Ulkoilma 11.1.2018

Kullasmarina kehittää Padasjoelle Erä- ja luontokeskusta, jossa ihmiset voivat tutustua alueen luontoon ja historiaan kokemuksellisesti. Tontilla on matkailua palvelevaa rakennusoikeutta 10.000 k-m2. Erä- ja luontokeskus tulee toimimaan porttina Päijänteen kansallispuistoon. Alueelle rakennetaan hotellitasoiset majoitus- ja ravintolapalvelut, ympärivuotinen tapahtumakeskus sekä satama siihen liittyvine palveluineen. Alueella on tähän tarkoitukseen hyväksytty kaavasuunnitelma.


Mainos


Erä- ja luontokeskus tulee olemaan ensimmäinen kokoluokassaan Päijänteen rannalla.

Rakennusvaiheen kokonaisbudjetti on arviolta 50 miljoonaa euroa. Valmistuttuaan keskus tulee tarjoamaan pysyvän työpaikan noin 100 henkilölle. Keskuksen työllisyysvaikutukset ulottuvat koko maakuntaan.

Alueen maantieteellinen sijainti Päijänteen kansallispuiston vieressä jääkauden muovaamissa maastoissa, Evon retkeilyalueen lähellä ja keskellä Päijänne-Ilves vaellusreittiä yhdessä kiehtovan historiansa kanssa luo ainutlaatuisen sijainnin Erä- ja luontokeskukselle.

Alue myös sijaitsee keskellä suunniteltua Unescon Salpausselän Geopark-hanketta.

Alueen rannasta on löytynyt Museoviraston kaivauksissa ikivanhaa asutusta. Kalastuksella ja metsästyksellä eläneet siperialaisten mammutinmetsästäjien jälkeläiset asuivat täällä jääkauden jälkeen.

Kullasvuoren alueelle on jo rakennettu liikuntareittejä noin 10 kilometriä. Maisematorni, luontopolku, valaistuja hiihto- ja kuntoreittejä sekä ilmainen frisbeegolfrata (18 koria A1). Kilometrin päässä on Padasjoen kunnan liikunta- ja urheilukeskus. Uimahalli ja kaupan palvelut sijaitsevat kahden kilometrin päässä.

Alueen luonto ja historia yhdessä olemassa olevan infrastruktuurin kanssa luovat Päijänteen Erä- ja luontokeskukselle ainutlaatuisen ympäristön tulevaisuuden matkailijoiden tarpeisiin.

Kullasmarina etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita suunnittelemaan ja kehittämään ainutlaatuista Päijänteen Erä- ja luontokeskusta.

Yhteistyökumppaneiden tulee sitoutua visioon “Luomme monipuolisia, autenttisia ja ainutlaatuisia luontokokemuksia ihmisille luonnon kestävyyttä kunnioittaen”.

Päijänteen Erä- ja luontokeskukselle haetaan tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa tukea EU:n aluekehitysrahastosta.

 Kullasmarina


Mainos



Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Koko joulukuu mukavaa tekemistä Pyhä-Luoston luontokeskus Naavassa Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan joulukuu on täynnä tekemistä. On joulumyyjäistä, joululauluesityksiä, teatteria, iloisimpia ja kauneimpia joululauluja, satutuokiota ja revontulia. Naavan joulu alkaa perinteisillä joulumyyjäisillä yhdessä Pyhän ta...
Lapin kansallispuistoissa ja luontokeskuksissa uusia käyntiennätyksiä Lapin kansallispuistojen käyntimäärä kasvoi vuonna 2017 1,29 miljoonaan. Suurin käyntimäärän kasvu oli Urho Kekkosen kansallispuistossa, ja Pallas-Yllästunturin kansallispuisto oli edelleen kaikista Suomen kansallispuistoista suosituin. Myös luontoke...
Metsähallitus kunnostaa Evon tieverkostoa Neljännes Evon yli 200 kilometriä käsittävästä tieverkosta hoitosorastetaan. Työt aloitetaan tänä syksynä ja ne jakautuvat useammalle vuodelle. Sorastusta ja peruskorjausta varten Metsähallitus Metsätalous Oy teettää mursketta Ryynhuhdassa Kurhila-Ev...
Lapin luontokeskukset kohti käyntiennätyksiä Lapin matkailulla on ollut hyvä vuosi, ja se näkyy Lapin luontokeskuksissakin. Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan ja Pyhä-Luoston luontokeskus Naavan ovet ovat käyneet erityisen vilkkaasti, mutta myös muut luontokeskukset ovat hyvässä vauhdissa. ...
Hyvinvointipalveluista potkua kansallispuistojen luontomatkailuun? Tiilikkajärven ja Etelä-Konneveden kansallispuistojen matkailuyrittämistä vauhditetaan uusilla terveyteen ja hyvinvointiin liittyvillä palveluilla. Yritykset kehittävät Metsähallituksen ja Savonia-ammattikorkeakoulun asiantuntijoiden avulla viisi uut...
Lapin kansallispuistoilla ja luontokeskuksilla hyvä alkuvuosi Maamme kansallispuistot ovat houkuttaneet yhä useampia kävijöitä, sillä kansallispuistojen käyntimäärät ovat jälleen kasvaneet verrattuna vuoden takaisiin lukuihin. Elokuun loppuun mennessä kansallispuistoihin oli tehty yli 1,9 miljoonaa käyntiä, kun...
Engelberg – Tuo outdoor ihmisen paratiisi Föhn puhaltaa lempeästi, mutta varmasti. Lehdet tippuvat puista, samalla näen ensilumen leijailleen Titliksen päälle ja muualle kahdesta kilometrista ylöspäin. Hoksaan, että perhana, nythän pitää lisätä vaatetta, enää ei ole kesä vaikka aurinko lämmi...
Hailuodon Luotsihotelli muuttuu luontomatkailukouluksi – Kesäisin hotelli palvelee turisteja Lomarengas Oy aloittaa Luotsihotellin remontoinnin ja avaa hotellin toukokuussa 2014. Luontomatkailukoulu ja siihen liittyvä ympärivuotinen toiminta käynnistyy syyskuussa. Lomarenkaan toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola odottaa luottavaisena luontomat...
Uusi yhteistyö avaa suomalaiset luontoreitit miljoonayleisölle Visit Finlandin tutkimuksen mukaan ulkoilu- ja retkeilyreitit kiinnostavat monia ulkomaisia matkailijoita. Uusi yhteistyö Euroopan suurimman liikunta- ja luontomatkailuportaalin kanssa tuo suomalaiset luontoreitit miljoonien keskieurooppalaisten ulot...
Teijon kansallispuiston palvelut kehittyvät Metsähallitus vuokraa Teijon kansallispuiston luontokeskuksen yrittäjälle 1.3.2017 alkaen. Sopimus mahdollistaa uudenlaisten tuotteiden ja palveluiden kehittämisen Teijon kansallispuiston sydämessä. Teijon kansallispuiston luontokeskus vuokrat...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika