Ulkoilma 12.4.2016

Erätukku Oy laajentaa toimintaansa hiihtoon ja kestävyysurheiluun. Yhtiö on palkannut Mikael Väliheikin rakentamaan pro-tason hiihto- ja juoksuosastot liikkeisiinsä ja sopinut Hulluna Hiihtoon-nimen käyttämisestä markkinoinnissa ja myynnissä.


Mainos


Väliheikki on aiemmin toiminut yrittäjänä Muhoksen Sport’in-urheiluliikkeessä. Sport’in Muhos on tunnettu erittäin korkeatasoisesta osaamisesta hiihdossa, juoksussa ja suunnistuksessa. Toiminta-ajatuksena on ollut parhaiden hiihto- ja harrastusvälineiden myyminen kilpaurheilijalle ja toisaalta saman tiedon jakaminen aktiivisille perusharrastajille. Mm. myytävien suksien laatu on varmistettu valitsemalla tehtaan linjalta tulevista suksipareista itse oman liikkeen myyntiin tulevat sukset. Välineiden tuotekehityksessä Väliheikki on mm. osallistunut Peltosen suksien suunnitteluun. Suunnistuspuolella Väliheikillä on Icebugin kanssa suunniteltu oma suunnistuskenkämalli, joka on ollut käytössä useilla maailmanmestareilla ja huipputason suunnistajilla. Viime vuonna Svetlana Mironova voitti kengällä MM-pronssia pitkällä matkalla.

Hiihto on välineurheilua jos mikä ja vain oikein valituilla parhailla välineillä saadaan harrastuksesta irti kaikki se ilo mitä onnistunut hiihto- tai juoksulenkki voi tuoda”, tuumailee Väliheikki.

Olemme jo vuosia pohtineet maastohiihdon ottamista mukaan lajivalikoimaamme. Nyt olemme mielestämme löytäneet sopivan tulokulman näihin lajeihin. Toiminnassa tulemme pitkälti noudattelemaan Mikaelin aiempaa toiminta-ajatusta: parhailla välineillä saa harrastuksista enemmän iloa irti. Innolla lähdemme uutta rakentamaan”, kertoo Erätukun toimitusjohtaja Markku Lampela.

Erätukku tekee tulevaan talveen hiihto-osastot Oulun, Rovaniemen, Jyväskylän, Kuopion ja Joensuun liikkeisiin. Juoksu- ja suunnistusvalikoimaa tuodaan vaiheittain alkaen Oulun liikkeestä jo tänä keväänä. Omaa suunnistuskenkää tulee olemaan saatavilla myös muista liikkeistä. Kaikki tuotteet tulevat olemaan valtakunnallisesti saatavilla myös Erätukun verkkokaupasta.

Hiihdon ja suksien ennakkomyyntipäivät tullaan järjestämään toukokuussa Oulussa ja Jyväskylässä.

Lähde: Erätukku


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Lumi toi asiakkaat Suomen Ladun Hiihtopalveluun Talvinen sää on saanut ihmiset kaivamaan sukset esille Helsingissä. Suomen Ladun Hiihtopalvelussa palvellaan innokkaita hiihtäjiä ‒ ja painetaan pitkää päivää. Paloheinässä pääsee tällä hetkellä hiihtämään noin kilometrin pituista hyväkuntoista la...
Perinteinen retkeilykauppa haastaa urheilukauppaa laatumielikuvilla Urheilukauppa käy kovaa kilpailua hinnoilla ja hintamielikuvilla, samalla retkeilykauppa on rakentanut laatumielikuvaa. Muutoksesta kertoo muun muassa Markkinointi&Mainonta-lehden ja Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2014 –tutkimuksen tulokset....
Uudet Polar M430 ja Polar OH1 tukevat sinua hiihtoharjoittelussa Hiihto on kestävyysurheilua parhaimmillaan, sillä hiihtäessä koko keho ja isot lihasryhmät tekevät töitä. Sykkeenmittauksen avulla saat suoraa palautetta siitä, kuinka harjoituksesi vaikuttaa kehoosi ja varmistat, että harjoittelu on optimaalista: et...
Liikuntavuosi vie naiset metsään Neljä savolaissisarusta pisti pystyyn kimppakuntoiluprojektin rohkaisuksi pienten lasten äideille ja muillekin, jotka sinnittelevät kiireisen arjen keskellä. Neljän savolaissiskon lähes vuosi sitten alkanut kuntoilu-urakka huipentuu kesäkuussa...
Talvilomat alkoivat – Perinteisen hiihto on nyt tehty helpoksi Etelä-Suomen hiihtolomaviikko alkoi eilen. Lomakausi ja lumen tulo myös Etelä-Suomeen saivat urheiluvälinekaupan liikkeelle. Erityinen ilonaihe urheilukauppiaille on ollut maastohiihtosukset. Talviurheiluvälineiden kauppa lähti tammikuussa l...
Suomen Ladun uusi verkkopalvelu kertoo kaiken oleellisen hiihdosta Suomen Ladun uusi Kaikki hiihdosta -verkkopalvelu kertoo nimensä mukaisesti kaiken oleellisen hiihdosta: varusteista, voitelusta, tekniikasta, pukeutumisesta ja harjoittelusta. Unohtamatta myöskään latutietoa ja hiihtotapahtumia. Sivusto on ta...
Skiexpo tuo talven Messukeskukseen Onko maa vielä pitkään musta ja milloin ensilumi sataa? Pyhäinpäivän viikonloppuna 4.–6.11. tätä ei kannata pohtia turhaan, sillä Messukeskuksessa järjestettävässä Skiexpossa on takuuvarmasti lunta! Vauhdikas tapahtuma kutsuu kävijöitä muun muassa hi...
Vietä lopputalvi suksilla – Osallistu Suomen Ladun hiihtokilometrikisaan Suomen Latu haastaa tänä talvena hiihtokansan leikkimieliseen kilometrikisaan. Osallistuminen haasteeseen on maksutonta, mutta vaatii WeFitter-nimisen sovelluksen lataamista ja siihen rekisteröitymistä. WeFitter-sovellus tukee useimpia seurant...
GoExpo Winterissä ennätysmäärä talvilajeja GoExpo Winterissä on esillä ennennäkemätön kattaus talviliikuntalajeja. Mukana on ulkona sisällä harrastettavia yksilö- ja joukkuelajeja. Lajiliitot demoavat ja tarjoavat kokeilumahdollisuuksia, ja kannustavat ihmisiä liikkumaan myös talvella. Lajeis...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika