Ulkoilma 15.9.2016

Metsähallituksen luontopalvelut haki haamuretkeilijöitä tekemään havaintoja Lapin retkeilyreittien merkintöjen toimivuudesta. Hakemuksia saapui niin paljon, että kaikki innokkaat eivät mahtuneet mukaan. Kiitämme kaikkia haamuksi ilmoittautuneita!


Mainos


Haamuretkeilijähakemuksia saapui Metsähallituksen luontopalveluille huima määrä, saimme niitä yli 450 kappaletta. Suuresta määrästä johtuen pystyimme valitsemaan haamuretkeilijäksi valitettavasti vain osan halukkaista. Kaikkiin valittuihin on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti.

Haamut retkeilevät Lapin retkeilyreiteillä lokakuun loppuun saakka, jonka jälkeen he raportoivat kokemuksistaan. Haamuretkeilijöiden kokemuksia hyödynnetään turvallisten ja asiakaslähtöisten retkeilypalvelujen kehittämisessä.

Nekin, jotka halusivat haamuiksi, mutta eivät päässeet, voivat jättää palautetta retkeilyreittien merkinnöistä Metsähallituksen palautejärjestelmän kautta www.metsa.fi/palaute. Lisäksi voi vastata reittimerkintöjä koskevaan kyselyyn 20.9. saakka osoitteessa http://bit.ly/2aM0XpC

Haamuretkeilyn kehittäminen on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Metsähallituksen luontopalvelut kehittää vapaaehtoistoimintaa ja järjestöyhteistyötä. Retkeilyreittien merkintää katsastavat haamuretkeilijät ovat osa REILA-hanketta. REILAssa vahvistetaan maasto- ja ulkoilureittien luotettavuutta muun muassa suunnittelemalla yhtenäisiä pelastus- ja paikannusmerkintöjä sekä ohjeistamalla turvallisia ja asiakaslähtöisiä maastomerkintöjä.

REILA-hanketta luotsaavat Lapin Pelastuslaitos, Metsähallitus ja Lapin AMK/MTI. REILAssa on mukana 14 Lapin kuntaa: Enontekiö, Inari, Kemi, Kemijärvi, Kittilä, Kolari, Muonio, Pello, Posio, Rovaniemi, Salla, Sodankylä, Tornio ja Ylitornio.

Lähde ja kuva: Metsähallitus


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Vinkkejä virkistyskäyttöön – valtion monikäyttömetsät avoimeen karttapalveluun Valtion metsätalouskäytössä olevia metsiä hoidetaan monikäyttöön perustuen. Nyt monikäyttömetsät on kaikkine tietoineen on julkaistu Retkikartta.fi-palvelussa. Kartta-aineisto palvelee erityisesti luonnossa liikkujia. Palvelua voi käyttää myös mobiil...
Pidä Lappi Siistinä ry hakee talkoolaisia kesän leireille Pomokairaan ja Urho Kekkosen kansallispuis... Pidä Lappi Siistinä ry järjestää kesällä kaksi talkooleiriä yhdessä Metsähallituksen kanssa. Kesäkuussa leireillään Pomokairassa Kittilän ja Sodankylän tienoilla ja heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Leireille haetaan nyt talkoolaisia. Suo...
Metsähallituksen tupavaraukset Eräluvat.fi-verkkokaupasta Metsähallituksen tupia on nyt mahdollista varata Eräluvat.fi-verkkokaupasta. Eräluvat-kaupan tuotevalikoima on laajentunut parillakymmenellä varaus- ja vuokratuvalla. Eräluvat-verkkokaupan tuotevalikoima on laajentunut Metsähallituksen luontop...
Ylä-Lapissa erillinen luonnontuottelupa valtion mailla Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin monikäyttömetsiin myydään nyt luonnontuotelupia. Henkilökohtaisen luvan voi ostaa näppärästi puhelinsoitolla eli mobiililupana. Ylä-Lapissa on muusta Suomesta erillinen luonnontuotelupa. Lupa oikeut...
Nuuksion Haukkalammella voi nyt vuokrata kanootin tai SUP-laudan ja kahvitella Haukkalammen rannalla sijaitseva opas- ja luontotupa on muuttunut Luontomatkailuyritys Natura Vivan pyörittämäksi Haukanpesäksi. Haukanpesässä on kahvila-ja ulkoilmatoimintaa joka päivä syyskuun loppuun asti. Kävijät saavat myös retkiopastusta kansal...
Yli 10 000 historiakohdetta julkaistu retkeilijöiden iloksi Retkikartta.fi-palvelussa Metsähallitus on julkaissut suositussa Retkikartta.fi-palvelussa valtion monikäyttömetsien kulttuuriperintöinventointihankkeessa kartoitetut yli 10 000 historiakohdetta. Inventoinnista on myös tehty kirja, joka johdattaa lukijansa metsien kätköissä o...
Saanan portaat puretaan mahdollisimman pian Kilpisjärven Saana-tunturille johtavat huonokuntoiset portaat puretaan. Uusien portaiden rakentamiseen etsitään rahoitusratkaisua. Saanan luoteisrinteen huonokuntoiset portaat joudutaan turvallisuussyistä purkamaan. Purku-urakka aloitetaan mah...
Rukalla uskotaan kasvuun – kaavoituksen myötä Rukalle toinen kävelykylä Kuusamon kaupunki ja Metsähallitus ovat tänään allekirjoittaneet sopimuksen Itä-Rukan kaavoituksen käynnistämisestä. Osapuolten yhteisenä tavoitteena on nykyisen asuntovaunualueen muuttaminen majoitus- ja liikerakennusten alueeksi sekä kaavan muuttam...
Suojelualueilla pieniä metsäpaloja Lapissa – tilanne voi riistäytyä helteiden jatkuessa Metsäpalot riehuvat Ruotsin metsissä ja Lapin suojelualueillakin on ollut jo useita metsäpalon alkuja. Retkeilijöitä muistutetaan, että avotulen teko on kaikkialla kielletty. Lapissa on viikon aikana ollut jo 27 pientä tai keskisuurta maastopa...
Satavuotiaan Mallan luonnonpuiston uusi tunnus kunnioittaa alueen ainutlaatuista luontoa Suomen vanhin luonnonsuojelualue, Mallan luonnonpuisto Enontekiöllä, täyttää 100 vuotta. Juhlavuotensa kunniaksi Malla saa tunnuksen, jossa luonnonpuiston erityislaatuista pohjoista luontoa edustavat harvinainen tunturisiilikäs ja rauhoitettu jäälein...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika