Ulkoilma 4.9.2015

Kolmen valtakunnan rajapyykille Mallan luonnonpuistossa Suomi-neidon peukalossa on entistä helpompi patikoida, sillä Mallan reitin pitkoksia uusittiin pitkältä matkalta Kuohkimajärven tuntumassa. Myös Tsahkaljoen sillan uusiminen on päässyt alkuun. Nyt kannattaa tulla ihailemaan Käsivarren pitkään aikaan kauneinta ruskaa.

Kilpisjärven kylän pohjoispäästä lähtee Mallan polku kohti Kuohkimajärveä ja Kolmen valtakunnan rajapyykkiä. Reitin pitkokset olivat jo huonossa kunnossa, ja Metsähallituksen luontopalvelut uusi ne kesällä. Ei mikään vähäinen urakka, sillä pitkoksia jouduttiin rakentamaan miltei  600 metriä. Kelpaa ruskaretkeläisten ihastella Mallan ja Kilpisjärven maisemia hyvältä reitiltä.

mallan_pitkokset_pertti_korkalo_metsahalitus
Mallan reitin pitkosten rakennustyömaa. Kuva: Pertti Korkalo / Metsähallitus

Myös Kalottireitille kaivatun sillan rakennus Tsahkaljoen yli Kilpisjärven kylän kupeessa on saanut vauhtia. Kilpisjärven yrittäjät ovat aloittaneet sillan rakentamisen kuljettamalla helikopterilla maastoon Metsähallituksen luontopalvelujen hankkimaa materiaalia.

Kilpisjärvellä ja Käsivarressa ruska-aika on aluillaan, ja siitä on tulossa parempi kuin vuosiin. Kannattaa siis tulla ihailemaan värikkäitä tunturimaisemia ja testaamaan uudet Mallan reitin pitkokset.

Viime vuonna Kolmen valtakunnan rajapyykille tehtiin reilut 12 000 käyntiä, ja myös tämä vuosi on ollut alueella vilkas.

Mallan polku on osa yhteispohjoismaista Kalottireittiä ja pituudeltaan 11 kilometriä. Kuohkimajärvellä on autio- ja varaustupa sekä tulipaikka. Jos ei jaksa patikoida, niin Kilpisjärveltä voi matkustaa Koltalahteen Malla-laivalla ja jatkaa lyhyemmän matkan kävellen Kolmen valtakunnan rajapyykille.

Kilpisjärven luontokeskus on avoinna 18.9. asti ma–su kello 9–16.

Lähde: Metsähallitus
Kuva: Mika Mannonen

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Lonely Planet: Saarijärven huussi on yksi maailman hienoimmista vessoista Lonely Planet –kustantamo on julkaissut opaskirjan, jossa esitellään 100 maailman hienoimmassa maisemassa olevaa vessaa. Saarijärven autiotuvan ulkohuussi Käsivarren erämaa-alueella on yksi niistä. Enontekiöläinen huussi on saanut maailmanlaaj...
Ympäristöministeri Ville Niinistö vierailee Kilpisjärvellä Ympäristöministeri Ville Niinistö vierailee 3.-4.6. Kilpisjärvellä kuullakseen paikallisten näkemyksiä Käsivarren kansallispuistoselvityksestä. Vierailullaan ministeri tapaa sidosryhmän edustajia ja osallistuu yleisötilaisuuteen Kilpisjärven koululla...
Eihän lastata polttopuita kaminan viereen ja pidetään tulta silmällä – etteivät kämpät kärähdä... Meinasi lähteä viime lauantaina Käsivarren erämaa-alueen retkeilijöiltä yksi yöpaikka vähemmäksi tulen takia. Metsähallituksen Saarijärven tupa oli palaa ajattelemattoman polttopuiden säilytyksen ja tulenkäsittelyn vuoksi. Olipa onni onnettomu...
Lappi 2015 – Tutustumme Keski- ja Tunturi-Lappiin Tänä vuonna Lappi-teema jatkuu Keski- ja Tunturi-Lapin alueiden esittelyllä. Heinäkuussa reissaamme Pyhä-Luoston alueelle ja elo-syyskuun vaihteessa Ounasvaaran, Kilpisjärven sekä Pallas-Yllästunturien alueelle. Pyhä-Luosto Pyhä-Luoston kansallispuis...
Metsähallitus muistuttaa lumivyöryvaarasta Kilpisjärvellä Metsähallituksen Lapin luontopalvelut muistuttaa Enontekiön Kilpisjärven alueella liikkuvia lumivyöryvaarasta. Pahtojen yläpuolella on suuria lumilippoja, joista voi saada päällensä kymmeniä tuhansia kiloja lunta. Ilmojen lämmetessä lumivyöryjen tod...
Luonnonkukkien päivän retkillä sunnuntaina 19.6. Lapin kasvit tutuiksi Voikukka? Kullero? Ai rentukkahan se! Menivätpä kullero ja voikukka sekaisin tai erotitpa kasvilajit toisistaan kuin vettä vaan olet tervetullut Metsähallituksen luontopalvelujen järjestämille Luonnonkukkien päivän kasviretkille Lappiin. Tarjolla on ...
Käsivarren erämaa-alueella Meekon autiotupa pois käytöstä elokuun puolivälissä Suositun Meekonjärven autiotuvan lattia huoltomaalataan 14.-17.8.2018. Autiotupa on pois käytöstä maalauksen ajan.  Meekonjärven varaustuvan vieressä olevan yritystukikohta palvelee autiotupana huoltotyön aikana. Yritystukikohdassa on kuitenki...
Suomen erämaisin paikka löytyi Käsivarren erämaa-alueelta Suomen erämaisin paikka on Käsivarren erämaa-alueella, noin 40 kilometriä Kilpisjärveltä koilliseen, Várdoaivi-tunturin pohjoisrinteellä. Suomen Luonto -lehden tutkiman paikan tarkat koordinaatit ovat 69° 13.273’ N, 21° 42.783’ E. Suomen Luont...
Saanan portaat puretaan mahdollisimman pian Kilpisjärven Saana-tunturille johtavat huonokuntoiset portaat puretaan. Uusien portaiden rakentamiseen etsitään rahoitusratkaisua. Saanan luoteisrinteen huonokuntoiset portaat joudutaan turvallisuussyistä purkamaan. Purku-urakka aloitetaan mah...
Enontekiöllä keskusteltiin Käsivarren kansallispuistosta Metsähallituksen Lapin luontopalvelut järjesti  Enontekiön Hetassa ensimmäisen sidosryhmätilaisuuden keskiviikkona, jossa keskusteltiin Käsivarren kansallispuiston perustamisedellytyksistä. Tilaisuuteen oli kutsuttu Käsivarren ja Kilpisjärven hoidon ...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika