Ulkoilma 18.12.2014

Kansainvälinen eläinten oikeuksia ajava järjestö Four Paws järjesti outdoor-alan yrityksille haasteen. Cruelty Free Down Challenge mittasi yritysten untuvantuotantoprosessit eettiseltä näkökannalta. Fjällrävenin untuvantuotantoprosessi sijoittui parhaiten tutkimuksessa, jonka tulokset on nähtävillä Four Pawsin verkkosivuilla. Toiseksi parhaiten sijoittui Patagonia ja kolmanneksi jäi Mountain Equipment.

Untuvaa käytetään paljon esim. tyynyissä ja peitteissä, mutta outdoor-ala on untuvan ”suurkuluttaja”. Hanhen- ja ankanuntuva toimivat erinomaisena lämmöneristeenä takeissa ja makuupusseissa kylmissä olosuhteissa.

Heikoimmin tässä haasteessa sijoittui Vanga, Deuter ja Haglöfs. Tosin kaikki mukana olleet yritykset tekevät töitä tämän asian parissa.

Järjestön mukaan useat alan yritykset ovat käyneet läpi tuotantoprosessejaan ja ovatkin huomioineet hyvin eläinten hyvinvoinnin toimitusketjussaan. Fjällräven on työskennellyt korkealaatuisen untuvan kanssa jo 40 vuoden ajan. Jo vuonna 2009 untuvan tuotantoprosessit olivat hyvin kontrolloituja. Fjällräven takaa tuotteissansa olevan ainoastaan korkealaatuista ja eettisesti tuotettua untuvaa. Fjällrävenin tuotteiden untuvan alkuperä on myös täysin jäljitettävissä.

Tutustu tuloksiin www.down.four-paws.org/home-en/?locale=en_US

Lähde: Fjällräven / Four Paws

Nämä saattavat kiinnostaa sinua

Haglöfsin Trekking Pro -mallisto on suunniteltu vaativaan käyttöön Skandinavian luonto on aina innoittanut Haglöfsiä. Trekking Pro on kokoelma Haglöfsin kestävyydeltään ja säänpitävyydeltään tehokkaimpia Trekking-tuotteita – tuotteita, jotka eivät tee minkäänlaisia myönnytyksiä. Ne eivät jätä mitään sattuman varaan....
Fjällräven lanseeraa täysin uudistetun telttamalliston Fjällräven on jo pitkään tutkinut tuotteiden keveyden ja luotettavuuden täydellistä tasapainoa. Uusi keväällä 2016 lanseerattava telttamallisto on keveämpi kuin koskaan. Keveyttä ei kuitenkaan ole ajettu liiallisuuksiin, sillä valmistaja haluaa silti...
Esittelyssä: Granger’s Down Wash säilyttää untuvan ominaisuudet Brittiläinen kylläste- ja pesuaineiden valmistaja Granger’s esittelee untuvavarusteille tarkoitetun Down Wash -pesuaineen. Down Wash maksimoi untuvan hengittävyyden, parantaa lämmöneristystä ja poistaa hajuja. Laadukkaana hoitotuotteena Down Wash on ...
Esittelyssä: Haglöfs Essens III Down Hood –kevytuntuvatakki Ulkoilman kevytuntuvatakkivertailussa on mukana viisi laadukasta ja käytännöllistä kevytuntuvatakkia. Mukana olevista malleista esittelemme toisena Haglöfs Essens III Down Hoodyn. Essens III Down Hoody -kevytuntuvatakin täytteenä käytetään kor...
Fjällräven nousi sadan arvostetuimman brändin joukkoon Suomessa Fjällräven nousi uusimmassa Taloustutkimuksen tekemässä Suomen arvostetuimmat brändit 2014- tutkimuksessa 100 parhaan joukkoon, sijalle 98. Sijoitus parani edellisestä vuodesta 8 pykälää. Tämän vuoden kuluttajatutkimuksessa oli mukana kaiken kaikkiaa...
Fjällräven nappasi kaksi palkintoa ISPOssa Maailman suurimmilla outdoor-messuilla ISPOssa Saksan Münchenissä palkittiin jälleen huipputuotteita. Fjällräven pokkasi kaksi palkintoa Expedition Down Parka No. 1 ja Keb Eco-Shell Anorak –takeilla. Palkinnon saamisen edellytyksenä on uusi ja innova...
Fjällrävenin uusi G-1000 Air ja vaellus lämpimässä ilmastossa Kesällä on aikaa tutkia uusia horisontteja. Tekee mieli kaivaa taas teltta esiin varastosta ja lähteä retkelle jonnekin lähelle tai vähän kauemmaksikin. Matkustaa uusiin paikkoihin ja lähteä retkeilemään aivan uusissa ympäristöissä. Kun ei täysin tie...
Esittelyssä: Arc’teryx Cerium LT Hoody –kevytuntuvatakki Ulkoilman kevytuntuvatakkivertailussa on mukana viisi laadukasta ja käytännöllistä kevytuntuvatakkia. Mukana olevista malleista esittelemme ensimmäisenä Arc’teryx Cerium LT Hoodyn. Cerium LT Hoody kevytuntuvatakin täytteenä käytetään korkealaa...
Mielipide: Ulkoiluvaatteet joutuneet fluorihiilikyllästeiden syntipukiksi Ympäristöstä kiinnostuminen ja erilaisten kemikaalien käyttämisen rajoittaminen on erittäin kannatettava suuntaus, mutta nyt vellova keskustelu antaa ymmärtää, että ulkoiluvaatteet ovat kaiken pahan ydin. YLEn Kuningas kuluttajassa ja sittemmin mo...
Testi: Haglöfs Strive 50 – kevyt rinkka lyhyelle tai vähän pidemmälle retkelle Haglöfsin malliston kevyin vaellusrinkka Strive 50 on kompakti kantoväline gramman viilaajan tarpeisiin. 50-litran rinkkaan mahtuu jopa viikon vaelluksen varusteet. Haglöfsin L.I.M –sarja on ultrakevyiden varusteiden mallisto, josta löytyy kam...

Kommentit

kommenttia

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika