Ulkoilma 4.12.2014

Kansallismuseon näyttelyssä Finnskogar – Metsäsuomalaiset kerrotaan metsäsuomalaisista, jotka olivat suureksi osaksi Suomen Savosta Ruotsin ja Norjan keskiosiin noin 1580–1640 siirtyneitä suomalaisia.

He olivat alun perin kaskiviljelijöitä, mutta myös eteviä metsästäjiä ja kalastajia sekä tunnettuja taidokkaista tuohi- ja puutöistään. Metsäsuomalaiset vaalivat pitkään omaleimaista kulttuuriperintöään sekä säilyttivät oman kielensä.

Ruotsissa ja Norjassa metsäsuomalaiset sulautuivat vähitellen kantaväestöön ja kieli sammui 1900-luvun toisella puoliskolla. Sukututkimuksen myötä monet ruotsalaiset ja norjalaiset ovat kuitenkin löytäneet metsäsuomalaisjuurensa ja niiden arvostus on vahvassa nousussa. Norjassa he ovat saaneet vuosituhannen alussa kansallisen vähemmistön statuksen.

Tutkija Astrid Reponen (1905–1940) kiersi Vermlannin ja Kaakkois-Norjan suomalaismetsiä vuosina 1930–32 keräten niin sanastoa kuin Suomen kansallismuseon toimeksiannosta esineitä. Näyttelyn rungon muodostavat Reposen kokoelmasta valitut runsaat 100 esinettä, jotka ovat nyt esillä ensimmäistä kertaa.

Lisäksi näyttelyssä on suomalaisten tutkijoiden ottamia valokuvia metsäsuomalaisista, ääninäytteitä sekä YLE Radioateljeen tekemä äänimaailma. Eero Järnefeltin kuuluisa maalaus Raatajat rahanalaiset (Kaski) on lainattu Ateneumin taidemuseosta. Metsäistä tunnelmaa näyttelyyn tuovat myös valokuvataiteilija Ritva Kovalaisen valokuvat. Näyttely on avoinna 28.11.2014 – 16.8.2015.

Lähde: Museovirasto / Kuva: Astrid Reponen 1930, Museoviraston kuvakokoelmat SUK334 70

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika