Luonto

Ulkoilma 28.11.2017

Metsän luonnontuotteet eli marjat, sienet ja muut raaka-aineet kuin puu taipuvat moneksi. Marjastuksesta ja sienestyksestä saa lisätuloa, luonnontuotteita voidaan hyödyntää matkailun ohjelmapalveluissa ja niistä saadaan myös ravintolisiä sekä apua esimerkiksi kuivasilmäisyyteen. ”Luonnontuotteet ovat metsien raaka-aineita, joiden tuotanto ja jalostaminen ovat jääneet vähäisemmälle huomiolle kuin perinteisenä pidetyn metsäsektorin hyödyntämä ainespuu”, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta. Etenkin suomalaisten […]

Ulkoilma 27.11.2017

Kangasalan Kameraseuran luontokuvaillassa nautitaan tunnustetun luontokuvaajan Heikki Willamon kuvaesityksestä sekä kameraseuran jäsenten kuvasadosta. Säveltäjä Heikki Mäenpään ja työryhmän sävelteos Suomalainen luonto saa kantaesityksensä tapahtumassa. Karjalohjalainen valokuvataiteilija, luontokuvaaja ja kirjailija Heikki Willamo on illan pääosassa kuvaesityksellään Tapaamisia. Willamon kuvat peilaavat hänen kiinnostustaan erityisesti vanhan metsän elämään ja tunnelmaan. Häntä kiehtovat ihmisen ja eläinten välinen suhde ja […]

Ulkoilma 27.11.2017

Oriveden kaupunginhallitus haluaa laajentaa Eräpyhän luonnonsuojelualuetta. Kaupunginhallitus on päättänyt esittää suojeltavaksi noin 4,8 hehtaarin lisämääräalaa. Eräpyhä on kauniista ja runsaslajisesta luonnostaan tunnettu ja suosittu retkeilyalue, jolla sijaitsee muun muassa vanha maasälpälouhos sekä historiallinen uhripaikka, Nunnankirkko. 17 kaupunginvaltuutettua allekirjoitti syksyllä 2016 valtuustoaloitteen, jossa ehdotettiin lähes viiden hehtaarin määräalan suojelua Eräpyhällä Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjan mukaisesti. Suojelu tapahtuu […]

Ulkoilma 13.11.2017

Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin monikäyttömetsiin myydään nyt luonnontuotelupia. Henkilökohtaisen luvan voi ostaa näppärästi puhelinsoitolla eli mobiililupana. Ylä-Lapissa on muusta Suomesta erillinen luonnontuotelupa. Lupa oikeuttaa keräämään eräitä jokamiehenoikeuden piiriin kuulumattomia luonnontuotteita kuten kuusenkerkkiä, pakurikääpää, koivun lehtiä, pihkaa, sammalia ja havuja. Luonnontuoteluvalla voi tehdä myös vastoja ja kerppuja. Ylä-Lapin metsätalousalueella luvalla saa kerätä myös eräitä muita luonnontuotteita. Luonnontuoteluvalla […]

Ulkoilma 10.11.2017

Seitsemiseen rakennettu totutustarha sai ensimmäiset asukkaansa keskiviikkona, kun sinne tuotiin kaksi Kainuusta pyydystettyä villiä metsäpeuraa. Ne saavat seurakseen eläintarhoissa kasvaneita yksilöitä myöhemmin marraskuussa. Tulevina vuosina luontoon vapautetaan totutustarhassa asuvien metsäpeurojen jälkeläisiä. Tavoitteena on palauttaa laji sen entisille asuinsijoille Pirkanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle. Tiedotteen liitteenä on vapaasti julkaistavia pressikuvia ensimmäisten metsäpeurojen tuonnista totutustarhaan Pirkanmaalle. Seitsemisen kansallispuiston viereen […]

Ulkoilma 8.11.2017

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan kunniaksi Metsähallitus suojelee uusia alueita osana Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaa. Lapissa yksi kohteista on Kemijärvellä sijaitseva Matovaara, josta osa sijaitsee valtion maalla. Matovaara sijaitsee Etelä-Kemijärvellä napapiirin tuntumassa. Rauhoitettu alue on suurelta osin luonnontilaista käsittelemätöntä metsää. Metsähallitus ja kyläseura järjestävät Matovaaralla suojelualueen julkistusjuhlan perjantaina 10.11. klo 12.00. Tilaisuudessa Veikko Niemelä kertoo kyläseuran ja Kemijärven […]

Ulkoilma 2.11.2017

Luonto-Liiton ja Suomen ympäristökeskuksen Talviseuranta on käynnistynyt. Talviseurannan ideana on kannustaa luonnossa liikkujia havainnoimaan talvista luontoa ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä kirjaamaan havaintojaan kansalaishavaintojärjestelmään. Havaintoja kerätään muun muassa lumipeitteen paksuudesta, maan ja vesialueiden jäätymisestä, lumen vesiarvosta, talviaikaan aktiivisista nisäkäs- ja lintulajeista sekä jäiden sulamisesta. Kaikki ilmoitetut havainnot kerätään tutkimuskäyttöön. Talviseurannassa kansalaiset voivat olla mukana tuottamassa […]

Ulkoilma 10.10.2017

Metsähallituksen Eräpalvelujen ja Suomen 4H-liiton yhteinen koulukampanja rohkaisee lapsia ja nuoria liikkumaan luonnossa ja tukee opettajia eräkasvatustyössä. Paikalliset 4H-yhdistykset järjestävät parhaillaan koululaisten riistarasteja eri puolilla maata, 55 eri paikkakunnalla. Meneillään oleva koulukampanja on osa Metsähallituksen eräkummitoimintaa. Toiminnan tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria luontoon, luonnossa liikkumiseen ja eränkäynnin perinteeseen. Eräkummikoulutuksen on käynyt jo lähes 300 […]

Ulkoilma 10.10.2017

Kuusamon ja Sallan kuntien alueella sijaitseva Oulangan kansallispuisto tunnetaan satojen harvinaisten ja uhanalaisten lajien asuinpaikkana. Jotkut näistä lajeista ovat elinympäristövaatimuksiltaan hyvin erikoisia, ja Oulangalla on niiden ainoa tunnettu Suomen esiintymä. Näiden niin sanottujen ”Oulangan lajien” lukumäärä nousi jälleen yhdellä, kun puiston alueelta löytyi maastamme jo hävinneeksi luultu laji, harmaanäkinparta (Chara contraria), joka on aiemmin havaittu […]

Ulkoilma 19.9.2017

Kirjailija Mika Kuljun teos vie tv-sarjasta tuttujen kalastajien ja metsästäjien matkaan. Vauhdikkaiden tarinoiden ja huikaisevien valokuvien Eränkävijät – Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta on ylistys Suomen luonnolle.  Sarjan toinen kausi alkaa 1.10., ja sen esitysoikeudet on myyty 30 maahan. Eränkävijät – Metsästys- ja kalastustarinoita Suomesta vie Lapin tuntureille, itärajalle ja etelän vesien ääreen. Luontokokemuksistaan kertovat Eränkävijät-tv-sarjasta tutut kasvot: metsästäjäpariskunta Sanna […]

Elämme ulkoilmasta. #elämmeulkoilmasta ulkoilu, retkeily, vapaa-aika