopisto ja tapahtuman toteutukseen osallistuu noin 100 talkoolaista.

On erinomaisen hienoa saada Halti mukaan tapahtuman pääyhteistyökumppaniksi. Haltin mukaantulo antaa tapahtumakokonaisuudelle tarvittavaa uskottavuutta sekä meille tapahtumajärjestäjänä selkänojan lähteä kehittämään perinteisestä Vuokatin vaellusviikonlopusta aivan uudenlainen outdoor-kokonaisuus”, Kainuun Liikunnan toiminnanjohtaja Teemu Takalo kertoo.

Suomi 100 -yritysyhteistyö

Halti Outdoor Weekend on Haltin Suomi 100 -yhteistyöhanke ja osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Yhteistyöllä haluamme juhlistaa suomalaisuutta ja 40-vuotista tarinaamme. Haluamme jatkaa ihmisten innostamista ulos ja luontoon – myös heidän, jotka eivät sinne syystä tai toisesta itse hakeudu. Satsaamme isosti suomalaisen outdoor-tapahtuman kehittämiseen ja tarjoamme kilpailujen muodossa osallistumisen myös heille, joilla ei siihen muuten on mahdollisuutta”, kertoo toimitusjohtaja Sami Kiiski.

Oikeanlainen ulkoiluasu vie käyttäjänsä lähemmäs luontoa

Haltin aktiiviselle liikkujalle suunnitelluissa kesämalliston tuotteissa yhdistyvät keveys, helppous, käytettävyys ja toiminnallisuus. Värit ja leikkaukset ammentavat inspiraationsa ympäröivästä luonnosta, ja materiaaleissa ja yksityiskohdissa luotetaan alan viimeisimpään teknologiaan.

Multisport-kategoria jatkaa kasvuaan, ja juoksuun sekä pyöräilyyn soveltuvien tuotteiden määrää on mallistossa lisätty entisestään. Halti tarjoaa monipuolisen kotimaisen vaihtoehdon aktiiviliikkujalle, oli kyseessä sitten kuntojuoksija, metsässä liikkuva multisporttaaja tai työmatkapyöräilijä.

Lisätietoa tapahtumasta www.outdoorweekend.fi

Lähde: Halti


Mainos



Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika